Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Voiko ihanammin aamu enää alkaa? – smoothie

Mustikka-ananas-inkiväärismoothie
Superruokaa – tai ainakin superhyvää ruokaa – ihaniin aamuihin.

mustikkasmoothie-suolaajahunajaa

Eräs tuttavani halusi herätyskellokseen kellon, joka soittaa “Voiko ihanammin aamu enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää?”. Aamuihminen. Se on eri rotu.

Onneksi on viikonloppuaamut. Ei herätyskelloa, useimmiten ei kiirettä mihinkään. Hesari, hyvä aamupala. Sellaisina aamuina minäkin olen aamuihminen – tai ainakin aamupäiväihminen.

Kukapa nyt ei smoothieta osaisi tehdä, mutta oletko koskaan testannut siinä tuoretta inkivääriä? Mustikka, ananas ja inkivääri on oma suosikkimakuni, johon sain idean Köpiksen reissulla Granolassa.

Mustikka-ananas-inkiväärismoothie

(tulostettava versio reseptistä)
kahdelle

3 dl mustikoita (mielellään jäisiä)
400 g tuoretta ananasta (paino kuorineen, yleensä vajaa puolikas tuoreesta ananaksesta)
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 banaani
2 1/2 dl maustamatonta jogurttia
(makeutukseen hunajaa)

1. Kuori hedelmät, poista ananaksen kova keskiosa ja pieni hedelmät reiluiksi paloiksi. Kuori ja raasta inkivääri.

2. Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi.

24 kommenttia “Voiko ihanammin aamu enää alkaa? – smoothie

  1. Sitten pitää katsoa tarkkaan hampaanvälit, ennen kuin lähtee ihmistenilmoille 🙂 Jäisistä mustikoista jää aina pilkkeitä hampaanväleihin. Ananaista tuli mieleen, kuinka eilen näin paikallisen Sokoksen hedelmäosastolla ennennäkemättömän jonon, sinne oli tullut (ehkä kampanjanomaisesti) ananaksenkäsittelykone, joka samalla kuori ja leikkasi hedelmän. Kuoria vaan sinkoili! Eläkeläiset seisoivat innolla ananasjonossa.

  2. Viikonloppuaamut ovat niin ihania (jos lauantaiaamupalan jälkeistä siivousta ei lasketa). Smoothie, kotoisasti siliö, kuuluu meilläkin moneen viikonloppuaamuun – ananasta tai inkivääriä en ole koskaan keksinyt siihen laittaa. Pitääkin testata…

    Mahtavan värinen muuten tuo smoothie (vai olisiko siihen pitänyt lisätä jotain väriainetta kuten kaupan mustikkajogurtteihin 😉 ???)

  3. Meillä smoothieblenderi on tuonut aamupalahetket jopa arkiaamuuihin…tällaiselle aamupäiväihmiselle leivät ja muut ovat nimittäin liian aikaisina aamuina liian kova pala purtavaksi.

    Ananasta ja inkivääriä tullut laitettua moneen muuhun, mutta ei smoothieen. Kokeilulistalle siis!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.03.2013 at 15:19 sanoi:

      Välillä minäkin jaksan pyöräyttää smoothien arkisin, mutta useimmiten mennään kyllä maustamaton jogurtti -linjalla. Sekään ei ole turhan kova pala purtavaksi.

  4. Ananas on jo tuttu smoothieissa mutta inkivääriä en ole koskaan sinne laittanut, loistava idea kyllä! tykkään nimittäin laittaa inkivääriä kaikkeen muuhun, se on meillä suuri herkku kaikessa ruoanlaitossa.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.03.2013 at 15:20 sanoi:

      Inkivääri on ihanaa kaikissa muodoissaan, mutta toimii loistavasti myös smoothiessa, kunhan muistaa olla maltillinen, ettei se peitä kaikkia muita makuja. Testaa ihmeessä, jos olet inkiväärin ystävä!

  5. Minä olen aamuihminen…rakastan sitä hetkeä jolloin yö vaihtuu aamuksi…

    Olen inkiväärin suurkuluttaja ja inkivääriä on jokaisessa smoothiessani,olkoon se sitten vihreä tai ei vihreä.iso pala inkivääriä.

    Kaunis kuva!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.03.2013 at 15:21 sanoi:

      Minusta taas se hetki on parasta syvällä peiton alla 😉 Mutta taas illanhetket ovat ihania. Arvasinkin, että sinä olet varmasti testannut inkivääriä myös smoothiessa.

  6. Meillä on kotona yksi ananasvammainen, mutta mulle tällainen kyllä taatusti kelpaisi. Blenderi on kyllä ihan huippuvehje, hommattiin Kitchen Aidin sellainen reilu vuosi sitten, enkä olisi uskonut ennen sen ostamista, että se tulee olemaan päivittäisessä käytössä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.03.2013 at 15:22 sanoi:

      Ananasvammainen, harmin paikka. Onneksi se ei estä sinun testailuasi. Meillä on samainen KA, sain sen laitakokilta joululahjaksi. Kovassa käytössä täälläkin, mutta ei sentään päivittäisessä. Hyvä masiina on joka tapauksessa.

  7. Inkivääri antaa smoothieen varmaan kivan potkun! Täytyypä joku aamupäivä koittaa. 😉

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 24.03.2013 at 11:17 sanoi:

      Suosittelen annostelemaan sellaisen kevyen takapotkun 😉 Ei jyrää kaikkia makuja.

  8. A/ aivan ihana kuva!

    B/ smootiessa on (melkein) kaikki herkkuni

    C/ kiva kuulla, että KA blenderi on hyvä, haaveilen moisesta (hajoais vaan toi entinen)

    D/ näin FBssa kuvan, jossa luki: “minäkin olisin aamuihminen, jos aamut olisivat iltapäivällä”.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 24.03.2013 at 11:18 sanoi:

      A/ Kiitos!
      B/ Sama täällä
      C/ Meillä hajosi ja siksi sainkin uuden ihanan, toivotaan samaa teille 😉
      D/ Niin totta 😉

  9. Samoilla linjoilla. Viikonloppuaamut on parhaita, eikä sitä fiilistä millään saa arkiaamuihin vaikka heräisi vähän aikaisemminkin, ettei olisi kiire. Mulla on viha-rakkaussuhde smoothieihin kun olen jossain välissä traumatisoitunut banaanista smoothiessa. Tämä resepti kuulostaa siis aivan täydelliseltä, ilman banaania. Kokeilin samantyyppistä settiä, ja korvasi banaanin makeuden päärynällä. Toimi! http://www.evitalehti.fi/blogit/fanni-ja-kaneli/raikas-mustikka-paarynasmoothie/ Nyt kokeilen kyllä ananaksen ja inkiväärin kera.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.03.2013 at 8:00 sanoi:

      Ja minä testaan tuolla joukossa ensi kerralla päärynän – sellainen täydellisen makea lajike saa jo nyt suupielet valumaan. Kiitos vinkistä!

  10. Suvi on 25.04.2013 at 22:17 sanoi:

    Kiitti, kiva smoothieresepti! Tälleen kans iltaihmisenä surautin juoman tähän aikaan… 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.04.2013 at 8:32 sanoi:

      Maistuu hyvältä myös iltaisin nimim. juuri eilen surautin iltasella. Olipas mukavaa kuulla, että sielläkin tykättiin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation