Tietoa mainostajalle ›

Blog

Herkkuperät – Kalapihvit

Kalapihvit nieriästä
Nieriän pyrstöpäät taipuivat kalapihveiksi, joista koottiin sunnuntaipäivän parempi hampurilainen ruisleivän päälle salaatin, tomaatin, punasipulin ja tartarkastikkeen
kanssa.   KalapihvitOlemme aika huonoja syömään kovin montaa päivää putkeen samaa ruokaa. Sen takia yritän jo ennen kauppareissua miettiä, miten saan samasta raaka-aineesta jalostettua pari eri ruokaa, jos juuri sopivaa määrää ei voi ostaa. Nyt niin kävi nieriän kanssa: Yksi filee ei olisi riittänyt meille kaikille ja kahdessa oli turhan paljon syötävää.

Edellisenä päivänä ruokavieraille tarjottiin hiillostettua nieriää sitruuna-pinaattirisoton kanssa. Leikkasin jo ennen pannulle päätymistä nieriästä hännät pois ja säästin ne seuraavaksi päiväksi kalapihveihin. Sama kala, täysin eri maku ja koko kala tuli viimeistä palaa myöten hyötykäyttöön.

Aiemmin arastelin kalapihvejä, koska minulla ei ole myllyä, jolla voi jauhaa kalan. Ainakin pienemmät erät saa kuitenkin hyvin tasaiseksi massaksi myös sauvasekoittimen leikkurilla ja tietenkin monitoimikoneella. Vaihtelemalla yrttejä sama perustaikina taipuu moneksi: Tillillä ja ruohosipulilla pysytään perinteisillä laduilla, itämaisen vivahteen saa korianterilla, sitruunaruoholla ja vaihtamalla sitruunan limeen. Pihvit pyöräyttää helposti arkenakin, vaikka joutuisi vähän ruotimaankin annos on pöydässä puolessa tunnissa.

Kalapihvit

kaksi kookasta pihviä

180 g lohta tai nieriää
2 rkl kuivasta leivästä raastettua korppujauhoa
muutaman sentin pala purjoa
1 rkl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1 kananmuna
reilusti tuoreita yrttejä (tilliä, persiljaa, ruohosipulia)
suolaa
musta- tai valkopippuria

1. Poista kalasta nahka ja ruodot. Pilko se muutamaksi palaksi.

2. Pilko purjo ja yrtit.

3. Laita kaikki ainekset monitoimikoneen tai sauvasekoittimen hienonnuskulhoon (tai miksi ihmeeksi sitä osaa kutsutaankaan, jossa on sellainen hienontava terä) ja aja tasaiseksi massaksi.

4. Muotoile pihveiksi ja paista voi-öljyseoksessa kullanruskeiksi.

Psst… Ruokauutisia ja ravintolavinkkejä myös suolaa & hunajaa -sivuilla Facebookissa.

20 kommenttia “Herkkuperät – Kalapihvit

  1. Nyt tuli kyllä semmoiset herkkuperät, joidta kehtaa ihan häpeilemättä kuolata tälläinen naimisissa oleva perheenäitikin!

    • Nämä on nimenomaan sellaisia herkkuperiä, jotka on tarkoitettu naimisissa oleville perheenäideille. Niitä muita ei kannata yhtään internetistä haeskella 😉

  2. Rakastan kalapihvejä ja pullia! Ja nieriä on niin ihana kala,että nuo ovat varmaan super herkullisia 🙂

    • Niistä tuli oikein hyviä ja oikeastaan parempia kuin ehkä lohesta, kun nieriässä on pienemmässä paketissa enemmän makua. Minulle tosin tippuu melkein kaikista kaloista tehdyt pihvit ja pullat.

  3. annemi on 18.09.2012 at 20:11 sanoi:

    Tuossa kuvassa yhdistyy suuret rakkauteni: kermaviili/jogurtti/ranskankermasoossit ja punasipuli. Voi autuus! kaiken minkä voin upotan mielelläni moisiin kastikkeisiin ja punasipulia vaan voi syödä aina, kokoajan ja kaiken kanssa.

    En ole itse koskaan kalapihvejä tehnyt, mutta sait sen tässä postauksessa kuulostamaan niin helpolta 🙂

    • Usko pois, ne onkin todella helppoa. Olin itsekin elänyt harhaluulossa, että ne olisivat jotenkin vaikeita. Tämän kokeilun perusteella uskaltaudun ehkä piankin tekemään haukiquennelleja.

  4. Kauniit purilaiset! Mäkään en tykkää tuijottaa samaa annosta kahta päivää putkeen, nirso mikä nirso… 😉

  5. Siinäpä vasta hienot gurmeeburgerit! Olisin tarvinnut tuommosen viime lauantaina kun vähän tukkaa kivisti ja suolaista teki mieli.

    • Nämä ovat saattavat olla liian terveellisiä tukankivistykseen 😉 Kiitos taas viimeisestä, oli ihan mahtavaa!

      • Mietinkin, että nämä näyttää jotenkin epäilyttävän tervellisiltä burgereilta. Mutta onneksi on sentään kermaa tuossa massassa. Ja kun tiristelee pihvit kunnolla, niin eiköhän siinä lähde tukkasärytkin menemään. Todella vaikeissa tapauksissa pitää ehkä lisätä vielä viipale rapeaksi paistettua pekonia matkaan?

        Elin viime viikon kaalikääryleillä, olis ehkä kannattanut pakastaa osa. Koska niihinkin voi todistetusti kyllästyä! 🙂

  6. Herkkuperiä joo! Oikeesti kalapihvejä tai -pullia tulee tehtyä ihan liian harvoin vaikka nehän on mielettömän hyviä…

    • Ne toimii melkein kalalajista kuin kalalajista tehtynä. Tulee olemaan kyllä meillä jatkossa useammin ruokalistalla nyt, kun on päästy makuun.

  7. Minkäköhänlaisilla hakusanoilla blogiisi löydetäänkään tämän reseptin myötä… 🙂
    Tosi herkut burgerit!

  8. Kyllä joo nimen keksit tälle 🙂 Hyvä kun muistutit tuosta tartarkastikkeesta, se on minulla jo pitkään opeteltavien listalla.

Post Navigation