Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Viiden tähden ruokamuistoja

Viiden kokin ruokamuistoista syntyy viiden ruokalajin illallinen. Divaanin viiden tähden illallisilla viisi tähtikokkia ovat ideoineet ruokamuistojensa pohjalta illallisen Teurastamon Kellohalliin. Kuten huomaatte illan tunnusluku on viisi. 

divaanin-illallinen

Olen ilolla seurannut ruokatapahtumien yleistymistä kotikaupungissani: Ravintolapäivää, ulkoilmatapahtumia, pop up -ravintoloita. Muutamassa vuodessa helsinkiläinen ruokakulttuuri on ottanut huiman harppauksen. Tiistaina 23.4. tapahtumia on yksi lisää:  Divaanin sisustustoimittaja Laura Räihän somistamassa Kellohallissa tarjoillaan ruokamuistoja lautasella.

Mielenkiintoisen kattauksen loihtivat Atelje Finnén, Kuurnan, Putte’s Bar & Pizzan ja Kellohallin ravintoloitsija Antto Melasniemi, Demosta, Groteskista ja Patisserie Teemu & Markuksesta tunnettu Teemu Aura, kehutun, uuden Glogatan 4 -ravintolan keittiömestari Ville Rainio, ravintola Hoshiton ravintoloitsija Toshiaki Hoshi sekä Lapland Sky Hotel Ounasvaaran keittiömestari Tero Mäntykangas.

Olen menossa maistelemaan tähtikokkien annoksia ja olisi mukavaa saada teistä illallisseuraa. Yksi onnekas voittaa liput kahdelle arvonnassa, johon voit osallistua kertomalla oman ruokamuistosi kilpailusivustolla. Meillä muilla vähemmän onnekkailla on onneksi mahdollisuus ostaa liput illalliselle.

13 kommenttia “Viiden tähden ruokamuistoja

  1. …jos ne liput antais suosista mulle, niin säästyis kaikelta häslingiltä….

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2013 at 17:35 sanoi:

      Se on kyllä totta, tuolla arpaonnella muiden ei ehkä kannata vaivautua…

  2. Nanna, sää oot kyllä saanu niin hianoja palkintoja viime aikoina, että otatahan sit edes mut mukaan. Unohdetaan siis totaalisesti tuo häslinki.

    Voisin toki käydä kertomassa tuolla kommenttiboksista liikuttavan tarinan siitä, kun olen päässyt nappulana isän kanssa paikallisen osuuskaupan baariin syömään nakkeja ja ranskalaisia. Annoksen nimi oli raflaavasti Ressun rakkaus. En tiedä viitattiinko siinä Snoopyyn vai johonkin paikalliseen ressukkaan. 😀 Baarissa oli tummat kalusteet ja vaalenapunaiser kankaiset pöytäliinat ja servetit. Tuoksumaailma oli sekoitus paistorasvaa, tupakkaa ja jotain tunnistamatonta muuta. Tunnelma oli juhlallinen. Mausteet olivat pöydällä sellaisessa tummassa puukorissa. Siitä sitten truutattiin ketsuppia nauravien nakkien kylkeen. Jostain kaukaa kuului pajatson kilinä. Paikalliset maalaismuorit pistivät elämän risaiseksi.

    • Siis muut, älkää vaivautuko! …ja hyvä Tusla, voidaan jutella parsankasvatuksesta, meinaan vihdoin laittaa ne parsapenkit tulemaan….

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2013 at 17:37 sanoi:

      Minulla on aika vastaava kokemus, paitsi ravintola oli nimeltään Pollen Potku ja valitsin wieninleikkeen. Tunnelma oli muuten täysin kuvaamasi kaltainen. Noin kuvattuna jopa tuoksut tulevat mieleen ja ne puukorit.

      • Aila Markkanen on 05.04.2013 at 22:10 sanoi:

        Enpä ole Pollen potkussa koskaa syönyt, luulin aina että sieltä saa vaan juomia 🙂

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2013 at 23:16 sanoi:

          Tämä muisto on yli kolmenkymmenen vuoden takaa, paikka on tainnut aika paljon kosteutua sittemmin 😉

  3. Hehhee, sopupeli siis!

    Onko sulla jo juurakonmyyjä tiedossa. Älä nimittäin ala siemenestä kasvattamaan, menee vain hermot. Yhden olen laittanut kasvamaan taimesta, mutta se on edelleen aika kitukasvuinen. Suosittelen kovasti niitä juurakoita, jos vaan löydät. Hitsit, kun en muista sitä myyjää, jolta olen suurimman osan juurakoista ostanut, myi niitä nimittäin Somerniemen kesätorilla. Luulisi meinaan parsanjuurakoiden kulkevan postillakin kätevästi, tai matkahuollolla. Ovat olleet todella hyvät juurakot, kaikki olivat ainakin viime syksynä vielä hengissä. Nyt ovat vielä hankien alla.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2013 at 17:42 sanoi:

      Milloin me oikein pidetään se kasvienvaihtopäivä, minulla ei tosin ole mitään vaihdettavaa 😉

    • No mä meinasin tilata sieltä vihertukusta, kun en oo ainakaan mistään täällä löytäny…(toivotaan Jonna ei pahastu kun me sen blogissa vaan puhutaan parsankasvatuksesta…)

      • No samaa minäkin jo täällä mietin, että pahoittelut tästä parsaspämmistä, Jonna. 😀

        Laitoin parsakyselyn menemään pariin paikkaa, katsotaan, mitä vastaavat.

        Jonna, vaihtopäivä pidetään tietty sitten, kun nuo lumet vaan sulaa… Mä voin ilomielin vaihtaa sulle vähän minttuja, liperiä ja sen sellaista. Niiden kurssi on meinaan sellainen, että en todellakaan kaipaa vaihdokkaita tilalle. Pietääs tämä kuule mielenpäällä ja toivotaan lumille pikainen lähtö!

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2013 at 23:18 sanoi:

          Kuulostaa hyvältä! Parsapostailu ei ole spämmiä, seuraan mielenkiinnolla tätä teidän keskustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation