Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Maailman helpoin valkosipulileipä

Valkosipuli-timjamileipä
Mene kauppaan ja osta leipä, tai vielä parempi kaiva se eilinen hiukan kuivahtanut kaapista. Varaa aikaa noin vartti ja sinulla on valmiina lämmin, tuoksuva seuralainen esimerkiksi keitolle tai salaatille.

Näin joskus sivusilmällä, kun Jamie teki tätä leipää ohjelmassaan, sen jälkeen se on ollut meillä vakiovieras. Tätä helpompaa ei olekaan ja samaan aikaan se peittoaa kaupan valkosipulileivät mennen tullen.

Valitse vaalea leipä. Itse teen tämän esimerkiksi ciapatasta tai patonkista, mutta periaatteessa mikä tahansa vaalea leipä käy. Tee siihen viilto keskelle noin puoleen väliin leipää tai vähän syvemmälle.

Kaada viiltoon tasaisesti oliiviöljyä ja hiero öljy kauttaaltaan leivän sisään. Lorauta öljyä hiukan myös leivän päälle.

Hiero viiltoon silputtua valkosipulia, noin 1/2-1 kynttä riittää pienehköön leipään riippuen miten valkosipulisesta versiosta pidät. Ripottele viiltoon sekä leivän pinnalle esim. timjamia. Kuvassa se on tuoretta, kun sitä sattui vielä olemaan ikkunalaudalla, mutta yhtä hyvin voit käyttää myös kuivattua – ja timjamin sijaan mitä tahansa yrttiä, mistä pidät. Laita reilusti vaan, tässä versiossa olin kuvien perusteella ujostellut turhaan yrttien käytössä.

Rouhi vielä päälle mustapippuria ja halutessasi suolaa.

Ja sitten koko komeus uuniin 175 asteeseen – ei haittaa vaikka uuni ei olisi ihan saavuttanut kyseistä lämpötilaa, voit laittaa leivän uuniin jo sen lämmetessä.

Paista, kunnes leipä lämpiää ja saa hiukan väriä. Se ei kestä paljon viittä minuuttia kauempaa, jos laitoit leivän kuumaan  uuniin.

5 kommenttia “Maailman helpoin valkosipulileipä

  1. Pinjansiemen on 20.11.2011 at 13:09 sanoi:

    Oi oi kun näyttää hyvältä! Pääsi heti testauslistalle.

  2. Oh yeah, tätä on pakko testata! Eilistä leipääkin taitaa olla vielä jäljellä…

  3. Tukkoisesta nenästäni huolimatta pystyn kuvitella leivän mielettömän tuoksun! Täytyy ehdottomasti kokeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation