Lehtikaalicarbonara
Viimeaikoina on ollut havaittavissa kaalien esiinmarssi. Alkukesästä iloittiin varhaiskaalista ja nyt syksyllä tapetilla ovat olleet erityisesti vanha tuttu ruusukaali ja viime syksynä trendiherkuksi noussut lehtikaali. Lehtikaali säilyttää kypsennettäessä syvänvihreän värinsä ja kun sen kypsentää vain pikaisesti, myös rakenne säilyy mukavan napakkana. Maku on näin kaalinystävän näkökulmasta mukavan kaalimainen.
Lehtikaalin kuten muidenkin kaalien kanssa voi aina huoletta parittaa pekonin. Sen vuoksi tuunasin perinteisestä carbonarasta lehtikaaliversion. Tuhtia ja hyvää syysruokaa. Sesonkia on vielä toivottavasti pitkään jäljellä. Lehtikaali nimittäin tykkää kylmästä sekä jääkaapissa että kasvimaalla: satoa saadaan ensimmäisiin pakkasiin saakka ja maku vain syvenee syksyn mittaan.
Lehtikaalicarbonara
kahdelle
4 siivua pekonia
1 valkosipulin kynsi
1 pieni sipuli
4 lehteä lehtikaalia
öljyä
1 kananmuna
50 g parmesania (tai puolet pecorinoa)
mustapippuria
(suolaa)
noin 200 g spagettia
1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, laita kattilaan reilusti suolaa.
2. Leikkaa pekoni paloiksi ja silppua sipuli. Leikkaa lehtikaalista paksuin osa lehtiruodista pois, huuhtele ja kuivaa kaalit. Suikaloi kaali. Vatkaa kananmunan rakenne rikki kevyesti ja sekoita sen joukkoon raastettu parmesan ja pecorino.
3. Kun vesi kiehuu, laita pasta kattilaan ja kuumenna toisella pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä kahtia leikattua valkosipulin kynttä niin, että öljy saa hiukan makua. Ota valkosipulin kynsi pois pannulta.
4. Ruskista pekonit kevyesti, lisää pannulle sipulit ja kuullota niitä hetki. Lisää lehtikaali ja kuullota, kunnes sen rakenne hiukan pehmenee.
5. Kun pasta on kypsää, ota vähän keitinvettä talteen ja kaada pasta sen jälkeen lävikköön. Kun olet valuttanut pastan, kaada se takaisin kattilaan ja ja sekoita joukkoon kananmuna-parmesanseos. Lisää tarvittaessa mukaan hiukan pastan keitinvettä. Kaada pasta pannulle pekoni-sipuli-kaaliseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Rouhi sekaan reippaasti mustapippuria ja lisää tarvittaessa suolaa.
Lisäisin vielä, että satoa saa pakkasten jälkeenkin kuten tuo
wokki
ja satoa voi kaivaa myös lumen alta kuten tuo
pasta
ja
lehtikaaliohratto
tai
quesadilla
Onpa sitkeä sissi tuo herkku – tosin niin olet kyllä sinäkin aikamoinen sissiviljelijä.
Söin tuossa varttitunti sitten sattumalta lähes identtisen pastan. Hävikistä herkuksi tyyliin. Niin hyvää.
Lehtikaalissa minua ihastuttaa erityisesti sen hieno purutuntuma.
Tosi hieno kuva. Tuota valoa tulee kohta ikävä
Hävikistä herkuksi täälläkin, muut ainekset löytyivät jääkaapista ja lehtikaalia on syöty ruoassa jos toisessa.
Minäkin tykkään siitä purutuntumasta ja maku on jotenkin hämmentävänkin kaalimainen, vaikka ulkonäkö ei niinkään ole.
Kiitos kuvakehuista, kauheat varjot, mutta oli pakko vangita aurinko – taitaa olla kohta harvakseltaan tarjolla tuollaista valoa.
Hei, tosi kiva idea tehdä lehtikaalista carbonaraa! itse olen sitä laittanut lähinnä keittoihin ja jos en väärin muista niin wokkiin myös, täytyypä kokeilla tätä pastaversiota myös 🙂
Kokeile ihmeessä. Meillä on vielä jämät jääkaapissa, voisinkin vinkeistäsi innostuneena käyttää sen wokkiin.
Meidän lehtikaali kasvaa vihdoin reiätöntä lehteä! Tämä laitetaan korvan taakse. Ja tosiaan oivoi toi valo, kohta se valoton taas alkaa. Viime viikonloppuna rimpuilin kuvauksen kanssa tossa kasin aikaan illalla. Oli vähän haastavaa.
Hyvä Kivistöt, reiätön kaali on kyllä saavutus. Se taitaa kuitenkin olla oikea tuholaismagneetti.
Ei enää siihen aikaan irtoa edes jalustan kanssa. Nytkin kun katsoo ulos, voi aloittaa klassikolla “Oli synkkä ja myrskyinen yö…”
Mulle viisaammat opetti (olisko ollut Keittiökameleontin Outi jossain tapahtumassa) että syssymmällä ne lehtikaalia mussuttavat ötökät kuolee, jonka jälkeen sato jää ihmisille. Että kannattaa malttaa odotella – tässäkin vaiheessa ehtii saada vielä ihan hyvän sadon!
Sähän voit Mari tehdä tätä meille heti perjantaina!
Erinomaista delegoimista Liisa!
Minä olen luopunut kaikista kaaleista, koska ne ovat sellaisia etana- ja tuholaismagneetteja. Jossain kirjassa ehdotettiin, että kannattaa istuttaa kiinankaalia kauas kasvimaasta. Se houkuttaa kaikki etanat kimppuunsa ja muu sato saa olla rauhassa. Ehkä…
I)hanaa pastaa, oliskohan mulla vielä tarpeeksi lehtikaalia?
Toinen hauskuus on tämä carbonaravillitys. Tänä vuonna carbonara on luotu ihan uudelleen, välillä kukkakaalista, sitten kaalista, nyt lehtikaalista jne… Ja erinomaista tulee! Toissa vuonna olin vielä jotenkin, ettää älkää jumankeka koskeko pyhään carbonarareseptiin, mutta nyt näen toisin.
Muistuttakaa mua kumminkin pyhästä alkuperästä, mikäli alan ehdotella lipstikkacarbonaraa…
Juu, ei lipstikkacarbonaraa. Nanna EI!
On erikseen sarjat pyhä alkuperäinen ja sitten nämä muunnokset. Alkuperäinen on kuitenkin jotenkin eri ruokalaji, vaikka tässäkin on pitkälti samat ainesosat. Minun rajani menee siinä, että kermaa ei saa lisätä näihin muunnoksiinkaan, eikä lisätty raaka-aine saa sekoittaa juuston ja kananmunien (tai keltuaisen) hyvää rakennetta – eli ei mitään kosteaa.
ja mun pyhässä alkuperisessä on kyllä kuohukermaakin….
Et sillai olet mennyt klassikon sotkemaan, kermalla… 😉
Kaikilla näyttää nyt taas olevan lehtikaalia köökeissään ja kehuvat vuorottellen sitä taivaisiin. Mä en ole koko lehtikaalia ikinä maistanutkaan 🙁
Oliskohan nyt vihdoin sitten senkin aika? 🙂
En minäkään ollut maistanut ennen tätä vuotta. Nyt sitä on sitten syötykin vähän enemmän. Tykkään kaikista kaaleista, joten oli helppo tykätä myös tästä. Maku on todella kaalimainen, vain rakenne on hiukan erilainen.
Slurps, rakastan carbonaraa! Ja lehtikaalilla voi huijata itseään luulemaan tätä terveelliseksi, eikös niin? 😀 Ihana resepti!
Miten niin huijata? Tässähän on vaan kananmunaa ja juustoa ja kaalia. Ihminen tarvitsee proteiinia, kalsiumia ja vitamiineja. Kaikkia niitä löytyy = tämä on terveellistä 😉