Tietoa mainostajalle ›

Blog

Kreikkalainen naimakauppa

Mozzarellamoussaka
Viime aikoina Kreikka ja Italia eivät ole oikein kunnostautuneet. Ruokaa osataan kuitenkin tehdä molemmissa maissa, vaikka raha-asioiden hoito onkin ihan retuperällä. Yhdistin Etelä-Euroopan tuhlarit sovinnolliseen liittoon ja muokkasin moussakasta mozzarellalla ja parmesanilla aateloidun version.

Moussaka on minusta perinteisellä valkokastikkeella maultaan helposti turhan raskas. Siksi ilahduin kuin bongasin Anton&Antonin omistajan version, jossa valkokastike oli korvattu jogurttikastikkeella. Yhdistin samaan keitokseen aiemminkin kehumani paahdetut tomaatit ja munakoison kanssa hyvin toimivan buffalomozzarellan. Paahtamisen lisäarvo on ehkä tässä tapauksessa hieman kyseenalainen, mutta kun nyt oli sopivasti aikaa, tein sen kuitenkin. Yhtä hyvin voit tehdä suoraviivaisemman version pelkistä purkkitomaateista. Usein käytetyn lampaanjauhelihan sijaan käytin naudan paistijauhelihaa, koska lammas ei ole suurimpia suosikkejani.

Luulen, että meillä ei tarjoilla moussakaa kovin nopeasti. Periaatteessa sen ei pitäisi olla työläs, mutta jotenkin kummasti tästä tuli melkoisen hermojaraastava ponnistus minulle tällä kertaa. Osittain se johtui varmaan siitä, etten ole kovin tottunut munakoison kanssa.

Omaan versiooni tuli vähän turhan paljon jogurttikastiketta. Pienensin sen määrää alla olevassa ohjeessa puoleen. Vatsaa sekaisin kilinkolin -ruokablogissa jogurttikastikkeeseen oli lisätty parmesania. Sen teen itsekin seuraavalla kerralla. Yrttejä suosittelen laittamaan reilusti kastikkeeseen, käytännössä maku tulee aika lailla kastikkeesta, joten älä turhaan säästele yrteissä. Kannattaa myös raastaa ihan kunnolla sitä parmesania siihen päälle. Itse olin sen suhteen turhankin varovainen. Ja varaa aikaa tekemiseen, tässä meni kauan. Munakoison ystäville vaivansa arvoinen, mutta meillä tätä tarjotaan seuraavan kerran vasta, kun vaiherikas valmistusprosessi on painunut unholaan.

Mozzarellamoussaka
4-5 hengelle

2 pientä munakoisoa
oliiviöljyä

Kastike
400 g naudan paistijauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
2 tomaattia
3 valkosipulin kynttä
1 sipuli
tuoretta tai kuivattua timjamia
kuivattua oreganoa
tuoretta basilikaa
luraus fondia
1 rkl raakasokeria
suolaa ja mustapippuria

Jogurttikastike
3 dl turkkilaista jogurttia
1 munaa
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

2 palloa buffalomozzarella
parmesanjuustoa raastettuna

1. Pilko sipulit, valkosipulit ja tomaatit reiluiksi lohkoiksi. Laita ne uunipellille, leikkaa joukkoon tuoretta timjamia ja basilikaa. Rouhi päälle suolaa ja pippuria ja kaada oliiviöljyä. Paahda uunissa puolisen tuntia 175 asteessa.

2. Ruskista jauheliha, lisää joukkoon uunissa paahdetut vihannekset, säilötty tomaatti ja mausteet (lukuunottamatta tuoreita yrttejä, jotka kannattaa lisätä vasta lopussa. Hauduta puolisen tuntia.

3. Kastikkeen hautuessa itketä munakoisot eli leikkaa ne viipaleiksi, laita viipaleet kerroksittain siivilään ja ripottele kerrosten väliin reilusti suolaa. Anna itkettyä noin vartin verran ja huuhtele munakoisoviipaleet. Kuivaa ne huolellisesti ja paista reilussa oliiviöljyssä pannulla muutama minuutti molemmilta puolin. Voit halutessasi poistaa ylimääräisen öljyn kuivaamalla sen talouspaperiin.

4. Valmista jogurttikastike. Vatkaa munan rakenne rikki ja vatkaa joukkoon vehnäjauho. Sekoita joukkoon jogurtti ja mausteet.

5. Lado vuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita ja jauheliha-tomaattikastiketta. Kaada lopuksi päälle jogurttikastike ja asettele kaiken kruunuksi viipaloidut mozzarellat. Raasta lopuksi päälle parmesania.

5. Paista 175 asteessa tunnin ajan.

12 kommenttia “Kreikkalainen naimakauppa

  1. Campasimpukka on 09.11.2011 at 21:44 sanoi:

    Moussakaa en ole koskaan tehnyt, joskus Kreikassa syönyt oikein taivaallisen hyvää:) Tykkään tuosta koison kuvasta!

    • Minullakin oli ensimmäinen kerta, eikä mennyt kuin Strömsössä 😉 Uusi macrolinssi ja aikaa leikkiä. Onnistumiset vielä aika satunnaisia 😉

  2. Campasimpukka on 09.11.2011 at 23:23 sanoi:

    Meillä on kyllä kaikki mahdolliset linssit käytössä, puoliso on kuvannut iät kaiket kaikkea.Minä en vain tiedä, mitä pitäisi kokeilla:) Mutta kyllä se siitä. Valonhallinta on nyt se vaikein, jalusta ehdoton.

    • Minulla on myös erinomaisen hämärä käsitys siitä, mitä milläkin linssillä (siis niillä minun kahdella) saa oikeastaan aikaan. Välillä onnistuu, välillä tulee aika oksennuksen näköistä kamaa. Kun valoa on paljon, kuten tuossa kuvassa, onnistuu useammin, mutta salamalla saan aikaa vaan ihan kauheita asioita 😉 Minulla on kovat odotukset Liemessä Jennin kuvauskurssilta huhtikuussa 😉

  3. Näyttää superhyvältä (etenkin tosiaan tuo koisokuva), mutta uskon, että tuskanhiki on valunut. 😀
    Minkälainen maku jogurttikastikkeesta tulee, onko se selvästi hapan, ”luonnonjogurttimainen”? Vai muistuttaako se valkokastiketta, paitsi ettei ole niin raskas?

    • Kyllä se on aika hapan, erityisesti kun minun annoksessani oli sitä turhan paljon. Mutta sinänsä komppaa hyvin sitä muuta eli happamuus ei ole haitaksi, vaikka valkokastikkeen pehmeyskin olisi aika kiva.

  4. Jennin kuvauskurssilla sitten nähdään 🙂 Hienoja kuvia sulla kyllä on!
    t. Soul Kitchenin Anna

  5. Sanna on 14.11.2011 at 20:35 sanoi:

    Hyvien ystävien tulo kylään antoi hyvän syyn testata jotain uutta. Illan teemaksi tulikin sattumoisin ”Suolaa ja hunajaa -testaus”, sillä pääruuaksi tein tätä moussakaa ja jälkiruuaksi omenapaistosta. Alkuruuassa lipesin, mutta sekin on sinun vanha ohje l. savuporolevitettä väinämöisen nappien kanssa. En ehkä ole ollut ahkerin blogin lukija, mutta kokkailukertojen suhde lukemiseen on varmaan korkein kaikista. Saanko palkinnon?

  6. Sanna on 17.11.2011 at 21:03 sanoi:

    Lisää hyviä reseptejä, joita sinä kokeilet ja minä tulen syömään. 😉 Unohdin kirjoittaa kommenttiin, että kokkailut eivät sujuneet kuin Strömsössä. Ensin meni jogurttikastike moussakaan 10 minuuttia muuta paistosta myöhemmin ja sitten unohtui siirappi omenapaistoksesta.

Post Navigation