Venäläistyyppiset pirogit
Iso kannullinen teetä tai kulhollinen tuhtia lihalientä ja pari piirakkaa vie slaavilaistunnelmiin.
Hyytävä ja sateinen Pietari sai uudet kasvot viime keväänä, kun astuimme kadulta lämpimään kellarikahvilaan ja saimme eteemme muutamalla roposella täydellisiä pieniä piirakoita ja kannullisen teetä. Vielä parempia ankka- ja lohipiirakoita tarjottiin Kohvik Moonissa Tallinnassa.
Siitä lähtien olen yrittänyt saada aikaan samanlaisia. Kysäisin jopa Kohvik Moonissa, miten ihmeessä kuoresta saa näin hyvää. Tarjoilija pyöritti silmiään ihmeissään: “Sehän on ihan perusvehnätaikina”. Viva Ciabattan Aleksi tarjosi lopulta minulle ratkaisun ja taika oli yksinkertainen: Ihan perusvehnätaikina, mutta vähemmän hiivaa, jolloin taikinasta tulee hiukan tiiviimpi. Tajusin myös, että taikina kannattaa kaulita todella ohueksi. Silloin kuoresta ei tule rakenteeltaan pullamainen ja täyte pääsee pääosaan. Kaikkien kokeilujen jälkeen palattiin perusasioiden äärelle: Vehnätaikinaan.
Täytteenä oli tällä kertaa sieniä, porkkanaa ja riisiä. Sieniä on aika maltillisesti, koska vasta harjoittelen henkisen sieniallergiani voittamista. Laita ihmeessä enemmän, jos olet sienten ystävä. Jos haluat lihaisamman täytteen, jätä riisi pois. Laita silloin enemmän sieniä, porkkanaa ja sipulia. Vaihtoehtoisesti voit tehdä piirakoihin myös lohi– tai kaalitäytteen.
Venäläistyyppiset pirogit
12-16 keskikokoista piirakkaa tai noin 20 pientä piirakkaa
Kuoritaikina
3 dl maitoa
vajaa 1/4 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
50 g voita
6-7 dl vehnäjauhoja
Täyte
1 iso sipuli
1-2 porkkanaa
400 g jauhelihaa
5 g kuivattuja sieniä
1,5 dl keittämätöntä riisiä
mustapippuria
valkopippuria
(timjamia)
suolaa
öljyä
1 kananmuna voiteluun
1. Aloita taikinasta. Sekoita maitoon hiiva, sokeri ja suola.
2. Sekoita joukkoon noin 5 dl jauhoja. Ala vaivata. Lisää sulatettu rasva, vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja sen verran, että saat kimmoisan taikinan, joka irtoaa kulhon seinistä.
3. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
4. Valmista täyte. Laita sienet likoamaan ja keitä riisi kypsäksi.
5. Pilko sipulit ja porkkanat pienen pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy ja kuullota sipuleita ja porkkanoita jokunen minuutti, kunnes ne alkavat pehmentyä.
6. Lisää jauheliha ja ruskista se. Lisää sienet ja mausta.
7. Sekoita joukkoon riisi, maista mausteet ja lisää tarvittaessa.
8. Jaa taikina 12-20 osaan ja kauli paloista ohuita pyörehköjä kiekkoja.
9. Nosta keskelle täytettä reilusti. Jätä reunoille taikinaa sen verran, että saat kuitenkin suljettua piirakan napakasti. Sulje piirakka nostamalla taikinanreunat vastakkain täytteen päälle ja paina ne kiinni sormilla. Käännä saumapuoli alapuolelle.
10. Voitele piirakat munalla ja paista 200 asteessa noin 12-14 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniin ruskeita
suolaa&hunajaa myös Facebookissa. Liity joukkoon!
Mistä kävit ostamassa piirakan? Ei kukaan voi saada niistä noin nättejä kotikeittiössä 😉
Niin sitä luulisi 😉 Taikina on tässä suhteessa todella armeliasta. Ne kaunistuivat maagisesti uunissa ja se ruma sauma tulee tässä mallissa alle ja sekin tasoittui täysin. Vähän paukuttelin itselleni itsekin henkseleitä, koska nämä yllättivät minutkin. Sinä saat siis aikaan ihan samanlaisia
Onpa nätti piirakka.
Ja onnea uuteen blogikotiin!
Kiitos, kuten totesin todella armollinen taikina. Voi kuvitella olevansa taituri 😉
No siis aivan täydellinen muotovalio! Miten tuollaista raaskii syödä…
Meni kaikki sen kaveritkin…
Herkullisen näköistä! Just sopivaa pikkupurtavaa viikonlopuksi..
Piirakka-asiat on kyllä itänaapurilla hallussa. Olin niin iloinen, kun vihdoin sain onnistumaan.
Tulipa tuosta hienon näköinen! Venäläinen tuttavani täällä on kerran tarjonnut mulle pirogeja sienitäytteellä,mutta itse en ole tuollaisia koskaan tehnyt.Hyvää on ,sen verran mitä muistan (myös sienitäytteellä ;D)
Sienet… kauheaa näin aikuisena tunnustaa, ettei voi niitä syödä. Onneksi se lista on kohdallani kohtuullisen lyhyt. Venäläinen tuttavani on myös minulle tarjonnut kaikkien aikojen parasta kaalipiirakkaa.
Onpa se soma piirakka. Kuppi hyvää pu’erriä ja tuollainen piirakka. Maistuis kyllä.
Varsinkin kun juuri nyt vilkaisee ulos. Ei ehditty montaa päivää maaliskuuta mennä ja tuli jo takatalvi – tai voiko sitä kutsua takatalveksi, jos kevät ei ehtinyt vielä alkaa ollenkaan.
niin on nätti! ihan ovat erilaisia kuin puolan pirogiserkkunsa. ja kohvik moon… ooooh, kohvik moon.
Puolan pirogit ovat minulle tuntemattomia serkkuja, millaisia ne ovat? Kohvik Moon, niinpä.
Onpa kaunis piirakka! Ja niin on tämä sun uusi blogi-ilmeesikin 🙂
Kiitos! Olen iloinen, että pystyin rakentamaan tänne paljon sellaista, mitä edelliseen en osannut 😉