Tietoa mainostajalle ›

Blog

Viikon ateriat kotiovelle

Kuinka paljon arkea helpottaa, jos joku toinen suunnittelee arjen ruokaostokset ja huolehtii ostokset puolestasi? Päätin kokeilla. Sain kokeiltavaksi viikon ruokakassin Middagilta. Valmiit ruokalistat ja raaka-aineet saapuivat kotiovelle kannettuna maanantai-iltana. 

Tiedättekö, että tutkimuksissa Suomi on ainoa maa, jossa ruoan verkkokaupan kasvun esteenä on ollut kuluttajien pelko siitä, että heille toimitetaan huonoa tavaraa? Voi tosin olla, että asenteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana. Luin suomalaisten tuntemasta epäluulosta tutkimuksesta, joka julkaistiin jo muutama vuosi sitten. Muistan silloin miettineeni, kertooko tulos enemmän suomalaisesta kansanluonteesta vai silloisesta tuoretavaran laadusta. Middag läpäisi tämän testin kirkkaasti, kaikki raaka-aineet kasviksia myöten olivat ensiluokkaisia. Kassissa suositaan yrityksen mukaan luomua ja lähiruokaa ja reseptit pyritään rakentamaan sesongin mukaisesti. Ainakin omalla testiviikollamme molemmat lupaukset toteutuivat.

Sain kassin maanantai-iltana puoli kahdeksan aikaan ja meillä kahden aikuisen taloudessa se on vielä oikein hyvä päivällisaika. Puoli tuntia odottelua, noin kymmenen minuuttia aktiivista ruoanlaittoa ja lautasella oli paistettua kuhaa salviavoilla paahdetun kukkakaalin, broccolin ja punasipulin kera. Juuri yksinkertaisempi resepti ei olisi voinut olla, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan maistui meille erinomaisesti. Sopivan kevyt ateria työpäivän päätteeksi.

Sama linja jatkui myös viikon muina päivinä. Ateriat syntyivät suunnilleen luvatussa puolessa tunnissa ja ruokalista oli huomattavasti tavallista arkiviikkoamme monipuolisempi: Kuhaa ja paahdettuja kaaleja, kanasalaattia, possuwokkia, hernesosekeittoa ja pannukakkua. Tavallisena viikkona meillä lipsahdetaan yleensä ainakin kerran leipälinjalle.

Resepteissä oli hienoja pieniä oivalluksia, jotka kohottivat perusarkea: Kanasalaatin broileri leivitettiin pankojauhoissa, pannukakku tehtiin speltistä, wokissa ja salaatissa oli tuoretta ananasta ja molemmissa myös Spoon Maman kastikkeet. Pääosin reseptit olivat toimivia, mutta esimerkiksi possuwokia muokkasin omaan makuumme. Se oli alkuperäisessä muodossaan vähän mauton. Samalla tavoin kuitenkin sovellan reseptejä ylipäänsä, aika harvoin kokkaan mitään kovin orjallisesti reseptin mukaan.

Kovin nirsoa valmiiksi suunniteltu ruokaviikko saattaa kauhistuttaa. Kassia eivoi tuunata omien toiveiden mukaan, mikä sulkee palvelun ulkopuolelle esimerkiksi kasvissyöjät. Kaltaisillemme suhteellisen kaikkiruokaisille sekasyöjille palvelu toimii. Ruokalistan pystyy tarkistamaan verkosta ennen tilausta, jolloin inhokkiviikkoina kassin voi jättää väliin. Meillä raaka-aineista jäi käyttämättä ainoastaan kanasalaattiin tarkoitettu varsiselleri, jota karsastan, lisäksi salaattikastiketta oli reilunpuoleisesti. Ihastuttavan pieni ruokahävikki siis.

Paljon hyvää
+ hyvät, pääosin toimivat ja helpot reseptit
+ helppoa ja vaivatonta, mutta ei kuitenkaan mautonta valmisruokaa, vaan hyvistä raaka-aineista valmistettua kunnon ruokaa.
+ mukavasti vaihtelua: Ruokaviikkomme mahtui kaksi kasvisruokapäivää, kerran kalaa, kerran kanaa ja kerran possua
+ raaka-aineiden määrä oli optimoitu niin, ettei hävikkiä jäänyt. Tarpeen mukaan niitä oli myös ketjutettu, esimerkiksi tuoretta ananasta käytettiin sekä kanasalaatissa että possuwokissa.
+ hyvälaatuiset, kunnolliset raaka-aineet, joissa suositaan luomua ja lähiruokaa.

Muutama pieni kehitystoive
– neljän tunnin aikaikkuna toimituksille on aika pitkä aika odottaa kotona. Ymmärrän, että logistiikkassa on omat haasteensa, kun jokainen kassi tilataan erikseen ilman jatkuvaa tilausta. Ainakin minun ostokynnystäni madaltaisi kuitenkin merkittävästi se, että vaikkapa edellisenä päivänä saisin tarkemman tiedon kuljetusajasta esimerkiksi tunnin tarkkuudella. Mieluummin tekisin pienen happihyppelyn, enkä viettäisi iltaa neljän seinän sisällä odottamassa ruokakassia.
– Osasta resepteistä puuttuivat ihan perusmausteetkin kuten vaikkapa suola ja pippuri. Lisäksi esimerkiksi possuwokki kaipasi hiukan reippaampaa maustamista. Kun ruoka suunnitellaan monenlaisten perheiden tarpeisiin, makuja on toki monia, mutta ehkä resepteissä voisi olla ehdotuksia sopiviksi lisämausteiksi.

Halpa vai kallis, se on toki jokaisen henkilökohtainen näkemys. Minusta hinta viidestä ateriasta neljälle hengelle on varsin kohtuullinen 99 euroa. Varsinkin kun raaka-aineet olivat todella laadukkaita.  Meidän taloudellemme sopivampi koko on kolmen aterian setti, josta kahden hengen talous syö kyllä melkein viikon. Se maksaa 79 euroa.

Summasummarum, palvelun hyvät puolet voittivat. Sain tällä kertaa kassin Middagilta, mutta kiireviikkoina maksaisin kassista mielellään pyydetyn hinnan. Arkikokkaaminen ei ole nautinnoista suurimpia varsinkaan, jos aika on kortilla. Tilaan kassin varmasti joskus tulevaisuudessakin helpottamaan tiukkoja viikkoja – ainakin, jos kuljetusaikataulusta saa tarkemman arvion.

Mites te muut: Olisitko itse valmis tilaamaan vastaavan ruokakassin helpottamaan arkea – tai helpottaisiko se ylipäänsä?

Viikon ruokakassin lahjoitti kokeiltavaksi Middag.

28 kommenttia “Viikon ateriat kotiovelle

  1. Saattaisin kyllä harkita asiaa, jos meilläpäin olisi tuollainen palvelu saatavilla. Välillä olen aivan kädetön keittiössä, en keksi mitä tekisin, joten tällainen muotti voisi olla piristävä juttu:)

    • Varsinkin arkiruoka on minusta välillä puuduttavaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa miettiä, mitä tekisi. Minusta oli vaihteluna mukavaa, että joku oli miettinyt sen puolestani.

  2. Olikohan Kemikaalicocktail, josta luin joku aika sitten samaisen kassin käytöstä myös positiivista. Ehkä eniten asiassa tökkii tuo kassin toimitus. Auttamatta liian myöhäinen toimitus lapsiperheelle jos aikoisi kalan tehdä mahdollisimman tuoreena eli heti ostopäivänä.. 😉 Toinen on tuo, ettei mulla ainakaan riitä energiaa useinkaan jälkiruokien kanssa taiteiluun arkena.. siis meinaan ihan pannukakkua jne. JOS tuon ottaisi ihan säännölliseen käyttöön niin johan se nostaisi kuukausikohtaisen ruokakauppalaskun aikamoiseksi, jos tuohon ostetaan päälle ne välipalat, juomat napostelut ja muut kaupasta 😉 Tämä nyt on vaan mun mielipide,mutta toimii varmasti jossakin toisessa elämäntilanteessa.

    • Ymmärrän hyvin, että lapsiperheelle aika on varsin myöhäinen. Toimitukset alkavat ymmärtääkseni klo 17, mikä taas meillä on vähän aikainen, koska töistä pitäisi ehtiä kotiinkin. Se varmaan näissä palveluissa Suomen kokoisessa maassa on haastavaa, että volyymiä kovin yksilölliseen palveluun ei ole riittävästi, mutta samalla käyttäjiä ei tule ilman sitä yksilöllistä palvelua.

      Tuota hinta-asiaa mietin itsekin kovasti. Me kävimme kerran muutoin sillä viikolla kaupassa hakemassa leipää, hedelmiä ja jogurttia ja siihen meni parikymppiä. Toki syömme lounaan töissä ja kotona sen takia vähemmän. Satasen kieppeillä taitaa pyöriä meidän talouden normiruokalasku viikkotasolla, tällä pysyttiin suurinpiirtein samalla tasolla.

      Jälkiruokaa oli yhtenä päivänä, pannari, joka tuli aika lailla siinä sivussa. Meilläkään ei jälkkäreitä arkena nähdä 😉

  3. Varsiselleri on minullakin harvoja ”mieluummin en syö” -aineksia. Joskus se on herättänyt ihan kauhean inhotusreaktion koko ruokaa kohtaan. Viime vuosina olen tosin huomannut, että kamalalta maistuneet sellerit ovat ilmeisesti olleet vanhoja tai muusta syystä huonoja. Muutamassa ravintolassa annoksessa olleet taatustis tuoreet sellerit ovat nimittäin maistuneet ihan hyviltä.

  4. Tuollainen kassi olisi hyvä minulle ainakin silloin kun on kuuma eikä jaksa kokata….Mutta,kuten mainitsit,se ei sovi sellaiselle,joka ei lihaa syö.joten minut se heti sulkisi pois…

    • Kasvissyöjiä – tai lihaa välttäviä – alkaa olla koko ajan enemmän. Varmaan se aikaa myöten näkyy myös näissä erilaisissa ruokakassipalveluissa.

  5. Mua on myös mietityttänyt tuo tuoreusasia mutta tämä oli aika kannustava kokeilu. Joskus on niin kiireisiä viikkoja ettei kauppaan meinaa ehtiä ja silloin tuollainen kolmen aterian setti voisi pelastaa sinkku-ihmisen koko viikon. Mutta olen kyllä samaa mieltä, että neljän tunnin toimitusodottelu on vähän liikaa.

    • Siitä kolmesta ateriasta sinkkuihminen jo pakastaakin osan eli siitä varmaaan syö enemmän kuin viikon. Jos sinne sinun vasikan ja karitsan sekaan edes mitään mahtuu 😉

  6. Kuulostaa kyllä hyvältä kiireiselle viikolle – kyllä kaupassa käyntiin ja ruokien suunnitteluun kuluu aikaa. Myös sisältö kuulostaa hyvältä. Ihan ok hintakin, joten miksei tuota voisi joskus kokeilla.

  7. Olen usein harkinnut ruoan tilaamista kotiin, mutta koska rakastan ruokakaupassa käymistä, en ole sitä vielä tehnyt. Olisi kyllä jännittävää kokeilla! esim. kiireisinä viikkoina kun ei ehdi / jaksa pohtia ruokaa itse, tämä olisi oiva ratkaisu.

    Oli mielenkiintoista lukea kokemuksistasi, olen aina vähän epäillyt että saako tälläisellä palvelulla hyvälaatuisia kasviksia ja tuotteita, mutta sait hieman hälvennettyä epäluuloisia pohdintojani tällä 🙂

    • Ruokakaupassa käynti on minusta mukavaa, jos on päälinjat hyvin selvillä. Mutta epätietoisena haahuilu tuleaa aina kalliiksi ja kestää turhan kauan 😉

      Itse olin laatuun todella tyytyväinen. Ruoat oli myös pakattu niin, että ei haitannut, vaikka meillä kokattiin näistä alkuperäistä tarkoitusta pidempään.

  8. Kiva lukea arvostelua tästä, kyllä me ollaan näitä mietitty. Lapsiperheenä kaupassa käyminen on tällä hetkellä aivan kamalaa, joten jos sen vaiheen voisi jättää pois niin se olisi helpotus. Eikä ajatuskaan aina kulje sen vertaa että saisi siihen ruokalistaan vaihtelua, joten toisen suunnittelu on plussaa. Mutta sitten tuo toimituspäivän ajankohta on kyllä suuri miinus, puoli kasilta meillä ollaan jo nukkumassa. Ja nirsojakin meiltä löytyy, joten omat haasteensa siinäkin. Jatketaan harkitsemista 🙂

    • Me taisimme olla siellä kierroksen loppupuolella. Jos maanantaina syödään vielä viikonlopun tähteitä, kuljetusaika ei ole niin ongelma, mutta ymmärrettävästi lapsiperheen aikataulut ovat aika erilaiset kuin kahden aikuisen. Meillä ei ihan vielä puoli kahdeksalta tule uni 😉

  9. Musta tuo hinta vaikuttaa ihan kohtuulliselta, mikäli raaka-aineet ovat laadukkaida. Ja ehdotonta plussaa se, että hävikkiä ei pääse valtavasti syntymään, kun ei tule raahattua kotiin kaupasta jotakin ihan hassuja hetken päähänpistoja. Mutta oon vähän kapinallinen, mitä tulee ruokaan, ja mieliteot vaihtelee, eli saattaisi ärsyttää se, että joku ulkopuolinen taho sanelee, mitä mun pitäis syödä. 🙂

  10. Kuulostaa kyllä ihan lupaavalta tuo kassien sisältö. Mä tosin olen niin natsi omien syömisteni (ja kokkailujeni) kanssa, että haluaisin enemmän vaikutusvaltaa ruokakassien sisältöön. Mutta sehän ei tainutkaan olla pointti, että pitää itse valita mitä haluaa, vaan että pääsee helpommalla, kun joku muu valitsee ruoat…. 😉

    • Tavallaan se on varmaan tuo pointti ;-). Ehkä me ruokaharrastajat olemme myös keskimääräistä valmiimpia miettimään sitä ruokalistan sisältöä 😉 Moni tuttavapiiristäni kiittäisi kauniisti, jos ei ollenkaan tarvitse pohtia.

  11. Tämä voisi muuten olla ihan hauska lahjaideakin. 🙂 Luulenpa tietäväni monia, jotka eivät nauti arkisista ruokakauppareissuista ja ruokalistojen pohtimisesta…

  12. InkRose on 30.10.2012 at 12:57 sanoi:

    Kyllähän tämmöiselle voisi käyttöä ollakin, kun meillä myös lapset syövät aika ennakkoluulottomasti, mutta milläs tänne kymenlaaksolaiseen maalaispitäjään moista saisi? No rahallahan varmaan saisi, joten isompi pulma taitaakin olla se että ollaan vaimon kanssa molemmat enempi vähempi sekavuorotöissä eikä aina pääse töistä muutenkaan ajoissa lähtemään. Vaan eipähän tarvitsisi keksiä sitä aikaa käydä ruokaostoksilla ihan niin montaa kertaa viikossa, kun koko viikon kattavaa suunnitelmaa ei kuitenkaan tule kovin montaa kertaa vuodessa tehtyä.

    Meilläkin päivällinen on yleensä siinä 16-16.30 maissa, joten toimitusaikataulukin kaipaisi rukkausta. Toisaalta, siinä vaiheessa kun tämmöinen yritys on niin suuri että toimittaa tänne periferiaankin, niin eiköhän logistiikkaosasto ole siihen mennessä kasvanut riittävästi että pelivaraa vähän löytyisi. Tai sitten jos olisi mahdollista toimitusta vahvistettaessa sopia osoite vaikka kotimatkan varrelle tai työpaikalle?

    Ehdottomasti pitäisi joka tapauksessa löytyä tarkempi arvio aikataulusta. Onhan heillä asiakkaan yhteystiedot, arvion toimitusajasta voisi vaikka lounasaikaan lähettää tekstiviestinä, kun silloinhan on jo kaiketi tiedossa päivän toimitusten lukumäärä ja miten paljon mihinkin on tavaraa menossa. Eikä sellaisen järjestelmän rakentaminenkaan mahdotonta varmasti ole, kunhan vähän on dataa pohjalla, joka laskee vahvistettujen tilausten pohjalta vaikka vartin tarkkuudella osoitekohtaisen toimitusajan ja lähettää tekstarin tai spostin asiakkaalle kun tilausaika on umpeutunut ja paketit varmistettu.

    • Ehkä periferiakin on jonain päivänä listoilla 😉 Monta hyvää kehitysideaa, itse olin vähän varautunut siihen, että maanantai menee viikonlopun jämillä ja sitten vasta tiistaista aletaan kokata kassin sisältöä. Silloin toimitusajalla ei ole niin väliä, mutta tarkemman ajan haluaisin edelleen tietää.

  13. Terveisiä Middagilta!

    Kiva kuulla tyytyväisen testaajan kokemuksesta, sekä mielipiteitä ja kommentteja palvelustamme! Samoja asioita olemme tsekin miettineet, ja voinkin kertoa että kehitystä tapahtuu!

    Kehitämme jatkuvasti palveluamme asiakasystävällisemmäksi, ja yksi tärkeä kohde tällä hetkellä onkin logistiikka ja tarkemman toimitusikkunan ilmoittaminen ruokakassin vastaanottajalle etukäteen. Jo nyt voi esittää tilausvaiheessa toivomuksia toimitusajasta (tyyliin ei ennen klo 18 tai vasta klo 20 jälkeen) ja voimm aina myös asiakkaan luvalla jättää ruokakassin ovelle, tai vaikka naapuriin).

    Tuotteiden laadusta ja tuoreudesta vielä: useimmiten meiltä tulevat raaka-aineet ovat tuoreempia kun mitä kaupasta saa – kala ja liha pakataan tuoreina toimituspäivän aamuna, ja kasvikset tulevat usein suoraan viljelijöiltä tai tukuista suoraan todella tuoreina. Valvomme tarkasti jokaisen raaka-aineen laatua, ja vuoden toimittuamme on tuotteista johtuvien reklamaatioiden määrä ollut yhden käden sormilla laskettavissa!

    • Onpas mukavaa kuulla, että olette kehittämässä eteenpäin tuota toimitusajan tarkentamista. Se helpottaa ainakin omaa ostopäätöstä ja vaikutti olevan monelle täällä kommentoineelle myös kynnyskysymys. Kassin sisältö oli meilläkin viimeisen päälle laadukas, oli ilo purkaa kasseista niin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia.

  14. Tämänkaltaiset palvelut ovat yllättävän hyvää palautetta saaneet. Täytyy varmaan kokeilla kun sitten joskus palaan töihin.

    • Palveluntarjoajia on varmaan monenlaisia, mutta tähän olin itse ainakin tyytyväinen. Lukuunottamatta tuota kuljetusosuutta ja nythän he vaikuttavat kehittävän sitäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation