Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Jauhot pöllyää- kuningatarpullat

Kuningatarpullat mascarponetäytteellä
Syyskuussa blogissa jauhot pöllyää. Yritän kaivaa esille puuttuvaa jauhopeukaloani. Aloitan ikiklassikosta eli pullasta.

Olen varustautunut talveen: Hillot on keitetty ja pakastimessa on mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa ja lakkaa. Erityisesti tuo soiden kasvatti lämmittää mieltäni, en ole nimittäin saanut suosikkimarjaani ostettua useampaan vuoteen. Toivotaan, ettei ensi kesänä käy vanhanaikaisesti eli nyt säilötään ja hillotaan ja vuoden päästä sutinalla tyhjennetään pakastinta juuri ennen marjastuskauden alkua, jotta ensi vuoden sato mahtuu pakastimeen.

Aloitinkin tarmokkaasti jo nyt: Ensimmäinen litra mustikoita ja noin rasiallinen vadelmia upposi kuningatarpulliin jo ennen pakastimeen päätymistä. Tuoreista marjoista tehtyä pullaa on tehnyt mieli siitä asti, kun Prinsessakeittiössä ja Omenamintussa oli paistettu mustikkapullia. Omenamintusta opin, että perunajauhot voi korvata myös vehnäjauhoilla. Omat marjani olivat melko kuivia, koska ne päätyivät pulliin melkein suoraan puskista, joten laitoin joukkoon oheista ohjetta vähemmän perunajauhoja. Jos teet pullat pakastemustikoista, kannattaa laittaa koko ohjeistettu määrä, jotta täyte pysyy koossa.

Vinkkejä hyvään pullaan myös aiemmassa postauksessa. Leipominen on niin päivässään: Tällä kertaa tuli mahtavan leivottava taikina, joka pyöri pulliksi ihan huomaamatta. Edes jauhoja ei tarvittu leivonta-alustan päällä, lopputuloksena täydellisen pehmeät pullat. Oi, jospa se olisikin aina niin.

Kuningatarpullat mascarponetäytteellä

20-25 isoa pullaa

Pullataikina

5 dl maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
1 rkl kardemummaa
150 g voita
11-13 dl vehnäjauhoja

Täyte

125 g mascarponea tai muuta tuorejuustoa
75 g ranskankermaa
1/2 kananmuna (loput voit käyttää pullien voiteluun)
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 tl vaniljauutetta tai puolikkaan vaniljatangon siemenet (voit myös korvata vaniljasokerilla)

750 g marjoja (mustikoita ja vadelmia)
3/4 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja tai perunajauhoja

1. Sulata voi.

2. Mittaa taikinakulhoon maito. Lämmitä se kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon tuorehiiva, sokeri, suola, kananmuna ja kardemumma.

3. Ala alustaa nesteen joukkoon vehnäjauhoja vähitellen. Muista vaivata sinnikkäästi, jotta saat taikinaan sitkon. Lisää joukkoon sulatettu voi, kun taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Muista jättää taikina suhteellisen löysäksi, mutta voit lisätä vielä jauhoja voin lisäämisen jälkeen, jos taikina on kovin tarttuvaista.

4. Anna kohota kaksinkertaiseksi liinan alla.

5. Leivo taikinasta pyöreitä pullia. Anna kohota puolisen tuntia liinan alla. Pullien kohoamisen aikana tee valmiiksi täytteet.Paina kohotettuihin pulliin kolo esim. juomalasilla. Laita koloon ensin tuorejuustoseosta ja sen päälle marjoja. Tee riittävän syvät kolot ja täytä ne maltillisesti, etteivät täytteet valu pois.

6. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Psst… Seuraa Suolaa&hunajaa -blogia myös Facebookissa

36 kommenttia “Jauhot pöllyää- kuningatarpullat

  1. Nyt tuli huono omatunto, kun en ole suorittanut ensimmäistäkään säilöntäoperaatiota vaikka sadonkorjuu on parhaimmillaan. No, jos vähän saisi sieniä kuivattua, niin eiköhän se talvi siitä…

    Aivan upea muuten tuo valokuva!

  2. Pulla rules! Mun jauhopeukalo on hiukka mitä sattuu, mutta jauhot pölisee aina jos leivon. Mietinkin, että miksi ihmeessä hankin mustan Kitchen Aidin, se valkoinen tai kerman värinen olisi ollut huomattavasti helpompi pitää puhtaana…

    Viime aikoina leipomisessa mua on kutkuttanut kookosjauhot ja kookos noin yleensäkin. Siis minua, entistä kookoksen vihaajaa!

    Nätti ja erityisesti herkullinen kuva, eipä ihme, että olet siellä “missikisoissa” ehdolla.! 🙂

    • Minä haaveilen Kitchen Aidista, mutta tuota näkökulmaa en kyllä tullut ajatelleeksi. Se musta on kyllä komea!

      Kookos, minäkään en ole ollut suuria faneja, mutta lupaan antaa sille mahdollisuuden, jos julkaiset blogissasi kookosleivontareseptin.

      Hih, kiitos kuvakehuista. Ne naurattavat minua ennen kaikkea siksi, että missikisat saivat minut tuntemaan suuria paineita ja miettimään, voiko sitä tuollaista räpsyä edes julkaista 😉

      • KA kyllä on oiva apuri leipomisessa. Vaahdotus ja vaivaus käy kuin itsestään. Että jos vaikka joulupukille lähetät kirjeen, niin tuo kantsii kyllä muistaa. Musta on ihanan ajaton väri, mutta siinä on puolensa ja puolensa.

        Mua kiehtoisi jotenkin puolukka, omena ja kookos. Katsotaan, mitä tässä syksyn aikana kehkeytyykään.

        • Jään odottamaa reseptiä, kuulostaa aika mainiolta yhdisteltä.

          Joulupukki on kieltäytynyt ottamaan toiveita vastaan tämän asian tiimoilta ennenkuin vanha – siis todella ikivanha – vehje on ajettu loppuun. Teen parhaani, mutta sitkeästi se sinnittelee vuodesta toiseen 😉

  3. …ne mikkään missikisat oo ku ruakablogien oskarit!

    Ja mitä olis suomalainen ilman pullaa! Ihailen sun “pyöreitä pullia”, kuinka täydellisen sileitä. Mä teen aina korvapuustia (ja hyvin, on pakko lisätä, omakehun uhallakin) kun mun pyöriät pullat pakkaa aina olla “saumaasia”.

    • Minäkin vannon yleensä korvapuustien nimeen, koska keskimäärin minun pullani eivät pärjäisi pullien missikisoissa. Nyt tuli jotenkin ihan poikkeuksellisen täydellinen taikina. En tiedä, johtuuko siitä, että laitoin joukkoon pari desiä punaista maitoa, kun sitä oli jäänyt jostain jäljelle. Oli miten oli, itsekin ihmettelin aikalailla noiden pullien sileyttä 😉

      • Nanna, olisko oskareiden kauneussarja paree termi? 🙂

        Mun pitäis vamaan pullatsempata, koska mun puustit on yleensä aika levahtaneita ja pyöreistä tuppaa tulemaan vähän taiteellsiai. Ehkä alan panostamaan vaikka sit bostoneihin,

  4. Tuore pulla, sitä ei voita mikään. Niin, voi ja maito kuuluvat pullaan, muu on huijausta (aina välillä kuulee juttuja vesipullista ja margariinista…)!
    Jauhot vaikuttavat taikinaan, makuun ja rakenteeseen uskomattoman paljon.

    • Oli kyllä ihan tuore jauhopussi, ehkä se auttoi asiaa.
      Ja olet oikeassa, aina maitoa ja voita. Mieluummin sitten vaikka harvemmin, mutta hyvää!

      • Tunnustan, olen kyllä tehnyt “allergiapullaa” kookosmaidosta ja toisen kerran kaura-vaniljakastikkeestakin… Allergiasyöjä oli todella tyytyväinen. Allergiasyöjä tosin itsekin kutsuu maidotonta margariinia kissanrasvaksi, mutta meneehän se, pakon edessä.

        Kevytpullia sen sijaan en oikein ymmärrä. Pullahan on mielenterveysruokaa!

        • Mahtavasti määritelty, pulla on todellakin mielenterveysruokaa! Allergiapullia ei lasketa, silloin tehdään mahhdollisimman hyvää niillä mahdollisuuksilla mitä on. Kookosmaito ja kauravaniljakastike ovat itseasiassa nokkelia keksintöjä maidon korvaajaksi.

  5. Komea on pulla! Mistähän niitä jauhopeukaloita saisi ostettua… kun meillä ei kukaan koskaan kuitenkaan jaksa leipoa yhtään pullaa niin eihän tästä mitään tule!

  6. Niin sievä pulla, ettei raskisi syödä! Tai ehkä kuitenkin ja pari lisää vielä 😀

  7. Ah, pullaa…. Hyvännäköinen kaveri, vaikka voisilmät onkin mun suosikkeja. Ja tosiaan, jauhojen laatu/tuoreus vaikuttaa todella, todella paljon lopputulokseen.

    • Vai voisilmä, minulle korvapuusti. Leivon ihan liian harvoin, että olisi koko ajan tuoreita jauhoja tarjolla tuotoksiin, mutta nyt sattui aika sopivasti. Kauppakin, josta ostin, oli avannut ovensa samana päivänä, joten ei ne varmaan hirvittävän kauaa olleet ehtineet välivarastossakaan maata.

  8. Täälläkin vähäsen pullatuttaisi, mutta en viitsi leipoa, kun pakastin on niin tupaten täysi, että joutuisi sitten samantien syömään koko satsin. Suuret on ongelmat täällä. 🙂

  9. Täällä on vähän sama ongelma kuin Riikalla: hirveä pullanhimo, mutta pakastin täynnä. Ja pullaahan ei voi leipoa pikkusatsia. Joskus olen viritellyn 2,5 desistä pullataikinan, mutta siitä tulee vain hölmistynyt olo, että tässäkö tämä oli (kun on vähän maisteltu taikinaa ja sitten vähän maisteltu valmiita pullia ja jäljelle jää neljä pullaa)! Sinun kuningatarpullasi ovat taivaallisen ihanan näköisiä!

    • Teillä on molemmilla Riikan kanssa sama ongelma – nimittäin pullanhimoisen lähisuvun puute. Meillä polkee pikkusisko noutamaan osuutensa, kun vähän vinkkaa pullan tuoksusta. Minä en koskaan niitä pakasta, kun en muista niitä sieltä syödäkään, vaan kutsun pullantuhoamispartion paikalle tai kiikutan nyssykän sinne.

  10. Hei, utelevainen haaste odottaa sinua blogissani…

  11. Korvapuusti on myös mun juttuni ja niiden leipominen on mukavan rentouttavaa, ja se paiston tuoksu joka valtaa kodin ja koko rappukäytävän 🙂 Mutta leivon tosi harvoin sillä vaikka ne pakastaisin, se olisin kuitenkin minä joka niitä pullia kävisin vähän väliä sieltä napsimassa.

  12. Löytyisiköhän se minun jauhopeukaloni näitä sinun leipomispostauksia lukiessa? 😉

    • Ai, sinähän leivot vähän väliä kaikkia ihanuuksia. Eiköhän se sinun peukalosi ole paremmassa terässä 😉 Sen täytyy olla tämä orastava syksy, joka niin leivotuttaa.

      • 😉 itsellä olisi haaveissa leipoa mustaherukka-britakakku viikonloppuna mutta vähän hirvittää ne kaikki työvaiheet ja kikkailut. Katsotaan miten käy 🙂

  13. Britakakku tehty, hui miten jännää oli mutta lopputulos oli menestys!
    ps. unohdin edelliseen kommenttiin mainita, että sinulle on tämän postauksen lopussa jotain: http://www.lily.fi/juttu/tomaatti-sipuli-fetasalaatti

    Viikonloppuja! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation