Tietoa mainostajalle ›

Blog

Omaa ja lainattua – runebergin tortut

Laura Kolben mukaan suomalaisessa ruokakulttuurissa ei ole juuri muuta omaa kuin mämmi. Kaikki muu on naapureilta lainattua.

HS Teemassa oli kiinnostavia artikkeleita suomalaisesta ruokakulttuurista. Siitä luin myös kyseisen Laura Kolben haastattelun. Minusta mielenkiintoinen kysymys kokonaisuudessaan on, mitä on suomalainen ruokakulttuuri. Tuntuu, että siitä puhuttaessa usein katsotaan taaksepäin yhteisiin ruokamuistoihin. Harvoin silloin kuitenkin nostetaan esille, että hyvin yhtenäinen ruokakulttuuri johtui paljon myös nykypäivää merkittävästi rajoittuneemmasta valikoimasta. Vielä 90-luvullakin oli HS Teeman mukaan niin tiukkoja tuontirajoituksia, että esimerkiksi naudanfilee loppui usein loppuvuodesta kokonaan. Pidä siinä sitten ravintolaa.

Valtava raaka-ainevalikoima, matkustelu, erilaiset eettiset ja ekologiset valinnat todennäköisesti eriyttävät ruokailutottumuksia entisestään. Mitä suomalainen ruoka oikeastaan on nykypäivänä? Tämän kysymyksen innoittamana blogin helmikuun teemana pohditaan ruokakulttuuriamme otsikon Omaa ja lainattua alla. Kokkaan siis helmikuun ajan vähintään kerran viikossa ruokaa, jonka koen kuuluvan suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ajatuksena on vilkuilla myös sivuille naapurimaihin ja toivottavasti myös nykyaikaan ja eteenpäin eikä ainoastaan nostalgisoida – ja mämmiä ei tule olemaan tarjolla.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katse vielä historiaan, koska helmikuun alku yksinkertaisesti vaatii Runebergin torttuja. Niiden alkuperä nyt ainakin on Porvoossa, mutta ei kuitenkaan tiettävästi Frederika Runebergin keittiössä, kuten yleinen uskomus kuuluu, vaan kunnia kuulunee porvoolaiselle kondiittorimestari Lars Asteniukselle.

Äitini leipoi torttuja aina kaksi isoa tarjottimellista, jotka olivat kylmiön alaosassa ja sisareni kanssa verotimme niitä urakalla. Näissä ei läträtä viinalla, eivätkä ne ole komean sylinterinmuotoisia. Lapsena olimme itseasiassa sitä mieltä, että mitä matalampi sitä parempi, koska silloin vadelmahillon määrän suhde taikinaan on optimaalinen.

Tällä reseptillä meillä on näitä aina tehty ja ne ovat vaatimattomasti tietenkin minun mielestäni maailman parhaita -ja myös kaikki sukuunnaidut ovat samaa mieltä, joten ihan pelkästä tottumuksesta ei ole kyse. Jos lupailen tekeväni runebergin torttuja, vasen laitakokki aina tarkistaa, että olen muistanut kysyä reseptin äidiltäni tai siskoltani. Sen voisi ottaa myös epäluottamuksen osoituksena, mutta en ota, koska näitä en pysty muokkaamaan paremmiksi.

Kokeilin tortuissa ensimmäistä kertaa Den Gamle Fabrikin vadelmahilloa, jossa pitäisi olla vähemmän sokeria ja enemmän marjoja. Oma vadelmahilloni on torttuihin ihan liian valuvaa ja yleensä valmishillot maistuvat minusta lähinnä sokerille. Den Gamle Fabrikin hillo oli ehdottomasti kaupan hilloista parhaasta päästä.

Runebergin tortut

noin 15 kpl

250 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
vajaa 2 dl korppujauhoja (pikkuisen vajaa)
vajaa 3 dl vehnöjauhoja (pikkuisen vajaa)
2 1/2 tl leivinjauhetta
100 g mantelirouhetta

Pinnalle valumatonta vadelmahilloa, tomusokeria (1 dl), vettä (2-3 tl).

1. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää munat.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

3. Laita muffinssivuokiin. Taikina kohoaa aika maltillisesti elit voit huoletta laittaa sitä noin 2/3 korkeudelle.

4. Paista noin 2oo asteessa noin 12 minuuttia.

5. Koristele jäähtyneenä vadelmahillolla ja tomusokeri-vesiseoksella.

19 kommenttia “Omaa ja lainattua – runebergin tortut

  1. Mielenkiintoista. Jäämme odottamaan tulevaa..

  2. Mä en kestä. Olen syksyn mittaan aina vanhemmillani käydessäni napannut muutaman vadelmahillopurkin varastoon Runebergintorttuja varten, mutta vähän aikaan sitten tajusin, että taas mä olen tyhjentänyt purkit ihan muihin juttuihin, enkä enää kerkiä uudelle ryöväysreissuille. Ja en oikein välitä alkuunkaan noista kaupan hilloista. Varsinkaan kun äitini tekemät on metsävadelmista. Äsh, ehkä vierailen huomenna Eat&Joyssa ja haen sieltä jonkun purkin.

    • Minäkin jouduin tyytymään nyt kaupan hilloon, mutta ihmisen nyt on vain saatava runebergin torttuja vähintään kerran vuodessa. Vinkkaa, jos löydät jonkun hyvän hillon.

  3. Vai että vain mämmi on alkuperäistä suomalaista.kovin on lyhyt lista;D Mielenkiintoinen kokkausprojekti,jäänkin odottelemaan…Ja namskis,Runebergin torttuja pitää ehdottomasti tehdä,kiitos hyvältä kuulostavalta ohjeesta 🙂

    • Minusta tuo lista on Laura Kolbelta aika puritaaninen tulkinta. Mikä nyt ylipäänsä on kenenkään omaa? Kuka omistaa vaikkapa lihapullat? Juuri siksi tekikin mieli kokata suomalaista ruokaa.

      Ohje on oikeasti juuri minuun makuun. Siinä on kunnolla sitä pähkinää ja maku vaan paranee yön yli, kun koostumuksesta tulee kosteampi.

      • Mielenkiintoinen keskustelunavaus.

        En ole kyseistä Laura Kolben artikkelia lukenut, pitääkin yrittää se löytää, mutta minustakin tuo Kolben tulkinta vaikuttaa osittain aika kummalliselta. Ja jopa väärältä.

        Lainaan tässä Peter Englundia, hänen kirjansa Suuren sodan vuodet esipuheesta:

        ”Kertoo aika lailla kuulusta ruotsalaisesta historiattomuudesta, että yliopisto-opiskelijoita on muistutettava siitä, ettei Suomi ollut mikään provinssi, vaan yksinkertaisesti sen valtakunnan itäinen puolikas, joka käytännössä tuhoutui 1809, minkä jälkeen molemmat osat lähtivät omille teilleen

        Yksi hajoamisen seurauksista oli, että läntinen puolikas otti nimiinsä suuren osan valtakunnanosien yhteisestä historiasta. Perinnönjako on ehkä käsitettävä, mutta samalla valitettava.

        Ja se mikä koskee historiaa, koskee mielestäni myös ruokaa. Mummon lihapullat, pulla yms. kuuluvaat ihan yhtä paljon meille kuin mitä ne kuuluvat ruotsalaisille.

        • Laura Kolbe halusi varmastikin tuoda esille, miten eteviä suomalaiset ovat olleet ottamaan sekä bysanttilaisia että skandinaavisia vaikutteita. Mutta silti tuo on tiukka kärjistys ja sellaisena tietenkin oiva keskustelunavaus. Varmaan joka paikassa otetaan vaikutteita, mutta niistä muokkautuu kuitenkin erilaista kuin se alunperin on ollut.

          Mämmikin itseasiassa on länsisuomalainen perinneruoka, joka vasta 30-luvulla on levinnyt muualle Suomeen. Opin samaisesta Teemasta, jossa noin muutenkin oli mielenkiintoisia artikkeleita. Sitä taitaa vielä saada, vaikka omani ostin jo heti joulun jälkeen.

          Mielenkiintoinen näkökulma tuossa Peter Englundin kirjan esipuheessa. Erinomaisen totta, mutta helppo unohtaa.

          Odotan mielenkiinnolla hyviä vinkkejä, mitä muut pitävät suomalaisena ruokana.

  4. Campasimpukka on 04.02.2012 at 6:24 sanoi:

    Törkeän hieno kuva! :))

  5. sauvajyvänen on 05.02.2012 at 21:05 sanoi:

    Minäkin odotan kovasti mitä kaikkea keksit. Ja olen kyllä tällä kertaa harvinaisen eri mieltä Kolben kanssa, pitäisi varmaan kaivaa koko kirjoitus käsiin.

    Minä tein tänä vuonna vadelmahillon hyytelösokeriin, ja se toimi loistavasti! Ei yhtään valuvaa, ja erittäin hyvää. Keitin puoli litraa vadelmia ja 250 g hyytelösokeria vajaa 10 minuuttia, tuli hyvää.

    • Suora lainaus Kolbelta: ”Meidän ruokakulttuurissamme kohtaavat itäinen ja läntinen, bysanttinen ja skandinaavinen vaikutus. Mämmi lienee ainoa oma ruokalaji, joka on tässä maassa syntynyt.” Juttu oli toki pidempi. Luulenpa, että hänen pointtinsa haastattelussa oli se, että olemme olleet vikkeliä ottamaan vaikutteita tässä kahden maailman välissä. Olemmehan toki muokanneet niitä omaan ruokaperintöömme sopiviksi. Mutta kannattaa ehdottomasti ostaa HS Teema, siinä oli paljon aika kiinnostavia näkökohtia.

      Valuva hillo on itseasiassa meidän mummon erikoisuus. Mummo ehti kuolla, ennen kuin sain sen reseptin, joten minulla meni oma aikansa tuotekehityksessä. Sen idea on, että se ei ole niin makea kuin hillot yleensä, vaan siinä on vahvan marjaisa maku. Ei sitten tosin sovi tälläiseen tarkoitukseen, mutta sitäkin ihanampaa esim. lettujen kanssa. Jos ensi vuonna olisi hyvä vattuvuosi, taidan tehdä molemmat versiot.

  6. Pinjansiemen on 05.02.2012 at 22:39 sanoi:

    Testattu on! Lopputulos ei näyttänyt (ja tuskin maistuikaan) yhtä hyvältä kuin sinulla. Olen jo kauan ihmetellyt, mihin jauhot ovat jauhopeukalostani hävinneet – mikään ei tunnu onnistuvan. Ensin tuli tortuista raakoja, sitten jo tietenkin liian kuivia (ja ihan vähän mustia). Byääh.

    Mutta siis kyllä ne kaupaksi kävivät, vaikka pyörivät rasiansa sisällä myös HSL:n bussin lattialla ennen tarjolle päätymistään. Jäätä lattialla ja kusiluikkarit jalassa ja silleen… Panostin päällysteiden määrään, se ei ole koskaan virhe.

    • Se paistaminen on tosiaan aika painajaismaista. Minulla iskee aina uskonpuute siinä vaiheessa, kun pitäisi ottaa uunista – tai olla ottamatta. Tällä kertaa meni harvinaisen nappiin, minullakin olikin uskonvahvistajana sisareni, joka on perinyt äitin jauhopeukalon.

      Kyllä ne päällysteet pelastaa, vaikka vähän kierräyttäisi laatikkoa lattialla ennen tarjoilua. Sinä selvisit ilmeisesti myös pienin vammoin.

  7. Minä näen suomalaisen ruokakulttuurin omassa elämässäni mieluiten nykysilmälasien läpi: miten ammattilaiset (kokit, toimittajat…) käyttävät kussakin muotivirtauksessa niitä raaka-aineita, joita meillä kotoperäisesti milloinkin on. Miten suomalaiset ruokablogit ottavat vaikutteita vaikka jenkkiblogien hypetyksistä ja tekevät niitä meidän makuumme ja raaka-aineisiin ja vuodenaikoihin sopiviksi. Miten perinneruoat elävät nykypäivässä. Miten tätä kaikkea toteutetaan arjessa.

    Ymmärrän Kolben näkemyksen: mämmi lienee ainoa ruoka, jota muualla ei minkäänlaisessa muodossa tehdä. Mutta mitä sitten? Kaikki kulttuuri ottaa vaikutteita muualta, miten inhimilliset, ihmisyyteen niin kiinteästi liittyvät asiat voivat ollakaan tihkumatta rajojen yli?

    Jään odottamaan lisää mielenkiintoisia pohdintojasi! Ja niitä ruokakokeiluja..

    • Olet aika lailla asian ytimessä, minustakin juuri raaka-aineet ovat yksi ruokakulttuurin peruskivistä, koska täällä nyt vain kasvaa erilaisia raaka-aineita kuin Välimeren maissa. Aika lailla samalta kantilta varmasti tulen tätä asiaa tarkastelemaan. Miten ruokakulttuuri kehittyy ja mitkä taas ovat niitä perinteitä, jotka kestävät yli sukupolvien?

      Uskon, että kaikkialla on otettu vaikutteita ja se on varmaan koko ruokakulttuurin rikkaus. Samaisessa artikkelissa todettiin myös, että eliitin ruokamaku oli jo 1800-luvulla ihan verrannollinen Pariisin parhaimpien salonkien tarjontaan eli vaikutteita on imetty aina: Perunakin taitaa olla alunperin tuontitavaraa.

  8. Minna on 07.02.2012 at 22:45 sanoi:

    Mulla on varmaan aika rajoittunut näkemys suomalaisesta ruokakulttuurista, kun yhdistän sen aina karjalaiseen ruokaan. No can do! Isoäitini jo aikanaan kertoi, että Eurajoella evakossa ollessa mm. haudutetut ruoat olivat eurajokilaisille ihan vieraita.
    Tempasepa karjalanpaisti uuniin! Eipä se muuta kaipaa kuin keitettyjä perunoita ja kylmää maitoa tai sopivasti vaahtoavaa olutta. Nam!
    Sitten kun mennään Pohjois-Karjalan puolelle, niin piirakkavariaatioita löytyy yhtä paljon kuin pastaa Berlusconin kyökistä!

    • Karjalanpaistia sai aina, kun mentiin mummolaan. Ja piirakoita ja lanttukukkoa. Aika itäinen ruokaperinne siis meidänkin suvussa. Viime vuosina karjalanpaistia on hauduteltu lähinnä Elmolle – ja niin usein, ettei enää tee itse mieli, vaikka nyt ei ole kahteen vuoteen tehtykään.

      Luin jostain, että pizzan valtaisa suosio Suomessa johtuu siitä, että oma ruokaperinteemme on niin piirakkavoittoinen.

  9. Pingback: Say cheese | suolaa&hunajaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation