Tietoa mainostajalle ›

Blog

Kesätomaatteja odotellessa – mozzarella-tomaattisalaatti

Caprese paahdetuilla tomaateilla ja pestolla
Ravintola kannattaa kuulema jättää väliin, jos sen listalla on capresea talvella. Tämä talveen tuunattu versio on kuitenkin poikkeus.

Bongasin alkutalvesta Tastespottingista houkuttelevan näköisen tomaatti-mozzarellasalaatin, jossa talven kelmeät tomaatit oli korvattu kimpulla herkullisia uunikuivattuja kirsikkatomaatteja ja basilika pestolla. Resepti oli L.A. Timesistä, jonka artikkelissa paikallinen kokki ja keittokirjailija Nancy Silverton totesi, ettei capresea kannata tehdä jet lagista kärsivästä basilikasta. Caprese ruokalistalla talvella on hänen mukaansa niin täydellistä sesongista piittaamattomuutta, että hän kävelee ravintolan ovesta ulos.

Turha kieltää, capresen ainekset ovat parhaimmillaan kesällä. Odottavan aika on kuitenkin pitkä, koska Silvertonin mukaan capresea saa syödä vain niiden kuukausien aikana kuin kuukauden nimessä ei ole r-kirjainta. Ja tämä siis Kalifornian auringon alla, Suomen kaudesta voidaan ottaa muutama muukin kuukausi pois.

Mozzarella toimii oikein hyvin talvellakin, siksi tein salaatista lehden reseptin innoittamana version, joka ei ole riippuvainen vuodenajasta. Uunikuivaamiseen ei ollut aikaa, joten omaan versiooni tomaatit päätyivät paahdettuina. Suosittelen, että käytät buffalomozzarellaa. Usko pois, se kannattaa.

Tässä siis huhtikuun teeman mukaisesti tämän viikon juustoinen resepti.

Talvinen caprese – mozzarella-tomaattisalaatti

Valmista ensin pesto ja anna sen maistua ainakin muutama tunti jääkaapissa.

Laita kirsikkatomaatteja uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle oliiviöljyä paahda tomaatteja uunissa 175 asteessa reilu puoli tuntia, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet väriä. Anna jäähtyä ennen tarjoilua

Paahda halutessasi annokseen myös hiukan pinjansiemeniä.

Kokoa annos: Revi pohjalle buffalomozzarella (yhdestä pallosta riittää kahdelle-kolmelle), valuta päälle pestoa ja pinjansiemenet. Asettele päälle jäähtyneet tomaatit. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele halutessasi basilikalla ja oliiviöljyllä. Tarjoile leivän kanssa, jotta kaikki mahtavat maut saa kaavittua lautaselta.

10 kommenttia “Kesätomaatteja odotellessa – mozzarella-tomaattisalaatti

  1. Kyllä ei taida olla uskon asia… tämä on takuuvarmasti hyvää.

  2. Aivan hurmaavan kaunis caprece-annos.Tuo salaatti on muutenkin suosikkejani,ja kyllä aion kokeilla sitän näin!

    • Kiitos, meillä pyyhittiin leivällä viimeiseen pisaraan ja vieraat olivat niin tuttuja, ettei se pelkästä vieraskoreudesta johtunut. Itsekin pidin kovin, maukas tapa jatkaa kautta parhaan tomaattisesongin ulkopuolelle.

  3. Jos tosiaan pitäisi odottaa sesonkia, niin me reppanat ei saataisi Suomessa koskaan capresea… Ihanan näköinen annos, laitan talteen seuraavaa talvea varten – jonne on ihanan pitkä aika, mahtavaa!!! Jos onnistun kasvattamaan parvekkeella/puutarhassa tomaatteja, niin teen tätä toki aiemmin.

    • Ja ihan tiukassa paikassa niitä tomaatteja saa myös kaupasta 😉 Ja vielä hetki pitää varmaan mennä tällä versiolla, mutta ihan pian alkaa olla jo ihania kypsiä tomaatteja tarjolla.

  4. Istanbulissa oli ihania tomaatteja! Mutta sunnuntaina piti kyllä taipua täällä Suomessa nakkaamaan ne tuonitpallerot uuniin. En vaan tajunnut ottaa meidän salaatista kuvaa. Mutta sairaan hyvää tuli, taatusti tehdään uudelleen. Ja kuinka hyviä ne uunitetut kesätomaatit sitten taas onkaan, ihan toinen tarina!

    • Vaikka kesätomaatit on toki hyviä täälläkin, mutta kyllä Etelä-Euroopan lämmössä kypsyy vieläkin parempia tomaatteja. Onneksi ihan kohta on täälläkin kuitenkin mahtavia makuja tarjolla.

  5. Italiassa insalata caprese on suosittu salaatti, toimii hyvin alkupalana sekä pääruokana erityisesti kesäisin. Rakastan capresea, koska se on maukasta ja helppoa tehdä! Tarvitset vain mozzarellaa, tomaatteja, basilikaa ja oljyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation