Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Ihan kuin Strömsössä

Omena-kaurakiusaus
Toimittajien suosikkikysymys viime aikoina Strömsö-kokki Michael Björklundille on tuntunut olevan, meneekö hänen kokatessaan aina kuin Strömsössä. Muusta en tiedä, mutta tämä hänen uudessa kirjassaan oleva omenapaistos on ainakin Strömsötä parhaimmillaan.

Tämä ohje julkaistiin muutama viikko sitten Me Naisissa, mutta on siis peräisin Michael Björklundin ja Kenneth Narsin syksyllä ilmestyneestä kirjasta Lähiruokaa. Tämän kokeilun perusteella kirja päätyy ainakin omaan kirjeeseeni joulupukille. Katsotaan, saako lapsenuskoni pukkiin vahvistusta aattoiltana eli onko hän kuullut vienon toiveeni.

Michael Björklund on puhunut jo pitkään puhtaiden, paikallisten raaka-aineiden ja sesonkien kunnioittamisen puolesta. Siksi juuri nyt on hyvä aika tehdä tätä omenaista herkkua: Suomalaisten omenien kausi on vielä käynnissä eli myöhäislajikkeet ovat kaupoissa.

Paistos on melko makea, eli ellet tee paistosta kovin kirpeistä omenoista, voit hyvin laittaa hiukan vähemmän sokeria. Tämä ohje on puolitettu alkuperäisestä ja edelleen aika reilu annos kahdelle.

Omena-kaurakiusaus
2 hengelle

3 omenaa
1/2 rkl kanelia
1/2 dl sokeria
75 g voita
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 dl siirappi

1. Kuori ja lohko omenat. Sekoita lohkoihin kaneli ja puolet sokerista.

2. Sekoita toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi, sokeri, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe tasaiseksi tahnaksi.

3. Levitä reilu puolet taikinasta uunivuoan pohjalle. Lisää omenalohkot ja niiden päälle loput taikinasta nokareina. Valuta siirappi päälle.

4. Paista paistosta 175 asteessa reilu 20 minuuttia (näin ohjeen mukaan, omani oli uunissa melkein puoli tuntia), kunnes paistos on kullanruskea.

5. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

9 kommenttia “Ihan kuin Strömsössä

  1. Ooh, tuoksun voi melkein tuntea! Björklundin kirja on minunkin lahjatoiveissani, olen yleensä tykännyt hänen tyylistään kovasti.

  2. Mikä voiskaan olla parempaa kuin omenapaistos! Pitää tsekata tuo Björklundin kirja seuraavalla Suomen-reissulla…

  3. Björklundin positiivisesta otteesta vaan tulee niin hyvälle tuulelle. Olen hiplannut kirjaa jo jonkin kerran ja vaikka siinä ei hirvittävästi täysin uutta olekaan, sen on ihan täydellinen selailukirja inspiraatiota etsiessä

  4. Varsinaisa taikinatelepatiaa, meillä syötiin eilen ja tänään kauratoskalla päällystettyä omenakakkua. Hyvä nimitys tuo omena-kaurakiusaus. Micke on tosi symppis myös livenä, olen kerran jopa jutellut hetken hänen kanssaan! 🙂

    • Telepatiaa tosiaan 😉 Nimen varastin suoraan kirjasta. Ei ole vaikea uskoa, että on ihan oikeastikin symppis, vaikea tuossa mittakaavassa teeskennellä. Varmaan mukavaa juttuseuraa siis 😉

  5. Kappas vain, samaa settiä tosiaan tehty teilläkin. Oli kyllä tosi namia! Kirja vaikuttaa muutenkin erittäin hyvältä!

    • Hyvää settiä oli tosiaan 😉 Olen päässyt vasta kirjakaupan selailuasteelle. Kuvat oli ainakin todella hyviä ja monta kokeilunarvoista reseptiä pisti silmään.

  6. Tällainen omenahyve on minun ihan supersuosikkeja. Tykkään kylmän ja kuuman kombsta. Varsinkin kun se kylmä on vaniljajäätelöä.

    Harmi muuten kun Michael ja Matias lähtivät sieltä Strömsöstä. Ohjelma ei oo ollut enää entisensä sen jälkeen.

    • Minun suosikkejani myös, omena yleensäkin kaikissa makeissa asioissa, vaikka muutoin en ole kovin suuri sokerihiiri.
      Samaa mieltä, että Strömsö on kärsinyt ison kolauksen lähdön jälkeen, nykyisin ei tule katsottua juuri koskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation