Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Iha(na)n tavallista arkea – kana-cashewcurry

Lokakuussa blogissa ylistetään arkea ja kokataan hyvää, edullista ja nopeasti valmistuvaa arkiruokaa.

En ole pätevä edes keittiöpsykologiksi, mutta olen silti kunnianhimoisesti analysoinut onnellisuuden salaisuuden. Se on arjensietokyky. Siksi olen pyrkinyt rakentamaan arjestani sellaisen, että useimpina päivinä on vähintäänkin mukavaa ja huonoinakin päivinä siedettävää. Jos viisi päivää viikosta odottaa niitä kahta jäljelle jäävää, tuhlaa paljon aikaa odottamiseen. Ehkä arjensietokyvyn salaisuus onkin riittävän matalat odotukset: Joka päivä ei tarvitse tavoitella taivaita ja silti voi olla ihan hyvä päivä.

Kunnianosoituksena arjensietokyvylle blogissa vietetään kuukausi mukavaa arkea. Sen sijaan, että odotettaisiin viikonloppua, tehdään arjen pieniä asioita ja kokataan hyvää arkiruokaa.  Aion siis kokata ainakin kerran viikossa hyvää ja maukasta arkiruokaa. Minun määritelmäni mukaan sopiva arkiruoka valmistuu noin puolessa tunnissa, ei maksa omaisuuksia ja raaka-aineet säilyvät ongelmitta useamman päivän jääkaapissa. Arkeen ei nimittäin kaivata jokapäiväistä kauppareissua – eikä massiivisia tiskivuoria. Siksi tavoitteena on selvitä aina korkeintaan kahdella kattilalla tai paistinpannulla.

Arkiruoat aloittakoon kana-cashewcurry. Olen napannut ohjeen joskus BBC:n ruokasivustolta. Nimestään huolimatta se on mausteisen sijaan maultaan pehmeänlempeä – ja sellaisena sopivaa voimaruokaa pimeisiin syysiltoihin.

Kana-cashewcurry

neljälle

3 broilerin rintafilettä
1 sipuli
1 lime
2 valkosipulin kynttä
3 dl kookosmaitoa
1 rkl garam masalaa
1 rkl kalakastiketta
5 sentin pala tuoretta inkivääriä
1 tl palmu- tai ruokosokeria
1 rkl öljyä
60 g cashew-pähkinöitä kevyesti rouhittuna ja paahdettuna
tuoretta korianteria

täysjyvänuudeleita tai basmatiriisiä

1. Paahda kevyesti rouhitut pähkinät.

2. Paloittele broilerin fileet. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista broileripalat kevyesti. Siirrä kanat syrjään.

3. Lisää pannulle viipaloitu sipuli, pilkottu valkosipuli ja raastettu inkivääri. Kuullota pehmeiksi.

4. Lisää pannulle raastettu limen kuori, garam masala ja pähkinät. Paista muutama minuutti.

5. Lisää broilerinpalat, sokeri, limemehu, kalakastike ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä maltillisella lämmöllä kymmenen minuuttia.

6. Mausta suolalla ja tarjoile nuudelin tai riisin sekä limelohkojen kera. Nuudelit voit sekoittaa myös curryn joukkoon. Lisää lopuksi halutessasi korianteria.

Psst… Kurkkaa myös blogin Facebook-sivuille

31 kommenttia “Iha(na)n tavallista arkea – kana-cashewcurry

  1. sauvajyvänen on 09.10.2012 at 18:49 sanoi:

    Ihana kirjoitus! juuri noinhan se on. Minä tosin olen jo vuosia pitänyt tasaisesta arjesta eniten: mottoni on nimittäin se, että tasainen arki on parasta koska silloin ei ainakaan mitään ikävää ole tapahtunut.

    Meillä arjen pelastaa pitkälle viikonlopun kokkailut, sen avulla saa töiden jälkeen nopeasti ja helposti hyvää. Ja se, että aina maanantaisin meillä on jälkiruokaa. Ei pääse ajattelemaan että maanantai olisi tylsä päivä, sillä se on jälkkäripäivä! 😀

  2. Minäkin tykkään arjesta enkä oikeastaan koskaan ole odottanutkaan viikonloppua, enkä kerännyt vapaille paineita. Johtuu varmaan vuorotyöstä. Mutta kirjoituksesi pisti vielä miettimään pitemmälle, miten arjesta saisi piirun verran kivempaa:)

    • Meillä lapsuudenkodissani oltiin myös vuorotyössä ja sen myötä osittain viikonloppu menettää kyllä merkityksensä. Mutta tavallaan arki on päivästä riippumattomasti se aika viikosta, kun rutiinit ovat pääosassa.

  3. Hyvin kirjoitettu! Vielä kun joku taikois ne tiskivuoret pois… mua ne vähän rassaa, myös viikonloppuisin!

    • Tiskivuoret on ihan syvältä. Meillä tiskataan koneessa ihan kaikki, jonka sinne vaan voi pistää, mutta silti ne vähätkin astiat rassaa minua. Haluan kotiapulaisen, joka siivoaa jälkeni 😉

  4. Veit jalat suustani. Ja niinkin pieni asia kuin tuo ihana kukkakimppu tuo arkeen luksusta, miksei ostaisi maanantaisin myös kukkasia. Odotan innolla mitä teidän arjessa kokataan ja matkin varmaan kaiken perässä.

  5. Itse en taida osata kokata ilman tiskivuoria, ainakin sen verran usein kyykistelen täyttämässä tiskikonetta 😀

    Tosi kiva resepti, tätä voisin kokeilla nyt kun työ puskee hetken aikaa vapaa-ajalle ja kuitenkin haluan syödä hyvää ja maukasta kun vihdoin pääsee kotiin.. ja nopeasti, ettei nälkämonsteri iske 😉

  6. Aamen! Hummeri ja shampanja virittävät arki-illankin uudelle tasolle, mutta rakkaudella laitettu pottuvoi tiistain tohinoissa saa suupielet hymyyn ja mielen hyrisemään. Otetaan ilo irti sieltä mistä sen saa!

    • Puhut kyllä asiaa. Välillä riittää vielä pottuvoitakin vähempi. Juuri viime viikolla, kun tulin myöhään kotiin, ulko-ovelle tuoksuivat lämpimät leivät. Se oli ihan sohvannurkkaluksusta. Muuta ei tarvittu.

  7. Kotiharmi puhuu asiaa! Ankeinkin räntäsumu taintuu pienen samppispullon edessä. Tykkään niistä puolikkaista juuri arki-iltoja varten. Arkeahan tämä elo täällä suurimmaksi osaksi on, joten siitä kannattaa nauttia täysillä. Tuntuu sitten ne juhlatkin vielä kivemmiltä.

  8. Ihana idea, jään odottelemaan arkireseptejä… arvaa kuka googlaili tänään “arkiruokaa lapsen kanssa”, “arkiruokaa helposti” ja useilla muilla hakusanoilla 🙂

    • Pitääkin pistää korvan taakse nuo hakusanat, veikkaanpa, että ihan samat asiat saa kaivautumaan netin syövereihin muissakin kodeissa ;-). Toivottavasti saat muutaman hyvän vinkin tässä lokakuun aikana.

  9. Mut hurmasi noin ihanat kukat! Vaikka kyllä kaikki muukin on asiaa 🙂

  10. Arki on kyllä mukavaa, kun siihen osaa suhtautua oikein. Kiva teema lokakuulle! Huomaan itse jo kaipaavani sellaista tavallista, kiireetöntä arkea, kun viimeiset pari kuukautta on kulunut uutta asuntoa remontoidessa ja sisustaessa. Tämä on näkynyt kyllä myös ruoanlaitossa (en ole vuosiin syönyt näin paljon valmisruokia), ja erityisesti se tekee minut ärtyneeksi. Pitänee siis pyrkiä tekemään joku ilta kunnon ruokaa rauhassa, eiköhän sitä ehdi sisustaa sitten myöhemminkin! 🙂

    • Sisustaa ennättää oikein hyvin, välillä pitää myös relata ja tehdä ihan rauhassa kunnon ruokaa. Silloin sitä voi kutsua todelliseksi mielenterveysruoaksi – ei aiheuta ärtyneisyyttä!

  11. Nainenhan puhuu täällä asiaa! Ja kimppu neilikoita on arjensietokyvyn parannusta parhaimmillaan. Näitä ruokaideoita odotetaan kieli pitkällä!

  12. Samoilla linjoilla ollaan! Pitkään olen koettanut psyykata itseäni miettimällä päivän ja viikon alussa, että mitä pientä kivaa arjen keskellä on tiedossa, sama sitten summataan viikon lopussa. Hyvinkin pienistä asioista löytyy ilon aihetta. Toimii, mutta kyllä silti pitkän raskaan työviikon jälkeen ne “lepopäivät” on parasta, jolloin ehtii harrastamaan paremmin…

    • Ei sitä nyt pelkkää arkea, mutta eipä tuntuisi viikonloppu miltään, jos ei olisi sitä arkea siinä välillä myös. Tuollainen psyykkays pitäisi itsekin ottaa käyttöön.

  13. En tiedä onko se tämä märkä ja pimeä syksy vai mikä, mutta mukavan arjen viettäminen on meilläkin nyt kovin pop. Iltapalaletut, hyvät (mutta nopeat) arkiruuat, kukat ja kaikenlainen elämän leppoistaminen tehevät tästä arkisirkuksesta kovin paljon mieluisampaa. Hyviä päiviä ja leppoisaa arkea!

  14. Pingback: Palvelukseen halutaan: Personal farmer | suolaa&hunajaa

  15. Pingback: Vääräoppista pastaa | suolaa&hunajaa

  16. Pingback: Hyvän päivän keitto | suolaa&hunajaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation