Minulle selvisi, että omistan täydellisen, rapeakuorisen leivän leipomiseen tarvittavan höyryuunin ja niin omistat todennäköisesti sinäkin. Leivoin juuri elämäni onnistuneimman leipäkaunokaisen, jonka tekemiseen tarvittiin lähinnä aikaa ja höyryuunina toimiva valurautapata. Aika hoitaa vaivaamisen puolestasi, kun taikina tekeytyy yön yli ja valurautapadassa paistaminen tekee leipään rapean kuoren.
Viisi vuotta sitten New York Timesissä julkaistiin artikkeli manhattanilaisen leipurin kehittämästä leivästä, jota ei vaivata ollenkaan, mutta lopputulos on kotiuunissakin pehmeä ja täydellisen rapeakuorinen. Aviisin ruokatoimittaja nimesi leivontametodin suurimmaksi keksinnöksi sitten 1800-luvun puolivälissä keksityn hiivan. Artikkelin julkaisun jälkeen sosiaalinen media näytti voimansa. No-knead bread, kuten leipää kutsutaan, sai bloggaajat ympäri maailmaa kaivaamaan valurautapatojaan esille leivän leipomiseen. Saveur-verkkolehden mukaan se on yksi kahdeksasta reseptistä, jotka ovat levinneet blogeissa kulovalkean tavoin.
Minä olen siis pahasti jälkijunassa, mutta vaivattuani täydellistä patonkia 15 minuuttia käsin (ohjeen mukaan olisi ollut paljon pidempään), otan kaikki oikopolut hyvään leipään ilolla vastaan. Ellei tämä olisi toiminut, meillä oltaisiin syöty jatkossa joko pelkästään kaupan leipää tai huusholliin olisi ostettu kunnon yleiskone. Käsin vaivatessa kaksikymmentä minuuttia on aika sietämättömän pitkä aika.
Koko hommassa on vain kolme olennaista asiaa: Aika, löysä taikina ja valurautapata. Taikinaa kohotetaan yön yli eli nopeasti tämä homma ei valmistu. Yritin kovasti ymmärtää odottamisen ja hiivan aiheuttaman kemiallisen reaktion, mutta tyydyn nyt toteamaan, että oli mikä oli, hyvin toimii. Valurautapadan merkitys on sen sijaan maallikollekin ilmeinen. Juju on nimittäin siinä, että kun löysä taikina laitetaan kuumaan pataan ja siihen kansi päälle, pata toimii höyryuunin tavoin. Minkä tahansa uunin kestävän padan pitäisi toimia tässä ohjeessa, mutta itse olen tehnyt leipää vain valurautapadassa.
Ja sitten ne ylisanat. Tämän leivän perusteella saatan olla maailman paras leipuri. Harmi vaan, että tämä on niin lapsellisen helppoa, että samaan pystyy kuka vaan. Joten ei kun paistaen, kaivakaa ihmeessä ne valurautapadat esille. Tulette yllättymään iloisesti.
Pelkän vehnäjauhon sijaan leivässä voi käyttää myös muita jauhoja. Katso resepti pataleipään, joka saa makua speltistä.
Vaivaamaton leipä (No-knead bread)
resepti Jim Lahey, suomennetun version löysin mm. Me Naisista, mutta siinä jauhojen määrä oli arvioitu mielestäni yläkanttiin ja ensimmäinen taikina päätyi roskakoriin. Tässä siis hiukan muokattu versio.
7 dl jauhoja (esim. täysjyvävehnäjauhoja, vehnäjauhoja, hiivaleipäjauhoja, spelttijauhoja tai muita haluamiasi jauhoja)
1/2 tl kuivahiivaa
4 dl lämmintä vettä (42-asteista)
1 1/2 tl suolaa
Vaihe 1: Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi, älä vaivaa. Taikina näyttää tässä vaiheessa aika lailla alla olevan kuvan kaltaiselta. Taikina on löysähkö ja niin sen kuuluukin olla, mutta ei missään tapauksessa ihan nestemäinen velli.
Laita kelmu ja taikinaliina kulhon päälle ja anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 12-16 tuntia. Sen jälkeen se näyttää kuvan kaltaiselta.
Vaihe 2: Laita reilusti vehnäjauhoja leivonta-alustalle ja painele taikina levyksi niin, että saat ilmakuplat pois taikinasta. Nostele taikina kulmista keskelle kuin taittelisit nenäliinan, niin saat siitä jokseenkin leivän oloisen. Ulkonäöllä ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole oikeastaan mitään väliä.
Laita leivinliina koriin tai muuhun kulhoon ja jauhota se kunnolla (oikeasti kunnolla, minä jouduin kaapimaan loput taikinasta irti liinasta veitsellä, vaikka luulin laittaneeni ihan kunnolla jauhoja). Laita taikina liinan päälle (kuva alla). Anna kohota vielä reilun tunnin ajan liinalla peitettynä.
Laita valurautapata kylmään uuniin ja uuni lämpenemään (noin 230 astetta). Anna padan lämmetä uunissa vielä parikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun uuni on lämmin. Olennaista on, että pata on todella kuuma, silloin leipä ei tartu kiinni, vaan kopsahtaa nätisti ja yhtenä kappaleena padasta pois.
Vaihe 3: Laita taikina kuumaan pataan. Älä välitä ulkonäöstä, kyllä se siellä uunissa kaunistuu. Sitten kansi päälle ja kuumaan uuniin 30 minuutiksi. Ota sen jälkeen kansi pois ja paista kunnes leipä on kypsä (noin 10-15 minuuttia). Kypsän leivän tunnistaa kumeasta kopsahduksesta, kun sitä kopauttaa.
Kumoa leipä valurautapadasta, se irtoaa ihan ilman tuskanhikeä, ja laita se ritilän päälle jäähtymään.
Olen tästä leivästä lukenut monesta paikkaa. Minulla ei ole tällähetkellä kuin emaloituja patoja, mahtavat nekin toimia? Kuulostaisi kyllä just minulle sopivalta leivästä, kun tuo vaivaamiskärsivällisyys on aika vähäistä:)
Itse olen kokeillut vasta pari kertaa valurautapadassa, mutta ainakin muutamassa paikassa on todettu, että mikä tahansa uuninkestävä pata käy.
Tämä on laiskan vaivaajan unelmaleipä ja mikä parasta parempaa kuin yksikään tuskalla vaivaamistani 😉
Tulipa siitä kaunis! Tuo resepti on todella mainio:tein tuota leipää silloin kun resepti julkaistiin NY Timesissä ja senkin jälkeen pari kertaa;tosi helppo ohje ja ihana lopputulos.Pitääkin joskus taas tehdä tuota,olin ihan unohtanut!
Kiitos, paistaminen teki ihmeitä ulkonäölle :-). Tämä on tosiaan niin helppoa ja hämmentävän hyvää, että meillä viritellään varmasti useammankin kerran. Tätä on pitänyt tehdä todella pitkään, mutta on aina siirtynyt, mutta lopputulos motivoi kummasti jatkossa.
Näyttää upealta! Tätä haluan kokeilla, kiitos seikkaperäisistä ohjeista.
Kun ensimmäinen erä päätyi itsellä roskiin, päätin alkaa seikkaperäiseksi 😉
Ihana otsikko!
Ja tämä leipähän nyt vaan on niin herkku ja helppo, sehän me jo tiedetään ;). Ja hyvä jos taas tuli muutamalle uudeksi tutuksi!
Pitääpä laittaa taas leipää tulemaan….
Kiitos! Olit yksi inspiraation lähteistäni ;-). En tiedä, keneen olisin linkannut, kun tätä kehuttiin kaikkialla. Mutta on kyllä kaikkien ylisanojen veroinen eli ei kun leipomaan vaan 😉
Ai että, miten ihanan näköinen leipä – pitää alkaa hommiin täälläkin. Ja hyvät naurut: “ensimmäinen taikina päätyi roskiin”. Lohduttavaa kuulla, että sitä sattuu muillekin:)
Sitä todellakin sattuu ainakin minullekin, kuten myös kaaosta ja sekasortoa 😉
Kiitos reseptistä ja seikkaperäisistä ohjeista, tätä täytyy kyllä kokeilla. Vaivaaminen on minunkin inhokki puuhaa 🙂
Joskus minusta vaivaaminen on rentouttavaa, kun oikein stressaa, mutta vain kohtuullisissa mittasuhteissa 😉 Tätä ajattelin tehdä uudestaan taas ensi viikonloppuna, oli nimittäin todella hyvää.
Tein tätä. Nam! Teen toistekin!
Ihanaa, kun tykkäsit. On meilläkin suosikkien listoilla ja toivottavasti taas ehtisin tehdä vaikkapa ensi viikonloppuna.
No niin. Nyt alan täällä hommiin, ja huomenna syödään leipää:) kiitos tästä ihanasta reseptistä (johon olen taas maailmankaikkeuden karman mukaisesti törmännyt parissakin eri paikassa luettuani juttusi, vaikka en ollut ennen tätä kuullut koko leivästä!). 🙂
Minä luulen, että meillä aletaan hommiin taas parin päivän päästä. Tämä on nimittäin niin hyvää. Minusta tuntuu nykyään aina, että kun suunnittelen kokkaavani jotain, sama juttu on tehty samaan aikaan kaikkialla 😉
oi nam tämä oli hyvää, kiitos reseptistä! leipomisen aikataulutus vaan tuottaa päänvaivaa kun on niin pitkä nostatusaika, mutta kaiken odotuksen arvoista todellakin.
Olipas kiva kuulla, että oli hyvää. Tämän leipominen on todellakin viikonloppuhommaa, vaikka ei sinänsä ole työläs, niin ei todella onnistu työpäivän ohessa aikataulullisesti
Leipä testattu myös emaloidussa padassa (sellainen näytti muuten olevan tuossa NYTimesinkin jutussa), hyvin toimi!
Tuli siis todistettua, että pata kuin pata toimii. Olennaisinta lienee siis aika ja löysä taikina.
Kiitos leivän tekoon houkuttelevasta ohjeesta – mietin, voiko reseptia kokeilla tuoreella hiivalla? Onko kukaan kokeillut? Paljonkohan sitä pitäisi laittaa..?
Onpas mukava kuulla, että ohje houkuttelee kokeilemaan.
Itseasiassa juuri tuosta samaisesta syystä päädyin käyttämään kuivahiivaa ohjeen mukaan. Määrä ei varmasti ole ihan kriittinen eli grammalleen en edes yrittäisi arvioida pienehkö nokare riittänee. Pitääkin testata asiaa. Jos ehdit ensin, kerrothan meille kaikille, kuinka kävi.
Ja tervetuloa lukemaan blogiani, kiva, kun kommentoit.
Strömsössä tekivät 3 grammalla tuorehiivaa. Innostuin siitä, mutta hyvä oli saada tietää tuo kuivahiivamäärä. Aion todella kokeilla, kiitos vinkistä!
Kiitos sinulle tuosta tuorehiivamäärästä. Meillä kokeillaan puolestaan tuorehiivalla tämän vinkin avustuksella.
Kiitos reseptistä. Tuli loistava leipä ja pölyyntymässä ollut valurautapatakin pääsi vihdoinkin käyttöön – ja tulee jatkossakin olemaan käytössä! Oikein hyvää Joulunaikaa Sinulle!
Kiitos, kun kommentoit. Onnistumisista on aina upeaa kuulla. Hienoa, että pata pääsi pölyttymästä ja lopputuloskin palkitsi. Hyvää ja rauhallista joulua myös sinulle!
Hei, onko väliä veden lämpötilalla? Käytätkö kylmää vai lämmintä vettä. Kuivahiivahan tarvitsee 42-asteisen nesteen, kun leivän kohotusaika on lyhyt. Vastaustasi odotellessani teen kokeiluerän ja käytän lämmintä vettä. 🙂
Ihan samaa olen pohtinut itsekin. Olen ymmärtänyt, että kyse on hiivan herätyslämpötilasta, joten olen käyttänyt lämmintä vettä. Sillä olen ainakin onnistunut ja sen jälkeen en ole muuta kokeillut 😉
Kiitos ihanan ohjeen jakamisesta:) Kokeiltiin sitä tänä viikonloppuna ekaa kertaa, ehkä siitä tulee sunnuntaiaamun leipävakio;)
Kiitos, kun kommentoit. Tällaiset kommentit ilahduttavat aina!
Voi kun se olisi meilläkin sunnuntaiaamun leipävakio 🙂 Se on niin hyvää, että pitäisi tehdä paljon, paljon useammin.
Meillä tuoksuu nyt ihana, tuore leipä! Päätimme miehen kanssa testata reseptiä, kun kuvassa on niin hyvän näköinen tulos leivästä, joka vaikutti myös yksinkertaiselta valmistaa. Uusi rautapatamme pääsi testiin! Kiitos reseptistä, se toimii!
Resepti jaksaa yllättää, mutta se todella toimii. Ja leiväntuoksua parempaa ei olekaan. Meilläkin sattumalta tänään tuoksui aamulla leipä.
Mitenhän mahtaa reagoida, jos tuo seisottamisaika on pidempi kuin 16 tuntia? Onko kukaan kokeillut? Itselle tuli nimittäin “mukava” laskuvirhe….laitoin juuri seisomaan, kun mietin että olen 16 tunnin sisään töistä kotona. Mutta enhän mä olekaan, vaan mennee 20 tuntia…
En usko, että pilaa lopputulosta. Pidän sinulle peukkuja ja kerro ihmeessä, kuinka kävi. Toivottavasti teillä tuoksuu pian ihana lämmin leipä.
Resepti kuulostaa ihanan helpolta ja hyvältä. Mietin, että voiko taikinan tehdä maitoon?
En ole itseasiassa koskaan kokeillut. En tiedä, mitä lämpimässä säilyttäminen tekee maidolle. Ainakin yön yli jääkaapissa pidettävän taikinan voi oikein hyvin tehdä myös maitoon.
Olen leiponut leipää no-knead-bread reseptillä jo vuosikausia, parempaa ja yksinkertaisempaa ei leivän teosta voi tulla. Käytän useimmiten kokojyväjauhoja. Maustelen milloin milläkin: paahdetuilla kaurahiutaleilla, auringonkukan siemenillä, sesamsiemenillä, keitetyillä speltti- tai muilla jyvillä, rusinoilla, kuivatuilla viikunoilla. Nostatusaika minulla 10-20 (jopa 24) tuntia, siitä riippuen, mikä minun aikatauluni on. Siten resepti sopii myös työssä käyville – illalla taikinan sekoittaminen, seuraavana iltana leipä uuniin. Aina hyvää, aina onnistuu.
Kiitos tästä aikatauluvinkistä, meillä tulee tehtyä tätä liian harvoin juuri tuon haastavan aikatauluttamisen takia. Ja tuore hiiva ensi kerralla testiin!
PS Käytän aina tuoretta hiiva, sitä tarvitsen noin herneen kokoisen palan, en enempää
Oooh, todella herkullisen näköinen. Kaikenlaisia leipiä jo tehneenä tää on vielä testaamatta. Nyt pitää kyl hankkia valurautapata. Leivälle varmaan saa annettua vielä lisämakua ja luonnetta vehnäjuurella. Tätä täytyy kokeilla.
Oikeat leipurit väittävät, ettei vaivaamatta saa kunnollista lopputulosta, mutta tämä on kyllä oikeasti vaivaansa nähden ihan aarre. Kuulema esim. Chef & Sommelier paistaa leipänsä tämän leivän tapaan valurautapadassa. Vehnäjuuri ei varmasti makua huononna. Juureen makuun tottuneelle ilman juurta valmistettu vehnäpulla voi olla vähän löysänmakuinen.
Tämä on ollut meillä juhlien yksi tykätyimmistä herkuista. Suolavoita pöytään vielä ja nam!
Muuta ei toden totta tarvita. Tämä leipä jaksaa aina yllättää rakenteellaan ja maullaan. Varsinkin kuoresta tulee loistava.
Tätä sitkon syntymistä seisottamalla minäkin olen pohtinut, enkä selitystä keksinyt. Suolan määrällä ei varmaan ole merkitystä?
Vaikka tämä oli vanha juttu jo 2011, minä olen siihen herännyt vasta nyt. Tähän saakka uskoin, että sitko syntyy vaivaamisen lisäksi vain “viruta ja viikkaa” -menetelmällä. Sitä olen soveltanut vehnäjuurella tekemääni leipään.
Suolan määrä vaikuttanee lähinnä makuun.
Osa leipäortodokseista on kyllä sitä mieltä, että tämä on ihan huuhaata, mutta tällaiselle laiskalle leipojalle oikein hyvä leipä.
Kiitos selkeistä ohjeista, sekä kuvista! On hyvä nähdä vähän miltä taikinan pitäis näyttää missäkin vaiheessa, kun itse tykkään osan jauhoista korvata esim siemenillä tai leseillä. Juuri meni tämä kokeilu uuniin, joten katsotaan mitä siitä syntyy.. 🙂
Pidän peukkuja. Kerro ihmeessä, kuinka kävi siementen kanssa. Niistä leipä saa varmasti kunnolla makua ja mukavan purutuntuman.
Kiitos ihanasta ohjeesta, nyt on jo toista kertaa leipä uunissa ja varmasti tullaan tekemään jatkossakin 🙂 Mahtavaa kun olet näin tarkat ohjeet laittanut, niin uskalsin alkaa kokeilemaan.
Mikähän merkitys tuolla liinan sisään käärimisellä on? Voiko vaikuttaa kuoreen? Viimeksi oli niin tiukassa saada liinasta taikina irti (vaikka kyllä meni paljon jauhoja), että tällä kertaa laitoin loppukohotuksen kulhoon ja liina vain siihen päälle. Toivotaan, että tulee hyvä näinkin 🙂
Pakko tunnustaa, ettei ole aavistustakaan, onko sillä liinalla merkitystä. Tule kertomaan, miten kävi, niin opimme kaikki kerralla. Se nimittäin tuppaa tarttumaan kerta toisensa jälkeen kiinni siihen liinaan.
Leivästä tuli ihan yhtä hyvää kuin viimeksi, eli jatkossakaan en sotke liinaa 🙂
Hyvä tietää, en minäkään sitten enää turhan takia 😉
Itse nostatan (2. nostatus) taikinan öljytyssä vuoassa. Sitten vain kaadan sen kuumaan pataan. Kokeilin vain kerran tuota liinamenetelmää, kauheaa sotkua. Nostatus toimii hyvin vuoassa.
Käytän toista menetelmää valurautapannun kanssa: Leipä kannen alla 230 astetta 45 minuuttia; otan pannun pois uunista ja paistan leipää ritilällä vielä 20 minuuttia 210 asteessa. Tällä metodilla leipä on vielä paremman makuista.
Korjaus: leipä kannen alla 25 minuuttia, sitten ritilällä 20 minuuttia
Testaan myös tämän paistoajan osalta ensi kerralla. Kiitos, kun kommentoit.
Kiitos vinkeistä, pitää testata ensi kerralla tuota. Liinan kanssa pelaaminen on kieltämättä asteen sottaista touhua.
Pingback: Yhden yön juttu – kokeile sinäkin! | Haagan ruokapiiri
Voe voe, miksihän mä en näe tässä yhtään kuvaa.. Tuolla se leipä jo kohoaa, mutta en tiedä miltä sen nyt sitten olisi kuulunut näyttää 🙂
Kiitos Tane, kun pistit viestiä. Linkit olivat rikkoutuneet, korjasin ne nyt ja homman pitäisi olla kunnossa. Toivottavasti ehdit saada vielä osviittaa leipomishommiin.
Kyllä se sieltä hyvänä ulos tulee 🙂
Pingback: Puhdistus - Pataleipä - suolaa & hunajaa
Ihanan helppo leipä. Yksinasuvana teen toisinaan vain puolikkaan tai neljännesannoksen, kun kokoannos on melkoisen iso yksin syötäväksi. Etenkin kun tämä on parhaimmillaan uunista tulleena (kuten kaikki leivät). Minulla on tuohon neljännesleipään melkoisen hyvän kokoinen kannellinen lasivuoka, jota käytän. Toimii!
Ensimmäisen erän tein aikanaan ihan teräskattilassa ja hyvää tuli. Sitten jaksoin kaivaa valurautapadan varaston syövereistä (minulla on kaksion tavarat ahdettuna pieneen yksiöön ja varastokomeroihin). Muuta eroa en ole huomannut valuraudan, teräksen ja lasin kanssa kuin että jälkimmäiset jäähtyvät nopeammin, eli leivän kumoamisessa saa olla nopea tai leipä jää kiinni astiaan. Valurautapadan kanssa ehtii ihmetellä paljon enemmän.
Yksi vinkki, jonka sain tuttavalta, joka on tehnyt tätä leipää eriohjeella vuosikausia. Hän jättää tuon jälkimmäisen kohotuksen tekemättä. On sitä mieltä, että ilmaa lähtee tarpeeksi pois kun taikinan kippaa paistoastiaan ja leipuri pääsee vieläkin vähemmällä. Itse en ole juuri eroa huomannut siinä nostattaako kerran vai kahdesti. Välillä tuntuu, että kerran nostatettuna tulee ilmavampaa leipää, mutta tiedä häntä.
Ainakin minä usein ehdin muiden aamutoimien ohessa tekaisemaan tämän leivänkin – ensimmäiseksi aamulla uuni päälle ja vuoka uuniin. Sitten aamutoimet. Koiran aamulenkin ajaksi leipä uuniin ja kotiin tullessa onkin sitten valmista leipää lehden seuraksi (kahvin keiton ajan saa olla ilman kantta vuuassa).
Meillekin tämä on aika iso annos, mutta tuohon pataan tarvittaisiin melkein vielä hiukan suurempi, niin tulisi pulleampi lopputulos. Minulla on toinen pieni pata, mutta se ei ole valurautaa. Pitääkin testata sitä seuraavan kerran. Samoin testaan myös tuota vinkkiä kertaalleen kohottamisesta. Se nopeuttaisi leivän syntymistä juuri sopivasti aamulla. Olisi mukavaa kokeilla myös rosmariini ja rukiin yhdistämistä pataleivässä.
Kokeilin tätäkin reseptiä leivottuani ns hiivaleipää säännöllisesti ainakin 25 vuotta. Ihmettelen tuota nesteen ja jauhon suhdetta, kun näin tehden taikina oli kuin löysää lettutaikinaa, enkä käsitä kuinka sen saa pöydältä takaisin astiaan ilman hirveää vaivaa. Leivästä tuli todella hienon näköinen, mutta on kokoomukseltaan kuin soodaleipää, jota sitäkin olen kerran kokeillut, ei mitään sitkoa vaikka hyvin nousi ja on mukavasti kuplareikäinen.
Vaivaa oman leipäni teossa ei juuri ole, kun käyttää 5-6dl taikinaan 1/6 palan 50g hiivapalasta, vatkaa hyvin kun alkaa sekoittaa nesteeseen jauhoja, sekoittaa ja vaivaa sen verran, että jauhot kunnolla sekoittuvat (määriä en valitettavasti osaa sanoa, kun laitan sen verran, että alkaa pohjasta hiukan taikina irrota). Nostatan päivän ja iltapäivällä leivon tästä pari leipää, kohotan ja paistan n 40 min, Ensin 10-15 minuttia alhaalla 225° ja sitten 25-30 min keskellä 180°. Uuniin voi suihkauttaa vähän leivälle vettä, niin tulee rapea kuori. Nesteenä voi käyttää kotijuuston teosta jäänyttä heraa ja aina vaan paranee maku. Jauhoina käytän luomuvehnää, tummaa spelttiä, hiukan ruisjauhoja ja kourallisen kauraleseitä esim. Kaupan leivät ovat jääneet ostamatta. Leivän voi siivuttaa ja laittaa pakkaseen, jos on pieni talous.
Olisipa kyllä mahtavaa, kun jaksaisi leipoa leipää säännöllisesti.
Taikina on kyllä löysää, mutta ei sen ihan lettutaikinan löysyistä pitäisi olla. Pitää itsekin taas testata pitkästä aikaa.
Voi olla, että pelkkä vehnäjauho turpoaa enemmän? Eikä taikina sitten ole niin löysää, että sitä joutuu lastalla pöydältä vähän kerrallaan nostelemaan. Omaan kokeiluuni laitoin noita luettelemiani jauhoja. Sekoitus on tosi maukasta.
Olen välillä tehnyt leivän speltistä ja vehnäjauhosta, silloin resepti on toiminut, mutta leivästä ei ole tullut yhtä kuohkea kuin pelkästä vehnästä. Siinä on ollut tavallaan vähän sellaista soodaleipämäistä rakennetta kuten totesit.
Hei,
Kiitos reseptistä! Vanha jauhopeukalo heräsi tämän kirjoituksen myötä usean vuoden mittaisilta unilta. Nyt perhe ja muutama kaverikin on syönyt omaa leipää koko kesän ja käynnit naapurileipurissa rajoittuneet leivosten hakuun.
Parhaaseen ja pehmeimpään tulokseen olen tähän mennessä päässyt mittaamalla aineet vaa’alla. Vettä 400g ja jauhoja vain 415g.
Kannen kanssa on myös yhdentekevää, muistaako sen tai ei. Ilman kantta paistettuna saa jopa rapeampikuorisia leipiä.
Kiitos Jauhohessu vinkeistä. Testaankin noilla määrillä. Olet ehtinyt sen verran paistella, että on taatusti tullut optimaaliset määrät testattua.
Ja mahtavaa, että heräsit unilta, tuoretta leipää ei voita mikään. Päälle vielä vähän voita, niin se on siinä.
näin joulun alla, ajattelin kokeilla kyseistä leipää joulupöytään, kiitos ohjeesta ja “pienestä” inspiraatiosta 🙂
Voi miten mukava kuulla, toivottavasti onnistui 🙂
Yhden yön jutuista jää helposti paha maku, mutta ei tästä! Mainio juttu, kiitos reseptistä.