Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Maissitortillat

Kävisiköhän kaupunkilaisen metsästyksestä harvinaisempien raaka-aineiden jahti? Kun löytää tuotteen, jota ei ole ihan helposti saatavilla, yllätys on aina iloinen. 

tortilla-suolaajahunajaa

Kaikki Meksikon tuntijat ovat vannoneet masa harina -maissijauhojen nimeen ja julistaneet ne ainoiksi oikeiksi tortillajauhoiksi. Vielä vuosi sitten niitä ei kuitenkaan ollut juuri kukaan löytänyt Suomesta. Meksikolaisen ruoan buumi on muuttanut tilanteen. Tuuletin siis ihan pienesti, kun Masutoaitemu-Riitan vinkistä löysin pussin Stockalta – niitä oli siellä ainakin heidän Etelä-Amerikka-teemansa ajan. Ankerias neuvoi, että ne kuuluvat myös Ruohonjuuren valikoimaan.

Masa harina on erityinen hienoksi jauhettu, valkoinen maissijauho, jonka valmistusprosessi on monivaiheinen. Ensin nimittäin maissista tehdään taikina, josta juontaa nimensä myös jauhon nimi taikinajauho, masa harina. Taikina kuivataan ja sen jälkeen jauhetaan jauhoksi. Masa harinaa ei kannata korvata tavallisella maissijauholla. Tee mieluummin vehnätortillat, nekin ovat erinomaisia.

masa-harina-suolaajahunajaa

Leivottavuudeltaan masa harina on vehnäjauhoa haastavampaa. Harvalla meistä on tortillaprässiä – ja epäilen, etteivät sellaisen omistajat eksy tämän postauksen pariin, mutta kyllä sitä hiukan tuli ikävä kaulitessa. Muutaman erehdyksen ja yrityksen jälkeen tekniikka löytyi. Reunoista ei kuitenkaan kaulimalla saa tasaisen kauniita kuten vaikkapa vehnätortilloissa. Jos haluaa parannella lettusten esteettisyyttä, reunat voi tasoittaa leikkaamalla tortillan veitsellä pyöreäksi. Tortillat voi kaulia kahden minigrip-pussin välissä, mutta itse totesin helpoimmaksi kaulita ne kahden leivinpaperin välissä.

Tortillojen kanssa tarjosin nyhtöpossua luottoreseptillä – tosin ilman bbq-kastiketta – sekä muutamaa tahnaa ja salsaa, joista kukin sai koota haluamansa yhdistelmän. Raikas ananassalsa oli loistokaveri rasvaiselle possulle. Sen reseptin julkaisen myös lähipäivinä.

Ohje on peräisin Thomasina Miersin kirjasta Mexican Food Made Simple. Laitoin taikinaan hiukan enemmän vettä. Alla olevassa ohjeessa on määrä, johon päädyin oman sormituntumani perusteella.

Ja erikoiskiitokset kuvausinspiraatiosta Suvi sur le vif -blogiin. Mielettömän taitavan Suvin tummat kuvat inspiroivat treenailemaan vähän toisenlaisia kuvia. Tortillat olivat kuvattavina aika hirvityksiä. Lopuksi paiskasin yhden laitakokin käteen ja lopputulema oli sentään ensimmäisiä kymmeniä ja kymmeniä otoksia parempi.

Maissitortillat 

(tulostettava versio reseptistä)
10 kpl

225 g masa harina -maissijauhoja
1 rkl oliiviöljyä
reilu ripaus suolaa
noin 3 1/4 dl kädenlämpoistä vettä

1. Sekoita sekaisin jauhot, suola ja oliiviöljy.

2. Lisää ensin noin puolet vedestä ja anna vetäytyä kymmenen minuuttia.

3. Lisää vähitellen loput vedestä. Alkuperäisen ohjeen mukaan nesteen määrä on 3 dl, mutta totesin ainakin omalla kohdallani, että hiukan enemmän tarvittiin, jotta taikinasta tuli sileää, joustavaa ja hiukan kosteaa. Vaivaa viitisen minuuttia, kunnes taikinan koostumus on toivotunlainen.

4. Peitä kostealla liinalla ja anna vetäytyä vähintään puoli tuntia.

5. Ota taikinasta pieni pala kerrallaan (se mitä naisen nyrkin sisään helposti sopii, on aika sopiva määrä), painele se leivinpaperin päällä pyöreäksi kolikoksi ja (ellet omista tortillaprässiä) kauli se ohueksi tortillaksi. Ilman prässiä taikinasta on haastavaa saada kovin kauniita eli reunat pyrkivät repeilemään. Reunoja voi kaunistella leikkaamalla veitsellä repeytynyttä reunaa pois.

6. Paista kuumalla valurautapannulla ilman öljyä. Nosta paistettu lettu leivinliinan sisään, jotta ne pysyvät lämpiminä. Jos paistat suurempaa määrää, kannattaa valmiit pitää alhaisessa lämmössä uunissa. Kylminä tortillat eivät maistu hyviltä.

 

facebookissa-lätkä

27 kommenttia “Maissitortillat

  1. Tänään juuri katselin masa harina -pussia kaapissa, mutta päädyin pitaleipiin. Väliin laitetaan farangmaista nyhtöpossua, salaatteja ja yrttejä. Luultavasti hyvä setti.

  2. Minulla on hieman erilaista masa harinaa; eli harina pan-jauhoja jotka hieman eroavat noista tortillajauhoista ja joista tehdään venezuelalaisia arepa-leipiä,jotka mielestäni voittavat tortillat 1-0 (Iolen niistä kirjoittanut blogissa)

    Omistin kerran muuten veljeni jostain tuoman tortillapressin ,joka sitten pääsi unohtumaan jossain muutossa jonnekin,nyyh!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 13:51 sanoi:

      Käynkin heti katsomassa nuo arepaleivät. Jos tuossa määrässä maailmalla muuttamista ei jotain jäisi matkan varrelle, ihme olisi. Mutta harmi sinänsä, että se oli juuri tortillaprässi.

  3. Ruohonjuureen on siis tehtävä pian ostosreissu! Hieman kyllä hirvittää tuo kaulitseminen… Tortilla prässille ei kyllä nykyisessä keittiössä löydy tilaa. Ja tuskin pystyisin sen hankintaa tarpeeksi vakuuttavasti perustelemaan miehelle :D.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 13:49 sanoi:

      Ei kannata olla liian kunnianhimoinen sen ulkonäön suhteen ja varustautuu zen-tyyppisellä asenteella eikä välitä, jos pari kertaa repeytymisen takia joutuu aloittamaan alusta. Aika vaikea olisi itsellekään perustella prässiä näillä tortillamäärillä 😉

  4. Meidän kulmilla on myynnissä Kolumbiasta tuotuja harina- pan jauhoja. Hyvin toimii nekin. Itse tehdyt maissitortillat on kyllä mainioita!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 18:32 sanoi:

      Niissä lienee samantyyppinen valmistustapa. Pakko tunnustaa, etten ollut moisista jauhoista kuullutkaan.

  5. Nyt ei passaa päästää Miestä tätä juttua lukemaan. Muuten meillä on kohta se tortillaprässi 😉 Onneksi hiukkasen repeytyneet reunat eivät vaikuta lättyjen makuun.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 18:33 sanoi:

      Keittiölaitteet eivät meillä jotenkin ollenkaan vetoa mieheen. Harmi sinänsä 😉

  6. Aila on 09.05.2013 at 17:43 sanoi:

    Hyvä tietää mistä jauhoja saa. Olin varautunut tilaamaan netistä. Taitaa meksikolaiskokeilut siirtyä syksyyn : chiliallerginen tyttäreni kotiutuu kohta maailmalta! Toki tortillan voi täyttää miedomminkin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 18:34 sanoi:

      Minullekin löytyminen oli positiivinen yllätys. Yleensä loistava lähikauppiaamme arveli, ettei niitä edes tuoda Suomeen. Stocka riitti tällä kertaa, en tosin tiedä, olivatko vain teemaviikkojen valikoimassa.

  7. Nami! Minun silmääni eivät masaharinat Oulun Stokkalla käyneet, vaikka taannoin niitä etsiskelin. Pitää tehdä uusi tutkimusmatka. Jossain muuten oli käytetty kattilaa ja lautasia ja vaikka mitä sen tortillaprässin sijasta, ja näytti toimivan.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 18:37 sanoi:

      Todentotta, miksipä niitä ei voisi painaa kahden kattilan välissä. Tosin vaatii kyllä aika paljon voimaa.

    • Juuri sieltä Oulun Stokkalta niitä jauhoja ostin talvella! Olivat jossain hyllyn päässä aika lähellä kassoja 🙂 Minä kokeilin kerran tehdä niitä lettusia, painoin litteäksi paistinpannulla, muttei tullut senkään nättejä, että olisin postausta tehnyt… Enkä siitä maustakaan oikein tiennyt, että siltäkö pitäisi maistua.

      • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 20:13 sanoi:

        Siltä, siltä. Vehnäversioihin tottuneelle maku on aluksi tuhti, mutta itse tykkään kyllä nykyään. Ensin oli vähän hämmentäväkin kokemus.

  8. Kaisa on 09.05.2013 at 21:38 sanoi:

    Liiskasin omani laittamalla taikinapallon painavan leikkuulaudan alle (kelmuihin, mutta leivinpaperi lienee yhtä hyvä) ja litistämällä kaikin voimin. Hieman täytyy senkin jälkeen vielä kaulia, mutta ainakin itselläni helpotti työtä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2013 at 22:29 sanoi:

      Tuo onkin hyvä vinkki, kiitokset. Puolikas jauhopussi on vielä kaapissa, seuraavan kerran testaan tuota tekniikkaa.

  9. Tästä saikin monta hyvää vinkkiä maissitortillojen tekoon. Saas nähdä mitä Nanna ja Riikka vielä sanoo, kun palaavat maailmalta. Minäkin aion tehdä näitä kohtapuoliin tästä innostuneena. Kiitos.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.05.2013 at 11:31 sanoi:

      Jään odottamaan kokeilujesi tulosta sekä meidän asiantuntijalausuntojamme asian tiimoilta.

  10. Kun näin jauhopussin Stockalla melkein hypin riemusta että “ihanaa tässä se on mistä Jonna ja Riitta puhui enkä yhtään muista mitä näillä tehdään mutta tätä pitää ostaa” 🙂

    Nyt onneksi on ohje joten voin jo pikkuhiljaa availla pussukkaa.

  11. Sannamaria on 28.09.2013 at 10:42 sanoi:

    …Mistä voi ostaa tortillaprässin?

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.09.2013 at 17:27 sanoi:

      Luulen, että ulkomaiset verkkokaupat ovat paras paikka hankinnalle. Ainakaan itse en ole sellaiseen Suomessa törmännyt. Kahden kattilan väliin voi kuulema yrittää puristaa, en ole itse testannut sitäkään metodia.

  12. Tero on 11.04.2014 at 23:25 sanoi:

    Tällainen tortillaprässi löytyi amazon.co.uk:sta. Toimii. http://www.youtube.com/watch?v=7ci-N1s3X5M

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.04.2014 at 10:47 sanoi:

      Tuleepa helposti hyviä tortilloja. Ihan eri luokkaa kuin käsinväännetyt. Mutta niitä tulee tehtyä niin kovin harvoin, että lienee pakko jatkaa kaulimen kanssa pelleilyä.

  13. Pingback: Ennakkoluulot kumoon - kalatacot turskasta - suolaa & hunajaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation