Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Ateria alkupaloista – crostadat

Tomaatti-artisokka-basilikacrostadat
Tapaksia, antipasteja ja muita pikkupaloja viimeisen lomaperjantain kunniaksi.

Jos kuuluu ihmislajiin, jonka mielestä aterian parhaat palat ovat useimmiten alussa, on ihan juhlaa korvata koko ateria alkupaloilla. Viimeistä lomaperjantaita juhlistettiinkin meillä tapaksilla, sapaksilla ja antipasteilla iloisesti sekaisin. Crostadoita, coppaa (ilmakuivattua kassleria), parmankinkkua ja salamia Italiasta, manchegoa ja chorizoa paahdetun paprikan kera Espanjasta ja hunajapaahdettuja nauriita Suomesta.

Nauriit olivat retiisien jälkeen ensimmäiset juurekseni, jotka kypsyivät syömäkuntoon. Kuopiossa torimyyjä kehui minulle, että parempaa nauris- tai lanttuvuotta ei ole ollut miesmuistiin. Hänen mukaansa runsaat sateet ovat taanneet pehmeän maun molempiin juureksiin. Olenkin siis ehtinyt odotella omia nauriitani jo hetken vesi kielellä. Kaiken odottamisen jälkeen tein niiden kanssa ihan täydellisen hudin. Sain niistä aikaan jokseenkin syömäkelvottomia, kitkeriä paahdettuja nauriita. En tiedä, oliko vika minussa vai nauriissa, mutta ensimmäinen osa sadostani meni nyt kyllä ihan hukkaan. Vielä maassa on jonkin verran yksilöitä, joilla jatkaa harjoituksia.

Onneksi Viini-lehdestä poimitut Arto Rastaan (tunnettu mm. tamperelaisesta Hella & Huoneesta) tomaatti-basilikacrostadat olivat sitten sitäkin parempia. Muokkasin vähän päällysteitä: Alkuperäisessä reseptissä leivillä oli vain aurinkokuivattua tomaattia, itse käytin myös kirsikkatomaatteja ja latva-artisokkaa. Olen tehnyt leipiä nyt kahdesti tuotekehittelyn nimissä. Kuvauskerralla täytteitä oli vielä aika niukasti, seuraavalla kerralla lisäsin niitä ja leipä oli mehevämpi. Suosittelen siis jälkimmäistä vaihtoehtoa, vaikka toimivat kummallakin tavalla.

Crostadat voi tarjota vaikkapa alkumaljan seuralaisena tai brunssilla. Viini-lehden mukaan leipien rasvaisuutta leikkaavat parhaiten riesling- tai sauvignon blanc -kuohuviinit ja kuohuvat noin ylipäänsä toimivat hyvin.

Tomaatti-artisokka-basilikacrostadat

6-8 pientä leipästä (neljälle hengelle)

200 g (noin 3 dl) vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 pkt kuivahiivaa
1 1/4 dl vettä (kuivahiiva tarvitsee noin 42-asteisen veden käynnistyäkseen)

Pinnalle

1 pieni valkosipulin kynsi
1/2 ruukkua basilikaa
2 rkl oliiviöljyä
muutama kirsikkatomaatti (1 per leipä)
muutama aurinkokuivattu tomaatti (1 per leipä)
muutama latva-artikokka (1 per leipä)
noin 50 g raastettua parmesania

1. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput aineet ja vaivaa taikinaa, kunnes siinä on hyvä sitko. Voit tehdä taikinan myös koneella.

2. Anna taikinan kohota puolisen tuntia ja valmistele sillä aikaa täytteet ja lämmitä uuni 250 asteeseen.

3. Hiero silputtu valkosipuli, basilika ja öljy yrttiöljyksi (voi olla krouvia eli ei tarvitse hiertää pestomaiseksi, kunhan ovat sekaisin).

4. Halkaise kirsikkatomaatit kahteen-neljään osaan, pieni aurinkokuivatut tomaatit ja latva-artisokan sydämet.

5. Jaa taikina 6-8 osaan ja taputtele taikinasta pieniä leipäsiä. Sivele ne öljyseoksella ja asettele kunkin leivän päälle kirsikkatomaatteja, aurinkokuivatun tomaatin ja latva-artisokan palasia. Raasta päälle parmesania.

6. Paista 250-asteisessa uunissa uunipellillä noin 8 minuuttia. Itse paistoin leivät paistokiven päällä. Niistä tuli ihanan rapeapohjaisia, mutta tulos on varmasti oikein hyvä myös uunipellillä.

17 kommenttia “Ateria alkupaloista – crostadat

  1. Näitä täytyy tehdä suorastaan hetinyt!
    Alkupalat on minustakin aina ihan parhaita, ravintolassakin kokoan usein aterian alkupaloista (vaikka tuo usein sana on tässä yhteydessä vähän pöhkö, sillä ylipäätään käymme ravintoloissa liian harvoin).

    • Sinähän pistät heti sutinaksi.
      Luulenpa, että teillä käydään usein ravintolassa, jos keskivertosuomalaisiin verrataan. Itsekin tuntuu, etteihän me nyt niin usein, mutta sitten kun alkaa miettiä, kyllä se aika säännöllistä on tuo ulkona syöminen.

  2. Minustakin alku- ja jälkiruoat ovat usein pääruokaa parempia. Ravintolassa jälkkäri merkitsee tosi paljon, jos se on muuta satsia huonompi, niin jää paha mieli. Esim. libanonilaisissa ravintoloissa syödessä on kiva ottaa vain meze-lajitelma ja loppuun pari makeaakin makeampaa leivonnaista (jos vielä jaksaa).

  3. Minäkin suosin alkupaloja ja olen usein ottanut ravintolassa muutaman alkupalan mutta en pääruokaa…..Miten on tullut satoa muista vihanneksista?

    • Salaatit ja yrtit ovat olleet voimissaan, lukuunottamatta etanatuhoja. Juureksista oikeastaan kaikki muut ovat vielä kovin pieniä, mutta porkkanoita on todella lupaavasti. Ensimmäiset kesäkurpitsat on syöty, mutta saattaa olla, että tomaateille tämä kesä oli liian lyhyt. Sato taitaa olla kaikilla aika myöhässä ja niin kyllä minullakin, kun on ollut niin pirun kylmää. Täytyy toivoa, että kuitenkin vielä ehtii ennenkuin tulee syksy 😉

  4. Oman sadon keruu on vertaansa vailla! Jos nyt lopputuote ei vielä maistunutkaan täydelliseltä, puolet meni ainakin nappiin; siemenestä nauriiksi. Alkupala-ateriat ovat ihania, niissä on yleensä vahvasti seurallisuus mukana, kun kaikki napsivat yhdessä eri kulhoista erilaisia herkkuja lautasilleen.

    • On se kyllä palkitsevaa päästä kaivamaan sieltä mullasta siemenestä asti kasvatettua satoa. Vielä on paljon maassa, toivottavasti ehtivät kypsyä ennen kuin syksy tulee kunnolla päälle.
      Se onkin juuri tuo jakaminen, miksi nämä tällaiset alkupala-ateriat on niin rattoisia.

  5. Alkupalafani ilmoittautuu! Ravintolassa Miespuolinen valitsee aina ensin jälkiruuan, minä taas voisin pysytellä siellä alkupaloissa koko illallisen tai lounaan ajan.

    Eikös me hei päätetty, että kesää on vielä jäljellä? 🙂
    Meillä vetäistiin tänää ekat omat tomaatitl, tosin kasvihuoneesta. Antaisikohan teidän taloyhtiö sellaiseen luvan? Nimim. nälkä kasvaa syödessä. 😉

    • Päätettiin ja niin sitä onkin 😉 Ensi viikollekin luvattu oikein lämmintä.
      Meillä alkaa taloyhtiössä pihasuunnittelu, nythän voisi yrittää alkaa tuupata sinne kasvihuonetta 😉

  6. Mukavia alkupaloja tai miksei kevyttä iltapalaakin. Kokeilenpa jonkun gluteenittoman päälle.

  7. Itsekin tykkään kauheasti alkupaloista, joskus teen jopa niin että tilaan 3-4 alkupalaa korvaamaan pääruoan 🙂 yleensä myöskin alkupalat jäävät parhaiten ravintoloissa mieleen kuin pääruoka.

    Todella herkullisia juttuja, kyllä kelpasi viettää viimeistä lomaperjantaita.

    • Kaikki muu oli onneksi niin hyvää, että pääsin niiden kitkerien nauriiden ylitse 😉
      Ehkä alkupala tulee suurimpaan nälkään ja siksi se jää mieleen. En tiedä, mutta useimmiten ne kyllä ovat ihanimpia.

  8. Ihan samoilla linjoilla eli yksi alkupala fani ilmoittautuu myös. Pääruokia jaksaa syödä vain yhden alkupaloja no niin MONTA :D.

  9. Pingback: Tulisen ja makean liitto | suolaa&hunajaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation