Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Top Chef -haaste: Kouluruokien klassikko tilliliha

Top Chefista tuli uusi innostava haaste: Kouluruokien klassikko. Pikaisen Facebook-kyselyn perusteella ei jäänyt vaihtoehtoja: Kouluruokien vankkumaton klassikko on tilliliha – osalle se on tosin tillilima. Inhokki tai suosikki, joka jakaa mielipiteet, mutta ei jätä kylmäksi. Lisäksi tietenkin näkkileipää. Sitä ei voi sivuuttaa klassikkolistalta, kun sitä kerran päivä toisensa jälkeen tarjotaan kaikissa Suomen kouluissa. Osa nirsoimmista väitti eläneensä kouluaikansa pelkällä näkkärillä.

Ystäväpiiristäni koostuneen otoksen perusteella tillilihan kanssa kalkkiviivoilla kamppaili kanaviillokki. Toisin kuin tilliliha se sai kuitenkin varauksetonta kannatusta. Tulos kertoo selkeästi meidän olevan pääasiassa kasarilapsia ja -teinejä, koska tillilihasta luovuttiin Marttaliiton mukaan suurimmassa osassa kouluja jo 80-luvulla.

Valinta kallistui tillilihan puoleen, koska tunnnen tillilihakäännyttäjän. Ihana Olli, joka tiettävästi erinomaisella tillilihallaan käännyttää kouluruokailoiden synnyttämiä vastustajia tämän klassikon puolelle. Resepti onkin hänen versionsa Ystadin Tilliliha-akatemian koitoksen voittaneesta tillilihareseptistä, joka on julkaistu myös Hesarissa.

Asetelma on toki koulukeittäjien kannalta epäoikeudenmukainen. Jynkän koulussa heillä ei todennäköisesti ollut käytössään ihanaa vasikanlapaa tai kahta päivää aikaa haudutella tillilihaa. Mutta meillä onneksi oli ja kas, kaksi käännytettyä yhdellä iskulla. Toinen oli etukäteen niin epäluuloinen, että ennusti pizzapäivää, kun avasin viikonlopun ruokalistaa. Mahtava resepti, kiitos Olli! Liha sulaisi hampaattomankin suussa ja kastikkeesta tuli pehmeän hapanimelä.

Näkkileipää ei sen sijaan varsinaisesti näkkileiväksi tunnistanut. Siitä tuli maultaan hyvää, mutta resepti vaatii jatkotyöstöä, ennen kuin siinä on pienintäkään klassikkoainesta.


Haaste osuu naulan kantaan myös blogin helmikuun teeman kannalta. Blogissa kokataan helmikuussa erityisen paljon suomalaista ruokaa. Joka päivä noin miljoona suomalaista syö Sre:n mukaan kouluruokaa ja maksutonta ruokailu on ollut jo vuodesta 1948. Se on kotimainen innovaatio ja yhteisten makumuistojen lähde, jota ei voi sivuuttaa, kun puhutaan suomalaisesta ruoasta.

Top Chefissä alkaa nyt erottua jo omia suosikkeja. Itse sympatiseeraan vahvasti sitä nuorta miestä, jonka kädet alkavat vimmatusti täristä haasteen loppuvaiheessa. Mahtava halu kehittyä.

Tilliliha (mukailtu Jonas Flodqvistin reseptistä)

4 annosta

vaihe 1 (1. päivä)

reilu kilo vasikan lapaa, etuselkää tai muuta mielellään luullista vasikanlihaa
1 l vettä
1 rkl vasikanfondia

vaihe 2 (1. päivä)

reilu nippu tilliä
pari oksaa timjamia ja rakuunaa
3 laakerinlehteä
2 pientä sipulia
1-2 porkkanaa
pala mukulaselleriä
1 rkl kokonaisia valkopippureita
suolaa

vaihe 3 (1. päivä)

noin 0,5 dl väkiviinaetikkaa
1 dl kuohukermaa
1/4 dl sokeria
sitruunamehua

vaihe 4 (2. päivä)

25 g voita
1/4 dl vehnäjauhoja
reilusti tilliä

1. Pilko liha noin 3 sentin paloiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi padassa liedellä. Lisää vasikanfondi. Lisää lihat ja keitä noin viisi minuuttia.

2. Lisää pataan vaiheen 2 mukaiset kasvikset ja mausteet ja hauduta miedolla lämmöllä 2-3 tuntia.

3. Poista lihat padasta ja siivilöi liemi (Ollin vinkin mukaisesti survoin siivilän läpi myös mukulasellerin ja hiukan porkkanaakin antamaan makua kastikkeeseen). Lisää noin puolet etikasta ja keitä liemi puoleen. Lisää kerma, loput etikasta. Etikkaa lisätään  sen verran, että padasta tulee kevyt etikkainen tuoksu. Liemen pitäisi olla selkeästi hapan. Pyöristä maku vielä sokerilla.

4. Leikkaa liha sopiviksi suupaloiksi ja poista luut. Lisää lihapalat liemen joukkoon, anna jäähtyä ja laita jääkaappiin maistumaan yön yli.

5. Lämmitä pataa seuraavana päivänä sen verran, että saat liemen siivilöityä erilleen. Sulata toisessa kattilassa voi ja lisää vehnäjauho. Pyörittele hetki, mutta älä anna ruskistua. Lisää lientä sen verran, että saat kastikkeesta sopivan ilmavaa ja ohutta. Lisää kastike lihojen joukkoon ja keitä sen verran, että lihat lämpiävät. Lisää joukkoon reilusti tilliä juuri ennen tarjoilua.

20 kommenttia “Top Chef -haaste: Kouluruokien klassikko tilliliha

  1. Kyllähän tuo nyt paljon paremmalta näyttää kuin koulun ruoka, lihatkin erottaa kastikkeesta 🙂

  2. Mun on pitänyt kokeilla sitä Hesarin reseptiä (tai mikä sen tillilihagurun nimi olikaan), mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Mutta ehkä kokeilenkin tätä.

    Se Teemu on myös mun suosikki! 🙂

    • Minä pidän tässä ehdottomasti Ollin reseptin puolia 😉 Erot ovat tosin aika pienet. Olli ohjeen mukaisesti lisäsin hiukan hapokkuutta sitruunasta, laitoin kastikkeen sekaan myös mukulaselleriä, enkä käyttänyt ollenkaan kuminaa. Muuten ohje on aika lailla sama.

      Teemu on symppis.

  3. tilli liha on 08.02.2012 at 13:12 sanoi:

    Mitä jos on keliaakikko..ni millä kovataan vehnäjauho?

    • En ole varsinaisesti suuri asiantuntija, mutta tässä vehnäjauhon tehtävä on toimia lähinnä suurusteena. Gluteenittoman suurusteen voi tehdä maissitärkkelyksestä eli erilaisilla Maizenan tuotteilla. Tarkempi ohje löytyy kunkin paketin kyljestä. Hyvää syntyy varmasti niilläkin.

  4. Olli on 08.02.2012 at 17:56 sanoi:

    Kiva kun maistui! Meillä on sama suosikki Top Chefissä!

  5. Samoja latuja tosiaan hiihdellään. Hyvältä vaikuttaa teidänkin versionne!

    Kanaviillokki on hauska yhdistää tähän, sillä ihan uutena asiana luin Wikipediasta, että tillilihaa kutsutaan myös vasikkaviillokiksi.

    • Teillä mentiin näitä latuja vapaammalla tyylillä ja meillä perinteisellä. Pitää kokeilla sitä prässäämistä.
      Saman viillokkihavainnon tein itsekin. Huvittavaa, että toinen oli suosikki ja toinen herätti tunteita laidasta laitaan – tai lähinnä äärilaidoilta myös lämmöllä muisteltiin lukuisissa kommenteissa.

  6. Minna on 08.02.2012 at 22:03 sanoi:

    Tuo kouluruoan maksuttomuus kiinnostaa. Itse muistaisin, että PHYK:ssa olisi kouluruoka ollut maksullista jonkun aikaa -70-luvulla. Voi olla, että muistan väärin. No, tilliliha on kuitenkin hyvää!

    • Luin tuon faktan Sre:n (eli suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman) raportista, mutta en lähde väittelemään asiasta. Tarkistelin asiaa nyt myös Wikipediasta ja vuotta 1948 pidetään yleisesti maksuttoman kouluruokailun alkamisvuotena (silloin se piti viimeistään tarjota maksutta kaikille kaikissa kouluissa), mutta ilmeisesti vasta vuonna 1977 ulotettiin myös kaikkiin lukioihin. Eli ensin oli peruskouluikäisille, mutta en ala tästä asiasta kiistelemään, kun en vielä tuolloin ollut minkäänlaisen kouluruokailun parissa eli on luotettava näihin ulkopuolisiin lähteisiin.

      Ja kyllä tilliliha on hyvää, ei mennyt kahden päivän hauduttelu hukkaan.

  7. Herkulta näyttää. Ittelläni on printattuna Strömsön Paulin tekemä tillilha -lampaasta kylläkin- ja resepti on hyvin samantyyppinen etikkoineen yms.. Siinä lopuksi laitetaan liha ja kevyesti kiehautetut reilunkokoiset kasvikset ( porkkana, kirsikkatomaatit? nauriit ja purjot) vadille ja päälle kaadetaan kastike. Oon MEINANNUT sitä joskus kokeilla…

    • Meinaaminen ei vielä meillä tarkoita kovin paljoa pannulle päätymisen osalta, kun olen niin kova meinaamaan 😉 Mutta Pohjanmaalla tämä on tietenkin ihan toinen juttu – huomaa, etten ole vielä päässyt yli siitä makaronilaatikosta.

      Tuokin on mielenkiintoinen versio. Tilliliha noin muuten on kyllä todella lihavoittoista.

  8. Täällä yksi näkkileivällä lukiovuodet elänyt! o/ Saat kyllä tillilihan kuulostamaan ja etenkin _näyttämään_ superherkulliselta, muttamutta… Nostan isosti hattua viitseliäisyydellesi, monen päivän urakka sulla ollut!

    Teemu <3

  9. Minä en tykännyt siitä koulun kanaviilokista, enkä kyllä tillilihastakaan. Tämä sinun tilliliha vaikuttaa sen sijaan täydelliseltä. Jos teet vielä joku päivä yhtä hyvän viilokin, niin oon parantunut koulutraumoista kokonaan!

    • Tämä kai pitää ottaa haasteena. Pitää varmaan treenailla eli palataan asiaan vuoden päästä. Minullakin on aika vähän koulutraumoja, hernekeittoa en syö, mutta siitäkään en voi syyttää kouluruokaa.

  10. Heli on 11.02.2012 at 11:29 sanoi:

    Hyvän näköisen annoksen olet tehnyt mutta niin vakuuttunut en vieläkään ole lihan ja tillin yhdistelmästä että lähtisin kokeilemaan. Asenteet ovat tiukassa…
    Ystävän keliakian myötä olen kokeillut gluteiinittomia ruokia ja leivonnaisia. Olen toistaiseksi onnistunut kaikissa gluteiinittomissa jutuissa reippaasti vaihtamalla tavalliset jauhot gluteiinittomiin – aloittelijan tuuria kai. Hiivapohjaisia en ole tehnytkään, niissä on kai se kumipalloriski :-).

    • Siitä padasta kyllä tulvahtaa sellainen tuoksu, että joutui vähän keräilemään koulumuistoja, mutta maku oli jotain ihan muuta. Nimittäin hyvää 😉

      Kiitos keliakiavinkistä, omat tietoni perustuivat ihan nettiin, koska meidän lähipiirissä keliakialta on säästytty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation