Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Uusi kansallisruoka – spagettia ja lihapullia

Spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa
>Helmikuuhan piti kokata suomalaista ruokaa. Lihapullat nyt juuri ja juuri ymmärtää, mutta miksi ihmeessä spagettia ja tomaattikastiketta?


Vaikka paistettu kala onkin napannut kärkipaikan suosikkiruokakyselyssä, uskaltaisin väittää, että kalaa useammin suomalaisissa keittiöissä laitetaan nykyisin pastakattila tulelle ja useimmin se lienee pasta bolognese. Pastasta on Taloussanomien mukaan tullut liian arkista ravintolaruoaksi. Ulos mennään syömään pihviä, mutta kotona keitetään useammin pastaa.

Pasta on valloittanut suomalaisia keittiöitä makunsa ohella myös helppoudellaan. Vaikka ruokateollisuutta parjataan urakalla, on asiassa toinenkin näkökulma. Ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä arvioi, että ilman ruokateollisuutta Suomessa ei enää juurikaan syötäisi maksalaatikkoa sen koetun työläyden vuoksi. Saarioisten maksalaatikko oli ensimmäinen suomalainen eines. Sitä on valmistettu vuodesta 1957 ja myydään päivittäin 30 000 rasiaa. Mutta kuka meistä on valmistanut sitä itse Ankerias Vipusen lisäksi?

Seuraava resepti olkoon siis näkemys siitä, mitä suomalaisissa keittiöissä nykypäivänä usein kokataan. Ruoka ei valmistu ihan kädenkäänteessä, koska kastiketta kannattaa hauduttaa huolella. Mutta jos kestää noin tunnin odotuksen, kyllä tämän jaksaa tehdä myös arkena. Tämä on meillä ruokalaji, joka kokee tasaista evoluutiota, nyt nappasin idean laakerinlehdestä kastikkeessa Kauhaa ja rakkautta -blogin Eevan ohjeesta, joka julkaistiin Hesarissa.

Spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa

4 annosta

spagettia

Tomaattikastike

2 rkl öljyä
1 sipuli
3-5 valkosipulin kynttiä
2 prk kokonaisia tomaatteja tai säilöttyjä tomaatteja
kourallinen kirsikkatomaatteja (jos niitä nyt sattuu olemaan)
reilu loraus punaviiniä
2 tl sokeria
1 chili
2 laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa

Lihapullat

1 rkl öljyä
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
25 g raastettua parmesania
1-2 tl kapriksia
1 kananmuna
1/2 punttia tuoretta persiljaa
suolaa
reilusti mustapippuria

1. Kuumenna öljy ja kuullota silputtua sipulia ja viipaloitua valkosipulia. Lisää tomaatit ja kaikki muut kastikkeen ainekset lukuunottamatta tuoretta basilikaa. Kiehauta ja keitä sitten alhaisella lämmöllä noin tunti kannen alla.

2. Valmista sillä aikaa lihapullat. Kuullota öljyssä silputtua sipulia ja valkosipulia. Raasta parmesaani ja silppua kapriksen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele lihapulliksi. Lisää raa’at pullat kastikkeen joukkoon ja keitä niitä kastikkeen joukossa miedolla lämmöllä noin tunti tai kunnes ne ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa kastikkeen joukkoon tuore basilika ja tarkista maku.

3. Sekoita kastike ja pullat keitetyn spaghetin joukkoon. Rouhi päälle mustapippuria ja raasta parmesania.

10 kommenttia “Uusi kansallisruoka – spagettia ja lihapullia

  1. Näyttääpäs herkulliselta! Tuontyppinen ruoka on kyllä ihan yksi suosikeistani! Täytyykin kokeilla laittaa kapriksia lihapullataikinaan. Allekirjoitan kyllä tuon, että tuntuu tyhmältä tilata tomaattikastikepastaa ravintolassa, ellei nyt kyseessä ole joku hyvä italialainen paikka. Tosin jokin aika sitten söin ravintolassa taivaallista carbonaraa.

    Minä en todellakaan ole tehnyt itse maksalaatikkoa. En kyllä osta sitä kaupastakaan. Ei ole lempparisapuskaa. 🙂

    • Hyvää pastaa on helppo tehdä kotonakin, mutta hyvässä italialaisessa voi saada ihan taivaallista. Mistä löysit tuon carbonaran?

      Maksalaatikko Saarioisten valmistamana kuuluu ainoisiin eineksiin, joita itse syön. Tosin aika satunnaisesti.

      • Se carbonara oli Köpiksessä jossakin italialaisessa paikassa, johon pakenimme myrskyä ja sadetta. Jotenkin se oli tosi savunen ja pekoninen, muttei kuitenkaan liian raskas.

        Mun einesostokset taitavat jäädä pakastepinaattikeittoon, valmispestoon ja yksin kotona ollessa saatan joskus ostaa valmistortellineja (niitä sitten mussutan sen valmispeston kanssa)…

  2. Ou yeah, kunnon lihapullat uppoaa aina, ja jos niitä vielä jää jääkaappiin pari ylimääräistä kylmänä syötäväksi aamiaisella leivän päälle siivutettuina, niin aiijai… Laakerinlehti antaa kivasti tosiaan makua, mä laitan usein supersankarini Heston Blumenthalin tapaan tomaatti-/lihakastikkeisiin tähtianista, sekin antaa kivasti syvyyttä makuun.

    Einesmaksalaatikko ei edes ansaitse kommenttia.

    • Tähtianis, hmmm. Lisää evoluutiota.
      Että te jaksatte pilkata maksalaatikkoa, onneksi tiedän, että minulla monta kohtalotoveria, jotka arvostavat tätä – viittaan myyntimääriin 😉

      • Minulla on sama tähtianiskikka kuin Riitalla. Lienee tuon Hestonin peruja myös, en vaan muista enää lähdettä. Just viime sunnuntaina tehtiin kanssa bolognese. On se vaan herkkua. Lapsesta asti on tullut syötyä. Onko se siis jo suomalaista, vai vielä italialaista, ehkä globaalia, vai mitä? Vaikea asia tuo suomalainen ruoka, kun alkaa oikein miettimään.

        Anthony Bourdain on määritellyt amerikkalaisen (tarkoitetaan nyt Yhdysvaltoja tällä) ruoan siten, että amerikkalaista ruokaa on yksinkertaisesti kaikki se ruoka, jota joku jossain päin Yhdysvaltoja juuri nyt syö. Pätisikö sama tänne Suomeen?

        Ja maksalaatikko on hyvää! Support!

        • Varmaan italialaisten mielestä halpa suomalainen kopio. Todistaa minusta vain, että vaikutteita imetään ihan joka puolelta ja ruokakulttuuri muuttuu koko ajan. Italialaiset ovat olleet erittäin taitavia levittämään omaa ruokakultturiaan ympäri maailman.

          Tiesinkin, että me ymmärrämme hyvän päälle tässä maksalaatikkoasiassa!

  3. Ennen vanhaan sitä laitettiin ensin perunat kiehumaan ja sitten mietittiin että mitäs niiden kanssa syödään. Koska eihän ilman perunaa voitu syödä mitään. Tänä päivänä vähän sama homma pastan kanssa. Jotkut kastikkeet syntyy tosi nopeasti pastan keittoajassa ja pasta taipuu niin moneksi, arkeen ja juhlaan.

    Ja jes pliis maksalaatikkoa rusinoilla mulle nam!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation