Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Iisoppi, timjami, oregano ja moni muu – satoa yrttitarhasta ja karitsalihapullat

Yrttiset karitsalihapullat

karitsalihapullat

Joskus hyväkin ravintola aiheuttaa pienen pettymyksen valtavien etukäteisodotusten takia. Tuttavapiirini ruokarakastajien taivaisiin hehkuttamalla Chef & Sommelierillä oli kaikki edellytykset siihen.

Menun ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli ihan hyvä, mutta ei tajunnanräjäyttävä. Ehdin jo pelätä pahinta. Pieneen sympaattiseen paikkaan ja sen mukaviin omistajiin nimittäin haluaa rakastua. Siitä eteenpäin onneksi kaikki oli mielettömän hyvää. Puhtaita makuja, joissa raaka-aineiden oli uskallettu antaa ottaa päärooli. Yön yli haudutettua karitsaa, vihanneksia omasta pellosta, mustaherukkaa, joka ruokalistalla oli syystä saanut peräänsä huutomerkin. Niin syvän mustaherukkainen maku oli jälkiruoassa, jossa oli hyödynnetty jokseenkin kaikki osat kasvista – jopa marjan kuoret. Ihana, ihana ateria (melkein tekisi mieli päättää lause huutomerkkiin). Tänne vien varmasti myös laitakokin seuraavan kerran, kun on jotain erityistä juhlistettavaa.

Mieleenpainuvan aterian lisäksi sain paikasta myös paljon kotiinvietävää. Nimittäin lukuisia ideoita raaka-aineiden käyttöön ja valmistusvinkkejä omaankin keittiöön. Ensimmäisenä Sasun ansiosta pääsi unohduksista yrttitarhan iisoppi, jota Chef & Sommelierissä oli käytetty karitsalihapulliin.

Viimevuotisen etanainvaasion johdosta istutin yrttimaalle lähes kaikki mahdolliset yrtit, joiden vähänkin viitattiin karkottavan etanoita tai muita tuholaisia. Joukon jatkoksi myös iisopin. Koko kesän aikana en ollut osannut kuitenkaan käyttää sitä oikein mihinkään. Sitä käytetään esimerkiksi riista-, veri- tai maksaruokiin tai keventämään rasvaisia ruokia. Iisoppi on aika vahva yrtti ja sen maku on jopa hiukan pistävä. Kannattaakin olla varovainen annostelun suhteen. Parissa reseptissä kesän mittaan törmäsin siihen, mutta kunnolla en päässyt eteenpäin. Siellä se komeasti kukki koskemattomana istutuslaatikon nurkassa. Siinä heti vieressä kukkii oregano ja lämpimästä kesästä villiintynyt timjami on parvekelaatikossa vallannut oman ja naapurin tilan.

Yrttejä voi toki säilöä ja pakastaa, mutta parhaita ne ovat tuoreena, joten harventelin yrttimaata ihan kunnolla näihin lihapulliin Chef & Sommelierin esikuvapullien innoittamana. Korppujauhot taikinaan tein vanhoista leivänkäntyistä. Nykyään vedän kaikki kuivahtaneet vaaleat leivät korppujauhoksi. Paljon, paljon parempaa kuin kaupan tarjoama vastine. Karitsanjauheliha on aika vähärasvaista, joten pilkoin taikinaan pari siivua pekonia antamaan rasvaa. Pekonin sijaan voit sekoittaa taikinaan myös pienen erän possun jauhelihaa tai korvata puolet nesteestä kermalla. Äidiltä olen oppinut, että sipulit ja valkosipulit kannattaa kuullottaa hyvin ennen taikinaan lisäämistä. Se pehmentää paitsi makua myös parantaa lihapullien rakennetta.

Jos et ole kaivannut etanoiden karkoittajaa kasvimaallesi, sekoita taikinaan iisopin sijaan hiukan reilummin muita yrttejä. Voit korvata tuoreet yrtit myös kuivatuilla.

Yrttiset karitsalihapullat

neljälle

400 g karitsan jauhelihaa
2 siivua pekonia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl kuivasta leivästä tehtyä korppujauhoa tai korppujauhoa
1 dl vettä
1 kananmuna
1 oksa iisoppia
4 oksaa timjamia
4 oksaa oreganoa
1 1/2 tl suolaa
reilusti mustapippuria

öljyä paistamiseen

1. Sekoita kulhossa korppujauhot ja vesi. Anna turvota 5-10 minuuttia.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Kuullota ensin sipuli lähes valmiiksi ja lisää loppuvaiheessa myös valkosipuli hetkeksi. Hienonna pekoni pieniksi paloiksi.

3. Sekoita turvotettujen jauhojen joukkoon suola, mustapippuri, kuullotetut sipulit ja hienonnettu pekoni.

4. Lisää jauheliha ja kananmuna lihapullataikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää lopuksi silputut yrtit.

5. Kuumenna öljy pannulla, paista koepulla pannulla, maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Paista pullat öljyssä kypsiksi pannulla. Jos teet suuremman erän, voit myös ruskistaa pullat nopeasti pannulla ja kypsentää loppuun uunissa.

facebookissa-lätkä

10 kommenttia “Iisoppi, timjami, oregano ja moni muu – satoa yrttitarhasta ja karitsalihapullat

  1. Voi jehna ne pullat oli hyviä! Ja toki kaikki muukin. Rakastuin erityisesti tarjoilijaan ja sen käsilaukkukoukkuihin…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 27.08.2013 at 19:42 sanoi:

      Joskus ne epäolennaisuudetkin ovat ravintolassa loistokunnossa. Kuten käsilaukkukoukut 😉 Ruokakin oli onneksi loistavaa.

  2. Itsejauhetut korppujauhot voittavat kaupan versiot 100 – 0, edellyttäen tietysti että leipä on hyvää. Monet kaupan korppujauhoista sisältävät sokeria ja ties mitä E-koodeja.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 27.08.2013 at 19:46 sanoi:

      Ja samalla tulee vielä hyvä mieli, kun ei tule heitettyä ruokaa roskiin. Kaksi kärpästä yhdellä jauhannalla.

  3. Vuosikaudet on iisoppi kukkinut tuolla pihalla, enkä oo koskaan käyttänyt sitä mihinkään. Seuraavaan lihapullasatsiin laitan kyllä kokeeksi.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.08.2013 at 18:07 sanoi:

      Suosittelen, kannattaa olla maltillinen annostelussa, se on aika vahvaa tavaraa.

  4. Täytyy tunnustaa etten ole ikinä iisoppia käyttänyt, enkä taitaisi sitä edes tunnistaa..

  5. Kovasti tuo Chef & Sommelier houkuttaisi, mutten ole saanut aikaiseksi varata pöytää… Ihanan kuuloiset pullat! Pitäisi itsekin tehdä vielä uudemman kerran poropullia, voisi testata niihin pekonia. Iisoppia minulla ei tosin ole, mutta muut yrtit sopinevat myös. Ihana muuten tuo pannu!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 30.08.2013 at 16:49 sanoi:

      C&S on ehdottomasti käynnin arvoinen. Sieltä tarttui mukaan useampikin maukas idea.
      Pannu on äidin lahjoittama ikivanha valurautapannu, joka on ihan suosikkini. Sopivan pieni pienen perheen ruoanlaittoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation