Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Limepossetit

Sitten viime kesän villityksen olen ehtinyt tehdä possetista jo monen monta versiota. Tässä ehdoton suosikkini: Limepossetit ja mintulla marinoitua mangoa. Joka kerta se jaksaa yllättää helppoudellaan. 

limeposset-suolaajahunajaa

Totuuden kuulee muka vain lasten ja imeväisten suusta. Siihen listaan kannattaa lisätä myös sukulaiset: “Ihan hyvin sinä kirjoitat, mutta ei minulla ole aikaa lueskella niitä löpinöitä, laita sinne printattavat versiot niistä resepteistä”. Periaatteessa suvusta tulleet muutosehdotukset joutuvat tavallista tarkemman arvioinnin alle, mutta tämä pääsi seulan läpi. Resepteistä on nyt aina myös printattava versio, johon on linkki ohjeen yhteydessä. Toivottavasti niistä on hyötyä teille muillekin vai liekö niin, että niitä käyttävät vain kiireinen serkkupolo ja surkean mokkulan varassa oleva äitini, joka voi nyt tallentaa suosikkinsa omalle koneelleen (äiti, tämä oli tekninen vinkki). Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi perheensä eteen.

Olimme Soul Kitchenin Annan ja Masutoaitemu-Riitan kanssa jokunen viikko sitten ruokamatkalla Tampereella. Berthassa sain pitkästä aikaa viime kesän blogihittiä lemonpossetia mangosorbetin kera. Piti kaivaa taas kotonakin kermat esille, hyydytellä possetit ja tarjota ne Tampereen tuliaisista eli Muuton matalista juomalaseista. Meidän taloudessa ne ovat löytäneet paikkansa jälkiruoka-astioina.

Tein possetit tällä kertaa limestä ja tarjosin ne mintulla marinoidun mangon kanssa. Toistaiseksi paras possetmakuyhdistelmä, jonka olen tehnyt. Posset on uskomattoman monipuolinen ja se on herättänyt niin paljon innostusta ruokabloggaajien keskuudessa, että versioita on tehty sitruunan lisäksi mm. verigreipistä ja appelsiinista. Jos et ole vielä kokeillut, kokeile ihmeessä. Lopputuloksena on ihanan raikas sitruksinen jälkiruoka, joka syntyy todella helposti muutamasta raaka-aineesta. Possetissa kerma hyytyy sitrushedelmän hapon ansiosta, eikä siinä käytetä ollenkaan liivatetta. Lopputulos on pehmeämpi ja valuvampi kuin liivatteella tehtäessä eli pannacottamaista rakennetta ei edes kannata tavoitella.

Limepossetit marinoidulla mangolla

(tulostettava versio reseptistä)

kahdelle

2 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
2 limen mehu (reilu 1/2 dl)

1.  Sekoita sokeri kerman joukkoon kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kiehahtamisen jälkeen reilu viisi minuuttia.

2. Purista sillä aikaa limen mehu ja sekoita sen keittämisen jälkeen kerma-sokeriseokseen. Maista, lisää tarvittaessa limeä tai sokeria makusi mukaan.

3. Kaada tarjoiluastioihin, peitä kelmulla ja nosta hyytymään jääkaappiin. Vähintään kolmeksi tunniksi. Itse hyydytän yleensä jokusen tunnin enemmän.

Marinoitua mangoa

reilu 1/4 tuoretta mangoa
1/4 dl limemehua (noin 1/2 limeä)
1 tl ruokosokeria
pari oksaa minttua

1. Sekoita sokeri limemehun joukkoon.

2. Kaada seos paloitellun mangon päälle.

3. Sekoita joukkoon silputtu minttu. Anna maustua noin tunti.

40 kommenttia “Limepossetit

  1. Iiiihanat lasit! Iskin silmäni niihin välittömästi! Nanna taisi olla se, joka ensimmäisenä keksi yhdistää mangon ja possetin, toimii kyllä ältsin hyvin. Mietin kuules ehkä puoli tuntia sitten, että täytyis tehdä limepossetia! Telepatiaa tai jotain, mutta eipä nämä kuvat oikein auta possettihimoon, lisäävät sitä vain!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 19:14 sanoi:

      Niin minäkin iskin heti. Mutta olenkin vähän Muuto-fani. Niillä on kaikkea ihanan yksinkertaista. Nämäkin oli pakko kantaa Tampereelta, vaikka onneksi Muutoa saa täälläkin useammasta liikkeestä.

      En yhtään muistanut niitä Nannan mangohommia, sinulla on kyllä mieletön muisti. Piti heti mennä katsomaan. Aika samanlaisella makumaailmalla mennään mangolisäkkeessä. Todistetusti toimii.

      Lime on muuten minusta jopa sitruunaa parempi eli suosittelen pitämään himosta kiinni.

      • joo, minä ittekkin aloin miettiä, että eikös mulla olli just mango-lime-minttuyhdistelmä possetin päällä…ja piti käydä tarkistamas 🙂 Ehdottomasti kokeilen tätä limepossettiakin nyt.

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 18:21 sanoi:

          Onneksi meillä on Riikka – se on niin nuori, että vielä pelaa pää, toisin kuin meillä… Lime oli minusta sitruunakin parempaa, mutta olenkin Mojito- ja Caipiroska-naisia.

  2. Reetta on 04.03.2013 at 19:17 sanoi:

    Ai mahtavuus mikä yhdistelmä! On varmasti huippuhyvää! Olen aivan hullaantunut tähän blogiisi, ja tehnyt täältä jo kaikenlaisia ruokia. Ja kaikista on tullut täydellisiä!

    Meillä on ystävien kesken aina talvella blinijuhlat,( tällä kertaa venähtää maaliskuun loppupuolelle )ja olen jo suunnitellut menun sen ympärille. Kaikki on täältä, aion tehdä alkuun lanttucapuccinon, sitten siis blinit ja jälkiruoaksi olin aikonut lemon possetin, mutta nyt teenkin tämän lime possetin.

    Kiitos todella kivasta blogista ja tapa jolla kirjoitat on viihdyttävä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 19:45 sanoi:

      Kiitos Reetta, nämä palautteet kantavat pitkään! Mikään ei ole ihanampaa kuin saada kuulla, että reseptit toimivat. Vaikka testailen niitä ja teen ne todella huolellisesti, silti aina vähän jännittää, miten muille käy.

      Kertakaikkiaan ihana menu teillä, aika lailla olet onnistunut löytämään omatkin suosikkini. Lanttucappuccino on todella, todella hyvää. Harmittavaa, että Motti meni konkurssiin. Ihania blini-illallisia, ne ovat meilläkin aina perinteenä kerran vuodessa.

  3. Ei ole totta 🙂 Eilen kuvasin limepossetit ja eilen ja tänään sitä on syöty. Eilen vattujen kanssa, tänään MANGON kanssa. Great minds think alike!

  4. Oi oi oi. Tuli kesä ja kukkaset mieleen kun luin tätä.. on vissiin edellisestä possetista hetki aikaa 😀

  5. Hyvältä näyttää! Täytyypä kokeilla, nämä posset ovat mulle uusi tuttavuus. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 20:50 sanoi:

      Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ihanan raikkaita ja samalla niin helppoja ja vaivattomia. Kätevä jälkiruoka vaikka vieraille tarjottavaksi, koska pitää tehdä reilusti etukäteen, helppo tehdä suurempikin määrä ja vieläpä kaikenpäälle edullinen.

  6. Ihanat lasit ja jälkkäri! Possetteja on tullut ihailtua siellä sun täällä,ja lime antaa varmaankin aivan ihanan maun ,samoin mango:)

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 21:51 sanoi:

      Juomalaseiksi nuo lasit ovat omaan makuuni hiukan pienet, mutta tähän tarkoitukseen oivat: Pysyy jälkiruoan koko maltillisena 😉

  7. Kuullostaa hyvälle makuyhdistelmälle ja lasit on nätit. Tuollaiset haluaisin itsekin.

    Kiva, että reseptisi saa nyt kätevästi printattua, jokunen niistä saattaa nimittäin päätyä täältä bittiavaruudesta ihan paperiversioksi aarrearkkuuni, eli rengaskansioon 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 21:51 sanoi:

      Rengaskansioon pääsy on uskomaton kunnia, se on jotain pysyvämpää kuin bittiavaruus ja sinnehän pääsevät ainakin minulla tunnetusti vain parhaat palat 😉

      • Kyllä, juuri näin 🙂 Ne palat, joita tietää haluavansa tehdä toistekin ja useasti.

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 22:28 sanoi:

          Minulla oli suunnitelmissa rengaskansion siivous – vanhaa pois ja uutta tilalle. Yksi puolikas banaanilaatikko olisi uusia tarjokkaita, jotka syynätään uudestaan läpi, ennenkuin tie rengaskansioon aukeaa 😉

  8. Ihan ensinnäkin onnea uuteen tupaan! Täällä näyttää kovasti kauniilta. 🙂

    Limeposset voisikin olla minun seuraava versioni. Voisi olla ihana jälkkäri pääsiäiseksi.

  9. Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 21:55 sanoi:

    Kiitos Tusla, ja mukavaa, että löysit tiesi tännekin.

    Pääsiäisenä meillä syödään yhtenä päivänä pashaa, mutta tämä olisi kyllä erinomainen vaihtoehto jollekin toiselle päivälle. Seuraavaksi ajattelin laittaa mangon ja mintun joukkoon myös passionhedelmää. Sehän sopisi pääsiäiseen.

    • Meilläkin pasha on niin vakio, ettei sitä voi oikein sivuuttaa. Onneksi onkin monta päivää Pääsiäistä. Mangon ja mintun yhdistäminen pashaan voisikin olla veikeää…

      • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2013 at 22:27 sanoi:

        Viime vuonna tein pashan kanssa mango-passionhedelmäsalsan. Raikasti koko homman, vaikka minä syön kyllä pashaa ihan mielellään sellaisenaankin.

  10. Nam, posset on kyllä herkkkua, ihanan raikasta! Minäkin tein noita (sitruunaisina), mutta ihan pelkistettynä versiona ilman päällisiä. Nyt alkoi kyllä tosissaan houkuttamaan tuo mintun ja mangon yhdistelmä, kuulostaa toimivalta kombolta! 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 7:58 sanoi:

      Se onkin 😉 Viime kesänä tosin niin hullaannuin minttuun, että ole ehkä jäävi sanomaan mitään. Mangotkin maistuu nykyään ihan erilaisilta, kun niitä on alkanut saada syöntikypsinä.

  11. Mun vanhemmat on ihan samanlaisia. Isä ei jaksa lukea blogiani yhtään, mutta käy silti kiltisti joka päivä blogissa, jotta saan yhden kävijän lisää. 🙂 Äiti lukee kyllä joka sanan, joskus jopa liian tarkasti..

    p.s. Upea on toi tulostettava resepti! Nostan hattua, että jaksat väsätä noin hienot. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 18:18 sanoi:

      Suku on paras – ja ihan oikeasti.
      Kiitos kehuista. Tuo printattava versio ei ole ehkä ihan lopullinen, mutta alku kuitenkin. Itse näkee aina vaan ne puutteet 😉

  12. Mä olin ihan jälkijunassa näissö possetoinneissa ja tein ekaa kertaa ihan perussitruunaa tossa kuukausi takaperin. Mä tykkäsin tosi paljon, mutta koostumus herätti osassa vastaanottajia hieman hämmennystä,. Taisi joku kylässä ollut alamittainen päästää suustaan sanan räkä, kun luuli etten kuullut.. Ei jotenki kannustanut tekemään uudelleen, mutta ehkä tätä pitääkin tarjota elämää nähneille 😉

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 18:19 sanoi:

      Selvästi kyse on siitä, että ei ollut maku vielä kehittynyt lapsiparalla 😉 Että räkä, uhmaikä tai murrosikä…

  13. aivan ihanata! liivatteesta kun en tykkää (joskin kermasta senkin edestä…), niin tätä on ihan ehdottomasti kokeiltava!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 18:20 sanoi:

      Tämä on! Ja vaikka Marin vieraat vihjailivat koostumuksesta, minä en kyllä saa sellaisia mielleyhtymiä. Se on löysempää kuin liivatteella, mutta juuri siksi hyvää. Ja vielä päälle ihanan kirpsakkaa.

  14. Ja vielä täytyy sanoa, että iiiiihanat nuo printattavat reseptit. Olen jo pitkään haaveillu niistä, pitää joskus jutella kuinka sä ne toteutat. paitsi ehkä mun sekopäisestä bloggaustyyliistä ei saisi noita noin hienosti irrotettua.

    Mutta TODELLA hienoa!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 18:22 sanoi:

      No kiitos, ei ole kuule vaikeata. Voit saada vinkit, mutta on helppoa kuin heinänteko. Ehkä tässä vielä tyyli kehittyy, mutta tuolla lähdettiin käyntiin.

  15. Toimii tosi hyvin jälkkärikippoina nuo lasit, loisto-ostos! Ja arvaapa ostinko niitä Villeroyn Jonna-lautasia sieltä blogi-illasta, ne on ihanat!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2013 at 22:24 sanoi:

      Vai Jonna-lautasia 😉 Ne ovat minunkin suosikkini, meillä käytetään niitä paljon. Vähän himottaisi se isompikin koko, mutta meille ei sovi enää mitään – noh pari juttua voin ehkä vielä sulloa tuonne kaappeihin, jos oikein tsemppaan…

  16. Pingback: Raikas herkku mangosta pääsiäiseksi resepti

  17. Pingback: Lime-mangopossetit | Ginger Sunshine

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation