Tietoa mainostajalle ›

Blog

Arkisoppaa – siskonmakkarakeitto

Tomaattinen siskonmakkarakeitto
Välillä on rentouttavaa tehdä ruokaa, joka valmistuu vaikka silmät kiinni ja reilussa vartissa.

En moneen vuoteen muistanut siskonmakkaran olemassaoloa ja varsinkaan en muistanut, että sehän on itseasiassa todella hyvää. Entisellä työpaikallani oli erinomainen sopparuokala, joka laajensi minun kotisoppavalikoimaani kummasti. Siellä muistin myös siskonmakkaran maukkauden.

Tämä on meidän perheessä liukuhihnahommaa, minä pienin juurekset ja laitakokki hoitaa loput. Kumpikin on vahvuusalueellaan: Minä olen nopea ja sukkela pilkkoja ja laitakokki uskomattoman kärsivällinen makkaramestari, joka jaksaa puristella siskonmakkarasta kauniita pikkupalleroita.

Alkuperäinen idea keittoon on laitakokin löytöjä Pirkan sivuilta, mutta tästä tulee kummasti eri keitto, kun vaihtaa puolivalmisteet ja pakasteet tuoretavaraan. Ei mitään turhia kikkailuja, vaan nopea ja maukas arkisoppa, jonka jaksaa vääntää pidemmänkin työpäivän jälkeen. Vähemmän aikaa ruoanlaittoon, enemmän aikaa neuloa kaulaliinaa ihanasta alpakkavillalangasta. Tällä vauhdilla se lämmittää tosin vasta ensi talvena.

Tomaattinen siskonmakkarakeitto

4 annosta

1,2-1,5 l vettä tai valmista lihalientä (2 lihaliemivalmistetta, jos käytät vettä)
2 valkosipulin kynttä
1 miedohko chili
pala purjoa
400 g juureksia (lanttua, porkkanaa, palsternakkaa, juuriselleriä)
400 g siskonmakkaraa
2-3 rkl tomaattipyrettä
150 g pastaa
persiljaa
mustapippuria
(suolaa, maista kuitenkin ensin)

1. Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi, lisää keittoon silputtu valkosipuli ja chili.

2. Lisää juurekset ja purjo. Kuumenna kiehuvaksi ja purista joukkoon siskonmakkarat.

3. Kun keitto alkaa taas kiehua, lisää pasta ja tomaattipyree. Mausta pippurilla. Keitä, kunnes pasta on kypsää (käytännössä se on yleensä vajaa vartti).

3. Lisää joukkoon reilusti tuoretta persiljaa. Keitto kannattaa tarjota samantien, koska pasta imee nestettä odottaessa ja menee ylikypsäksi ja löysäksi.

18 kommenttia “Arkisoppaa – siskonmakkarakeitto

  1. jokihaka kokkaa on 25.01.2012 at 17:48 sanoi:

    Kuumat keitot on pakkasella ihan parhaasta päästä! En ole minäkään käyttänyt siskonmakkaraa pitkiin aikoihin…ehkä voisi taas palauttaa mieliin.

  2. Mä löysin myös siskonmakkarakeiton pari vuotta sitten uudelleen ja kokkaan sitä nykyisin aika usein. Tosi nopea tehdä ja hyvää, etenkin Korpelan makkaroista tehtynä.

  3. Ja kiva tehdä välillä pastamaista soppa eikä aina sitä perunaa!

  4. En ole koskaan kokannut yhtikäs mitään siskonmakkarasta, pitäisi ehkä kokeilla. Joten tyydyn hehkuttamaan lankakorin ihanaa sisältöä, etenkin tuo huurteinen jäänsininen väri on ihQ!

    • Tuo lanka on ihan mahtavaa. Joku luksusalpakka, jota on ihan mahtavaa neuloa ja superpehmeää. Olen jo metrin paremmalla puolella, mutta 2,5 puikoilla aikas lailla hidasta.

  5. Siskonmakkarakeitossa on vain se vika, että jos syöjiä on enemmän kuin muutama, niin ekat rohmuaa aina kaikki makkarat siitä pinnalta itselleen! Muuta vikaa en siitä keksikään. Klassikko.

  6. Huippua! Ostin just kaupasta paketin siskonmakkaroita aikomuksena tehdä niistä pastakastike. Samalla ajattelin, että pitäis kaivaa jostain keittoresepti, jossa käytetään perunan sijaan pastaa. Huomenna ei tehdäkään pastakastiketta vaan tätä keittoa :).

  7. No tuo täytyy kyllä katsastaa, kun seuraavan kerran siellä käy. Ootko muuten käynyt Priiman neuleilloissa? Mietin vaan, että ollaanko törmätty 🙂

  8. Siskonmakkara on meidän lapsien suosikki ja tullut ties mitä siitä jo valmistettua, mutta tästä sain hyvän uuden ohjeen! Kiitoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation