Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kuivahtaneen leivän parempi elämä – panzanella

Leipä oli kyselymme mukaan hävikkiongelmista suurin monessa perheessä. Tässä yksi maukas ratkaisu.

Kysyimme viime viikolla Hävikistä herkuksi -sivulla, mikä on lukijoidemme oma hävikkipeikko. Kärkeen nousivat leipä, vihannekset ja maitotuotteet. Erityisesti leipä sai paljon mainintoja. Onneksi kuivankaan leivän osalta peli ei ole vielä menetetty.

Jos pelastat leivän ennen korppujauhokuosia, saat siitä aikaan vielä erinomaisen panzanellan. Kun kuivahtanut leipä imee makuja oliiviöljystä ja mehukkaista tomaateista, se saa uuden, paremman elämän. Minä, jos kuka sen tiedän, napsin tässä nimittäin illan mittaan laitakokinkin annoksen, jonka piti odottaa hänen kotiinpaluutaan. Mutta eipä jäänyt hävikkiä, ei.

Ohessa on peruspohjan resepti. johon voit sitten yhdistellä haluamiasi ainesosia. Käytin tällä kertaa fetaa, se tuo mukavasti suolaisuutta salaattiin. Siken keittokirjassa tähän päätyy lisäksi mm. kurkkua, kapriksia, sardellia ja oliiveja. Siskot kokkaa -keittiössä tehtiin munakoisoinen versio. Tämä on siis mitä parhainta hävikkiruokaa, koska voit yhdistää pohjaan oman makusi mukaan yhtä sun toista. Joskus tarjoan tätä esim. mozzarellasalaattina, hyvin toimii sekin.

Panzanella

teoriassa kahdelle

250 g kirsikkatomaatteja tai muita tomaatteja (mitä kypsempiä sitä parempi)
pari siivua eilistä tai toissapäiväistä vaaleaa leipää
noin 1 rkl vaaleaa balsamicoa
noin 3 rkl hyvää oliiviöljyä
1 pienehkö valkosipulin kynsi
pari oksaa tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria

1. Pilko tomaatit ja leipä krouveiksi palasiksi. Silppua valkosipuli ja basilika.

2. Sekoita kaikki ainekset ja anna maustua hetki, jotta maut ehtivät imeytyä leipään.

Pssst… Haluatko voittaa illallisen kahdelle Kämp Signessä? Hävikistä herkuksi -sivustolla käynnissä kisa, jonka voittajaa hemmotellaan keittiömestarin yllätysmenulla viineineen. Kelpaisi ainakin minulle, entäpä sinulle?

 Hävikistä herkuksi on yli 30 ruokablogin yhteinen tempaus toukokuun ajan. Haluamme innostaa lukijoitamme taikomaan hävikki herkuiksi. Ja samalla pienennämme myös omaa ruokahävikkiämme. Kannattaa käydä Facebookissa tykkäämässä. Sieltä löydät kaikkien blogien inspiroivat ideat.

10 kommenttia “Kuivahtaneen leivän parempi elämä – panzanella

  1. Panzanellaa olen täällä joskus ravintolassa syönyt,hyvää:) Ja erinomainen tapa hyödyntää kuivunutta leipää:)

  2. Campasimpukka on 23.05.2012 at 19:54 sanoi:

    Minäkin voisin panzanellan tässä vielä rykäistä, sopisi kumpaankin blogimme teemaan:)

  3. Heli on 23.05.2012 at 20:26 sanoi:

    Olipa hyvää! Kerrankin meillä oli ainekset valmiiksi ja uhrasin tuoreen sämpylänkin maistelun vuoksi. Pääsee vakkariruokalistalle helppouden ja erityisesti maun takia.

  4. Laitakokki-parka, meni herkut sivu suun! 😀 Panzanella on vaan niin hyvää, ei melkein malttaisi odottaa soveliasta vetäytymisaikaa.

  5. Olen kanssa panzanellan ystävä, mutta jostain syystä en ole muistanut tehdä sitä pitkään aikaan. Pitääkin taas ottaa ohjelmaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation