Joskus vanhat tutut ovat parempia kuin pussillinen uusia. Munakastike on maukasta ja helppoa nostalgiaruokaa.
Enpä muista, milloin olisin viimeksi syönyt munakastiketta, mutta kun huomasin sen Hovkonditorn-blogissa läikähti välittömästi lämmin tunne rinnassa. Se on ihanaa nostalgiaruokaa lapsuudesta. Kävin samantien laskemassa ahvenverkot lähikaupan kalatiskillä. Paistettuja ahvenia, kesäperunoita ja munakastiketta sunnuntailounaaksi. Se oli juuri niin hyvää, kuin muistinkin.
Ohje on siis Hovkonditornin. Lisäsin kastikkeeseen vain reilusti ruohosipulia. Se toimii minusta hyvin munan kanssa ja antaa hiukan särmää kastikkeeseen. Kastikkeessa ei ole mitään kikkoja, se on suoraviivainen valkokastike. Kauhan varressa pysyminen palkitsee: Kastiketta kannattaa sekoittaa koko keittoajan, ettei se maitopohjaisena pala pohjaan. Tein kastikkeen täysmaitoon, koska olin ostanut sitä jäätelöä varten. Kastikkeesta tuli ihanan täyteläinen, mutta hyvän lopputuloksen saa myös kevytmaidosta.
Munakastike
kolmelle-neljälle
2 kananmunaa
2 rkl voita
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3 1/2 dl täys- tai kevytmaitoa
suolaa
valkopippuria
reilusti tuoretta tilliä ja ruohosipulia
1. Keitä munat melko koviksi (8 minuuttia sen jälkeen, kun vesi alkaa kiehua).
2. Sulata voi kasarissa, sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä jauhoja muutama minuutti voissa, mutta älä anna ruskistua.
3. Lisää maito. Kannattaa lisätä ensin pieni erä maitoa ja sekoittaa voi-jauhosuurus siihen huolellisesti. Saat helpommin tasaisen kastikkeen ilman paakkuja.
4. Keitä maltillisella lämmöllä, kunnes kastike sakenee. Kannattaa sekoittaa ahkerasti, ettei maito pala pohjaan.
5. Kuori kananmunat ja hienonna ne kastikkeen kiehuessa.
6. Kun kastike on riittävän sakeaa, mausta se suolalla ja valkopippurilla, lisää hienonnettu muna ja reilusti yrttejä.
Tässähän tipahti itsekin suoraan mummulan ruokapöytään. Munakastike on ihanaa! Meillä sitä oli joskus lounaaksi pelkästään uusien perunoiden kanssa.
Niin on, todella ihanaa. Minä en yhtään muistanut, että se on näin hyvää. Söin paljon ja tulin hyvälle mielelle.
Kuten on jo varmaan käynyt selväksi, mä olen huono syömään perinneruokia, mutta nuo affenat kyllä kelpaisivat mulle ihan sellaisinaan, tai kaikista mieluiten sitruunan kanssa.
Ehkä sinulla on vaan erilaiset perinneruoat?
Jep, mulla on ihan omaa kivaa… 😀
Omat polut, omat kivat – ne on parhaita 😉
Tästä tosiaankin tuli
lapsuus mieleen.En kyllä ollut kauhean ihastunut siihen silloin ,mutta runsaalla ruohosipulimäärällä terästettynä ehkä nyt maistuisi.
Minusta kaipaa paljon ruohosipulia, muuten saattaa jäädä aika mitäänsanomattomaksi.
Meilläkin oli munaista valkokastiketta usein vain uusien pottujen kanssa. Tykkäsin molemmista mutta söin ne aina “erikseen”, ei pottua ja soosia yhtä aikaa suuhun.
Äiti tekee valkokastiketta lisäämällä maitoa pienissä erissä ja vispaamalla koko ajan ankarasti. Laiskana kokeilin joskus lasagnea tehdessä laittaa koko maitomäärän kerralla voi-jauhosuurukseen. Hyvin se tasoittuu niinkin kun sekottaa ensin rauhallisesti ja kastikkeen alettua paksuuntua vähän reippaammin.
Se on totta, että tasoittuu molemmilla tavoilla. Itse saan varmemmin tasaisempaa, kun vatkaan ensin tasaiseksi pienen maitomäärän kanssa. Loput kyllä humautan kerralla – koska olen laiska, useimmiten erittäin laiska 😉
Jepjep, niin lapsuusjuttuja. Tosin meidän äiti tekee tätä kyllä vieläkin. Ja nimenomaan uusien perunoiden kaveriksi.
Mulla on joku mystinen henkinen nahkeus keitettyä maitoa-pohjaisiin ruokiin (kesäkeitto, riisipuuro jne.), pitäisi varmaan alkaa harjoittelemaan. Koska mikään, missä on ruohosipulia, ei voi olla pahaa. Kaikilla meillä on omat pienet haasteemme… 🙂
Niinpä, minulla on iso nahkeus sieniä kohtaan, mutta juuri sain ihania marinoituja minikanttarelleja, joita pakotin itseni maistamaan. Söin ja oli hyviä – ehkä vielä joskus opin pitämään niistä. Sen sijaan sekä kesäkeitto että riisipuuro on ehdottomia suosikkejani. Kerrankin meillä menee suosikit ristiin, yleensä ollaan sellaisia ruokasiskoksia.
Paulin kirjassa on muuten ihanat marinoidut kantarellit. Elän toivossa, että viikonloppuna vaikka löytyisi niihin materiaalia! Pekoni muuten auttaa myös sienien opettelussa. Toimisikohan keitetty maito-projektissakin?
Ihailen tuota maistaa pitää-asennettasi. Siitä se lähtee! Mäkin lupaan ensi kerralla maistaa kesäkeittoa. Jos joku siis tarjoaa.
Jos uskoisin sielunvaellukseen, niin me oltaisiin varmaan edellisissä elämissä oltu siskoksia! Nyt sitten ollaan ruokasiskoksia. 🙂
Pekoni auttaa moneen asiaan 😉 Maistaa pitää -asenteeni on viime aikojen tiukan päätöksen tulosta, olen ollut varmaan monien mittapuiden mukaan aika kaikkiruokainen, mutta verrattuna esim. täysin kaikkiruokaiseen laitakokkiin nirson puolella, joten makuaistien laajentaminen oli tietoinen päätös.
Ruokasiskous <3
Huippua! Munakastike on meidän vakioruokaa. Se on yksi 2½-wee suosikkiruuista. Helppoa, nopeaa ja maistuvaa 🙂
Todellakin, kaikkia noita kolmea. Ja virkistävän erilainen lempiruoka 2 1/2-vuotiaalle 😉
Tässä on kyllä haastetta.. Mun harvoja ruokatraumoja on koulun kananmunakastike. En tiedä miten ne sen pilasi, mutta ei sitä voinut pykimättä syödä! En muista olenko tehnyt munakastiketta koskaan itse. Ehkä pitäis kokeilla.. No, jokaisella on omat henkiset nahkeutensa kuten Tusla kommentoi..
Jokihaka, siinä koulun kastikkeessa ongelmana oli se rakenne… Se oli traumauttava. Ja munakastike ei ihan oikeasti ole mikään suurkeittiöruoka. Siellä se aiheuttaa vaan traumoja. :/
Niin totta!
Kouluruoka on luonut mitä erilaisempia traumoja yhdelle jos toiselle. Onneksi se sentään useimmiten oli hyvää. Kaikesta onneksi ei tarvitsekaan tykätä ja ihminen voi elää oikein mukavasti ilman munakastiketta 🙂
Joudun myöntämään että en ole koskaan munakastiketta syönyt, tämä taitaa olla myös ensimmäinen kerta kun kuulen koko kastikkeesta 🙂
Minäkään en olisi edes muistanut sitä ilman Hovkonditornia, joten ihan jokapäiväistä tai edes jokakesäistä leipää se ei ollut meilläkään 😉
Hyvä kun löytyi joku toinenkin jolle munakastike on tuntematon lapsuudesta. Ei ollut tarjolla kotona eikä koulussa. En ainakaan muista. Nykyään kyllä maistuu!
En minäkään tätä kyllä koulusta muista, ehkä me emme siksi ole traumatisoituneet – kuten Tusla totesi tämä ei tosiaan ole mitään suurkeittiöruokaa.
Kyllä maistuu! Ei ole kyllä mikään meidän perheen perinneruoka ollut koskaan.
No ei meilläkään tätä varsinaisesti kovin säännöllisesti syöty, mutta ilmeisesti riittävästi, jotta yhdistin sen heti kesään. Mutta en kyllä muista syöneeni ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen 😉