Tietoa mainostajalle ›

Blog

Välikauden soppaa – kasviskeitto

Tomaattinen kasviskeitto

tomaattinen-kasviskeitto-suolaajahunajaa

Kesää kohden tekee mieli keventää. Lihapadat eivät enää houkuta, mutta salaatit ovat vielä vähän ankeita, kun parhaaseen kotoiseen kasvukauteen on hetki. Ei tosin onneksi enää kovin kauan. Istutuslaatikkoni ovat taas esillä lumen alta ja ensimmäiset ruohosipulit  pilkottavat mullan alta. Muita vihanneksia odotellessa liedelle päätyi maultaan ihanan tuhti, mutta samalla sopivan kevyt kasviskeitto, joka ei myöskään maksa montaa euroa. Kikherneiden ansiosta siinä on sen verran proteiinia, että nälkä pysyy kyllä loitolla.

Alunperin inspiraationa keittoon toimi Pinterestissa silmiin osunut kasviskeitto. Tämä resepti syntyi, kun avasin vihanneslaatikon ja kuivakaapin ja aloin latoa niiden sisältöä pöydälle. Paras metodi synnyttää Hävikistä herkuksi -soppa on tyhjentää ne yläkaapin takanurkat ja vihanneslaatikon pohjat. Oma versioni on tehty alla mainituista raaka-aineista ja kirjoitin reseptin yhteyteen sulkuihin mahdollisia vaihtoehtoisia raaka-aineita. Ainoa asia, josta ei kannata tinkiä on liemen maku: Älä siis jätä pois chiliä, valkosipulia, kasvislientä, tomaattipyrettä, mausteita tai säilöttyjä tomaatteja.

Tein keiton päälle myös pistouhenkisen yrttitahnan. Sekin jatkaa sopan ”käytä sitä, mitä kaapista löytyy” -ajatusta. Oikeaoppinen pistou on ranskalainen vastine pestolle: Basilikapohjainen yrttitahna ilman pinjansiemeniä ja parmesania. Keiton päälle otin sitä, mitä ikkunalaudalla oli tarjolla. Koska basilikaa ei ollut riittävästi, laitoin puolet lehtipersiljaa.

Tomaattinen kasvis-pastakeitto

(tulostettava versio reseptistä)
neljälle

1 porkkana
1 juuripersilja (tai juuriselleriä)
pieni pala lanttua (tai palsternakkaa)
1 sipuli
1 sellerinvarsi
loraus oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 laakerinlehti
muutama oksa tuoretta timjamia tai kuivattua timjamia
1 reilu tl chilihiutaleita
3 rkl tomaattipyrettä
1 prk säilöttyjä (kirsikka)tomaatteja
1 l kasvislientä
1 prk (285 g) kikherneitä (tai valkoisia papuja)
1/4 kukkakaalista (tai pari kourallista vihreitä papuja)
75 g kuivapastaa
reilusti mustapippuria

Yrttitahna

yhteensä puoli ruukkua basilikaa ja lehtipersiljaa
2 valkosipulin kynttä
noin 3 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

1. Kuori ja kuutioi porkkana, lanttu, juuripersilja, sipuli ja valkosipuli melko pieniksi kuutioiksi. Paloittele varsiselleri.

2. Kuumenna öjyä kattilassa. Lisää porkkana, lanttu, juuripersilja ja sipuli. Kuullota viitisen minuuttia, lisää valkosipuli ja kuullota muutama minuutti. Älä päästä juureksia missään vaiheessa ruskistumaan eli malta kuullottaa miedolla lämmöllä.

3. Lisää tomaattipyree, kuullota hetki, lisää säilötyt tomaatit, mausteet ja kasvisliemi. Keitä viitisen minuuttia. Pilko sillä välin kukkakaali pieniksi kukinnoiksi.

4. Lisää kattilaan ensin pasta (jos keittoaika noin 10 minuuttia, jos käytät pientä pastaa, jonka keittoaika on 6 minuuttia, aloita kukkakaalista ja sitten melkein heti perään pasta) ja muutaman minuutin päästä kukkakaalin kukinnot. Keitä kunnes pasta ja kukkakaali ovat melkein kypsiä, lisää kikherneet. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

5. Valmista yrttitahna. Hiero morttelissa kaikki ainekset tahnaksi, lisää öljyä vähitellen, kunnes tahna on haluamasi paksuista. Voit tehdä yrttitahnan myös sauvasekoittimella.

facebookissa-lätkä

18 kommenttia “Välikauden soppaa – kasviskeitto

  1. Tästä tulee mieleen hieman Minestrone-keitto, josta en vielä(kään) ole onnistunut tekemään sitä täydellistä versiota. Välillä nämä kaapintyhjäys-jutut osoittautuvatkin mitä loistokkaimmiksi jutuiksi, kun ei ala liikoja suunnittelemaan.

    Aika söde lautanen!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.04.2013 at 11:15 sanoi:

      Aika lailla minestronekeittohan tässä on – kasvisversiona. Olin todella tyytyväinen, miten paljon makua sain liemeen tässä versiossa.

      Minä hamstrailen kaikkia yksittäiskappaleita lautasista kuvauksiin, jos tulee sopivasti vastaan. Tämä on yksi sattumalta vastaan tullut yksilö, joka on kyllä aika kiva, vaikka normaalisti meillä ei vihreää juuri nähdä. Tai siis meidän astiat ovat valkoisia 😉

      • Mun pitänee myös alkaa tuohon yksittäisten kuvausastioiden systeemiin. Koska, kuten varmaan arvaatkin, meilläkin lautaset ja astiat ovat pääasiassa valkoisia… Välillä sitä kaipaisi kuviin jotain ihan muuta!

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.04.2013 at 19:07 sanoi:

          Siksi välillä hamstrailen (ja käyn lainaamassa anopilta). Kuvissa toimii paremmin kuin ainaiset valkeat, vaikka tosielämässä olen valkoisen kannattaja.

  2. Meillä taidetaan mennä sunnuntailounas vähän samoissa merkeissä.. Kaupat ei ole vielä auki, kauhea nälkä ja kaapissa on lähinnä juureksia.. ja papuja tölkissä. Hyvää syntyy aika vähästäkin!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.04.2013 at 11:33 sanoi:

      Usein nimenomaan vähästä syntyy todella hyvää. Meillä olisi hävitettävänä mm. pussillinen maa-artisokkia ja mietin, mitähän niistä tekisin – ellen ota Riitasta mallia ja istuta niitä maahan syksyn sadon toivossa. Riitta, miten sinulle kävi niiden kanssa?

  3. Annaleena/ Pata porisee on 28.04.2013 at 23:10 sanoi:

    Hyvältä näyttää soppa! Jään mielenkiinnolla odottamaan jos päädyt laittamaan nuo mukulat maahan. Joskus haaveilin samasta mutta sitten se vain jäi. Voi mitä herkkua ne voisi poikia 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.04.2013 at 19:06 sanoi:

      Pitää varmaan upottaa ne multaan. Laitoin jo eilen istutuslaatikotkin kesäkuntoon – tulis vaan se kesä!

  4. Ihana on lautanen! Laita vaan multaan, mekin laitettiin koemielessä viime vuonna – aika myöhään vielä, ja viime viikonloppuna keräiltiin ihanaa kevätsatoa. Jo sen sadonkorjuufiiliksen vuoksi laitettiin heti osa takaisin maahan.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 30.04.2013 at 18:58 sanoi:

      Kyllä minä tuolla mannuilla jo vähän sillä silmällä patsastelin, että minneköhän ne upottaisi…
      Lautanen on kuulema Arabian maiseman vientimalli, joka oli käynyt Amerikassa ja palannut sitten tänne kaappiini. Lautasellani on siis tarina 😉

  5. Kaapintyhejnnyskeitot ovatkin usein niitä parhaita! Chili- ja valkosipuliliemi kuullostaa herkulta.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2013 at 15:14 sanoi:

      Vielä on hiukan tyhjennettävää eli saas kattoo mitä vielä syntyy. Usein parhaat ruoat syntyvät puolihuolimattomasti ilman turhaa puserrusta ja suunnittelua. Senkun muistaisi itsekin hiukan useammin.

  6. Tämä pelasti päivän eilen ja tyhjensi mukavasti jääkaapin jämät! Täällä Norjassa on meneillään varsinainen välikausi, viikonloppuna avattiin grillikausi ja tänään tulee lunta… En ole täällä blogissa aikaisemmin varmaan kommentoinutkaan, löysin tänne jokin aika sitten FB:n kautta ja olen jäänyt seurailemaan. ”To do” listalla on muutamia muitankin reseptejäsi! 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.05.2013 at 17:28 sanoi:

      Olipas mukava palaute ja todella hienoa, että kommentoit. Toivottavasti tapaamme toistekin täällä!
      Täällä onneksi aurinko porottaa ihanasti. Alkaa vähitellen usko karttua, että se kesä sieltä tulee.

      • 🙂 Täytyypä yrittää aktivoitua välillä kommentoinnissa. Nimimerkillä parsapiirakkaa uunista odotellessa! Mukavaa kevään jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation