Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Koukussa – vuohenjuustomousse

Vuohenjuustomousse ja marinoituja punajuuria
Jonkun totuuden mukaan seitsemän maistamiskerran jälkeen makuun tottuu ja siitä alkaa pitää. Uskokaa pois, tässä vanhassa viisaudessa on totuuden siemen.

Joku teistä saattaa muistaakin alkuvuodesta alkaneen ihmiskokeeni vuohenjuuston kanssa. En miellä itseäni kovin nirsoksi, mutta vuohenjuustoa välttelin kaikin mahdollisin tavoin. Päätin tarttua härkää sarvista: Jos ei seitsemän kerran jälkeen edelleenkään sovellu makunystyröilleni, jätän sen myös vastedes muille. Maailmassahan onneksi riittää makuja.

Henkilökohtaisen ihmiskokeeni perusteella makuaisti on tottumiskysymys. Omalla kohdallani ei tarvittu edes sitä seitsemää kertaa, kun olin koukussa. Kesällä yllätin itseni napostelemasta ruoanlaiton ohella merkittävän osan anopin ostamasta mahtavasta tuhkavuohenjuustosta ihan puolihuolimattomasti ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Tämän annoksen innoittaja on ensimmäinen ravintolassa tilaamani vuohenjuustoa sisältänyt annos. Näin pitkälle on siis päästy, kaikista ihanista vaihtoehdoista valitsin Murussa vapaaehtoisesti vuohenjuustomoussea ja haudutettua päärynää – ja nautin jokaisesta haarukallisesta.

Murulaisten taidonnäytteen innoittama rakensin tämän yksinkertaisista yksinkertaisimman alkuruoan. Simppeliä vuohenjuustomoussea rucolan ja marinoitujen punajuurten kanssa. Idean marinadiin sain Ruokahommista, jossa punajuuria oli marinoitu piirakkaan. Kokosin koko komeuden leivän päälle. Aktiivinen ruoanvalmistus ei tässä kestä kauaa, mutta punajuurien keittäminen ja marinointi vie yli tunnin eli kannattaa aloittaa ajoissa ja sitten vain koota annokset juuri ennen tarjoilua.

Vuohenjuustomousse ja marinoituja punajuuria

neljälle

150 g pehmeää vuohenjuustoa
1/2 dl kuohukermaa mustapippuria,
(suolaa)

4 pienehköä punajuurta
balsamicoa
öljyä
hunajaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

Lisäksi

pienehkö palaa hyvää leipää jokaiselle ruokailijalle
1 ruukku rucolaa
pinjansiemeniä (paahdettuna)

1. Pese punajuuret ja keitä ne puolikypsiksi. Omiani keittelin noin 40 minuuttia. Ne saavat olla vielä napakoita, mutta haarukan pitää upota melkein puoliväliin.

2. Sekoita marinadin ainekset. Maista, että maut ovat omaan makusi balanssissa, mutta annostelussa toimii ihan hyvin loraus yhtä ja kaksi toista periaate.

3. Kuori keitetyt punajuuret, lohko ne ja laita marinoitumaan noin puoleksi tunniksi.

4. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon vuohenjuusto. Mausta ja laita jääkaappiin vetäytymään.

5. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita punajuuret uuniin noin vartiksi tai kunnes ne ovat kypsiä. Punajuuret ovat minusta parhaimmillaan annoksessa, kun annat niiden jäähtyä haaleiksi.

6. Paahda ohuet leipäpalat, pinoa päälle rucolaa ja nosta kahdella lusikalla vuohenjuustomoussepallo rucolan päälle. Nostele lautaselle myös punajuurilohkoja ja paahdettuja pinjansiemeniä. facebook

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

28 kommenttia “Koukussa – vuohenjuustomousse

  1. Lurps, hyvää vuohta ja punajuuria. Luulen, että monet saavat vuohenjuustosta ihan väärän kuvan maistettuaan marketin pieniä pötköjuustoja, jotka ovat aina ihan ylikypsiä ja maistuvat vain kitkerälle ja kuorelle. Itse en tiedä montaa parempaa juttua kuin aito, tuhkapintainen, olkisisuksinen Sainte-Maure de Touraine.

    • Onhan siinä omanlaisensa maku, josta joko tykkää tai ei, mutta eri vuohenjuustoissa on kyllä todentotta valtavia eroja. Ja tuo tuhkapintainen meni juuri ostoslistalle.

  2. Olen kuullut ja luullut, että uuteen makuun tottuminen vie keskimäärin 15 maistamiskertaa :).Tosin vuohenjuusto on niin hyvää, että ei ihme, jos kerrat puolittuvat sen kohdalla ;). Ihanan näköinen annos!

  3. Aika monta vuohenjuustoa! Anteeksi viisastelu, tämä työvuoron huopatossutehdastunnelma saa tarttumaan ihan kaikkeen, ihan mihin vain! Aion kokeilla ohjettasi 🙂

  4. Vuohenjuusto on ehkä suurin paheeni ;D, kuola valuu kun ajattelenkin sitä ihanaa tuhkapintaista juustoa. Kiva että päädyit tykkääjien joukkoon, ihanan yksinkertainen ohje.

  5. Okei, sait ylipuhuttua, tätä mäkin haluan maistaa, vaikken vuohenjuustofaniksi tunnustaudukaan.

    • Aloita miedoilla versioilla, nykyään olen mm. pahasti koukussa tuohon porkkana-vuohenjuustokeittoon, jolla aloittelin treenejä. Näissä molemmissa on hyvää makeutta vuohenjuuston rinnalle. Mutta ymmärrän kyllä, jos ei maistu 😉

  6. Tänne uppoaa tuo kyllä! Hieno annos!

  7. Lyömätön yhdistelmä tuo !Minä rakastan vuohenjuustoa,ja käytän sitä paljonkin ja olen ihan yllättynyt siitä,että vasta nyt olet alkanut siitä pitää,ja ei ihmekään ,että jåit koukkuun ;D

    • Parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😉 Se on kyllä hyvää ja saattaa olla, että yksi syy nihkeyteeni on ollut Luimupupun mainitsema eli olen vetänyt johtopäätöksen huonosta juustosta ja uskomus on jäänyt päälle.

  8. Ymmärsinkö oikein, että ensi vuoden ihmiskokeena on sienet Suolaa&Hunajaassa?

    Tuon Luimupupun juustovinkin laitan kanssa korvan taakse. Tuhkapinnat ja kaikki. Kuulostaa ihanalta. Me L:n kanssa kerran melkein jo luovuttiin vuohenjuustosta, mutta sitten saatiin jossain ravintelissa tosi hyvää sellaista, ja tajuttiin, että se oli meidän kohdalla vain vuohenjuuston laadusta kiinni. Oltiin siis niitä ihan väärän kuvan saaneita.

    • Kyllä, saatoit saada väärän kuvan 😉 Minulla ei sienissä niinkään toki se maku vaan rakenne, enkä ole ihan vielä valmis ylittämään tätä estettä, ehkä…

      Tuo pätee laajemminkin, olen todennut, että yleensä ensimmäisen kerran jälkeen ei vielä kannatta vetää suuria johtopäätöksiä, on voinut saada vain pahaa versiota. Luulin esim. vuosia, että polenta on pahaa, ennenkuin sain aivan ihanaa.

  9. Hyvä Jonna! Täytyy muuten käydä hakemassa Lentävästä Lehmästä vuohenjuustorahkaa jota tarjoilivat Askissa sen ihanan punajuurisorbetin kanssa, slurps!

  10. Annaleena on 07.12.2012 at 20:47 sanoi:

    Jes 🙂 Suurena vuohenjuustofanina jään odottamaan herkullisia reseptejä. Vaikka on se kyllä niin hyvää ettei siihen aina tarvitse niitä reseptejäkään. Tuo luimupupun vinkki lähtee täälläkin kokeiluun 🙂

  11. Oi, miten herkulliselta kuulostaa! Minä tykkään kauheasti vuohenjuustosta, mutta nämä mousse-versiot eivät jostain syystä ole aina uponneet vuohenjuustomakuuni. Tätä voisi kyllä kokeilla, sillä punajuuri on ihan ykköspari vuohenjuustolle.

  12. Mä opin uudestaan syömään vuohenjuustoa vasta pari vuotta sitten ja sen jälkeen olen ollut koukussa. Lapsena äiti teki itse vuohenjuustoa meidän oman vuohen maidosta (olin alle 5v) ja siitä jäi ilmeisesti sellainen makujälki joka sai inhoamaan täällä kaupoissa tarjolla olleita moneksi vuodeksi. Nyt kun pääsin taas makuun (ja olen unohtanut miltä se “aito” oikeasti maistui) niin en parempaa tiedäkään 🙂

    • Nykyään tuollaista kotitekoista juustoa oman vuohen maidosta kutsuttaisiin luksukseksi, silloin ei varmasti ollut niin. Mutta hienoa, että olet päässyt taas makuun, saattaisi olla aika harvinaista herkkua, jos joutuisi itse valmistamaan alusta loppuun. Ja tuossa suhteessa makuaisti on onneksi armollinen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation