Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Senaatintorin kruununjalokivi

Aleksi tuntuu usein niin kovin pitkältä, mutta Senaatintorin ympäristössä on nyt monta hyvää syytä kävellä kadun päähän saakka. Cafe Engel, Patisserie Teemu & Markus ja huhujen mukaan kaupungin parasta brunssia tarjoava Sunn.

kukat

En ole itse vielä päässyt testaamaan Sunnia, mutta kun suuntasimme lauantaiaamiaiselle Engeliin oli Sunnin oven takana jo ennen aukeamista aikamoinen jono. Sana on siis kiirinyt. Engel on entisellään. Ilmeisesti jopa vanhat kalusteet on kaivettu naftaliinista ja kahvilassa on edelleen pöytiintarjoilu. Hienoa, että vanhaa arvostetaan ja perinteitä säilytetään.

Erityisesti matka Senaatintorille kannattaa kuitenkin Patisserie Teemu & Markuksen vuoksi – ja kannattaa tulla kauempaakin. Demon ja Groteskin myötä tunnetuksi tullut Teemu Aura perusti yhdessä samoissa ravintoloissa kannuksensa hankkineen Markus Hurskaisen kanssa konditorian Kiseleffin taloon. Makeita taideteoksia on tarjottu paikassa jo toukokuusta, mutta itse ennätin paikalle ensimmäistä kertaa vasta nyt. Menen toistekin ja suosittelen teille kaikille muillekin. Pieteetillä tehtyjä kakkuja, leivonnaisia ja konvehteja, jotka hurmaavat maullaan ja ulkonäöllään. Omistajien mukaan lähtökohtana on oma intohimo makeaan; se näkyy ja maistuu.  Molemmat omistajat olivat paikalla käyntikerrallamme ja mutkattomasta palvelusta jäi hyvä mieli.

patisserie

 

porkkanakakku

valkosuklaaleivos

 

Kotiin lähti mukaan kaksi leivosta: Sitruunaruoholla maustettua valkosuklaamoussea ja passionkreemiä, jasmiinilla maustettua suklaamoussea ja vadelmakreemiä sekä pala porkkanakakkua. Näistä ensimmäinen oli meidän molempien ehdoton suosikki (jako-osuuksista jouduttiin hiukan keskustelemaan), mutta porkkanakakku oli heti tuntumassa. Ymmärrän hyvin, miksi konditorian omien verkkosivujen mukaan sen valmistusta jouduttiin Demossa säännöstelemään, jotta henkilökunta säästyy ähkyltä ja liikalihavuudelta.

Patisserie sai kunniaa myös Glorian Ruoka & Viinin vuoden parhaissa, jossa sitä kehuttiin modernista ja abstraktista muotokielestä. Senaatintorin kruununjalokivi on kehunsa ansainnut.

4 kommenttia “Senaatintorin kruununjalokivi

  1. Iso kiitos seurasta, heti pian uusiksi! Pöytiintarjoilu on tosi pop, samaa mieltä. Meille päätyneet leivokset olivat niiiiin hyviä, mansikkavaahtoa ja maitosuklaata – mies tilasi seuraavalle kerralle kaksi kappaletta… Luojan kiitos en ole ravintolassa töissä, multa pitäisi pidättää puolet palkasta “maistiaisista”. T. Anonyymit Syöpöt ry

    • Kiitos itsellesi, hyvässä seurassa se Aleksikaan ei tunnu niin pitkälle. Meillä meni myös leivokset ihan hujauksessa, ja olisi mennyt enemmänkin. T. ylensyöneet

  2. Sanna on 23.10.2011 at 7:52 sanoi:

    Nyt onkin hyvä, sillä Sunnin brunssille on pöytä varattuna. Toivottavasti hehkutus ei saa nostettua odotuksia aivan taivaisiin. Toisaalta, jos leipäpöytä on hyvä, niin minulta saa heti pisteet.

    Engelistä on sanottava, että sinne menemisen kanssa kannatti odottaa kesän yli. Koko keä oli nimittäin hakemista. Pöytiintarjoilua ei ollut ja muutenkin palvelu oli hidasta ja vähän “nuorta”. Nyt näyttää kyllä siltä, että muutaman kuukauden alkukankeudesta on päästy yli. Toisaalta niiden mahtavien punajuuripihvien myötä saa paljon anteeksikin…

    • Anna ihmeessä raportti, onko Sunn käymisen arvoinen. Ollaan varaamassa hotelliviikonloppua isolle kirkolle marras-joulukuun taitteeseen ja ajateltiin aloittaa se Sunnin brunssilla.
      Kun nyt menette sinne Sunniin, muistakaa ehdottomasti se Teemu&Markus. Sieltä saa kivasti ne leivokset mukaankin.

      Meidän ajoitus Engelin suhteen oli siis erinomainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation