Viestikapula eteenpäin – Mummola-ruokahaasteen tulokset

banneri-mummola

Kuukauden ruokahaasteen  voitto kalastettiin kookos-chili-korianterisilakoilla. Onnea Andalusian auringossa -blogiin!

asianchiliherring

Loistoresepteihin ja mummolamuistoihin kannattaa palata muutenkin, siksi tässä vielä linkki kaikkiin kisan resepteihin ja alla tulokset.












 

Total Votes: 143

Suvanto – kahvila puu-Vallilan kyljessä

suvanto-porkkanakakku

Toukokuun lopussa Suvannontielle avautui kaunis ja valoisa kahvila Suvanto. Se on kuin pieni keidas hektisen Mäkelänkadun vieressä. Ajatus viinibaarista on valitettavasti toistaiseksi jäänyt byrokratian rattaisiin.

suvanto-porkkanakakku

Vuoden verran ruokatoimittaja Marita Suontausta ja valokuvaaja Ulla-Maija Hänninen puskivat läpi suunnitelmaansa kahvilasta ja viinibaarista Vallilaan. Remontissa oli matkalla monta mutkaa, lopputulemana onneksi ovet ovat auki ja sisustusarkkitehti Johanna Ikävalkon suunnittelema kahvila on ajanhengen mukaisesti sopivasti kulunut. Kadehdin hiukan vanhasta työväentalosta löydettyjä numeroita tuoleja, ihailen kaunista hunajakennolaatoista rakennettua lattiaa ja viini- ja olutlaseihin laitettuja tuoreita kukkia.

Sopivasti ydinkeskustan ulkopuolella, puu-Vallilan kyljessä sijaitseva kahvila Suvanto sai huomiota mediassa alkoholilupien takia. Viinibaarisuunnitelma viivästyi suomalaisen byrokratian takia: Saadakseen viiniluvat on ensin tarjoiltava pari vuotta olutta. Käytännössä vuorossa on oltava koko ajan jonkun, joka on tarjoillut työkseen. Se on kova vaatimus uudelle yrittäjälle. Toistaiseksi Suvannossa tarjoillaan vain pienten tuottajien oluita, mutta edelleen tavoitteena on viinibaari. Kun vilkaisee Vallilan keskiolutkuppiloiden värittämille kulmille, Suvannon viiniluvat olisivat tuskin suurin ongelmien aiheuttaja. Joskus on kovin vaikeaa ymmärtää suomalaisen byrokratian kukkasia.

Suvannossa saa todella hyvää puuroa. Puuro (3 euroa) keitetään luomuhiutaleista ja sen rinnalla tarjolla on mm. kahvilan omaa omenahilloa. Pidän Suvannosta juuri puuron takia. Se riittää sellaisenaan kevyeksi aamupalaksi. Arkiaamuisin tukevamman aamiaisen saa 8 eurolla ja viikonloppuisin katetaan runsas aamiaispöytä (12,50 euroa).

Tarjolla myös sopivan tavallista ruisleipää ilman suurempia hienouksia. Niiden ansiosta mies, joka vastustaa kahviloita, joissa saa vain ”jotain kuivia kurpitsasämpylöitä, joissa ei ole edes voita”, suostuu seurakseni aamupuurolle. Kriittinen seuralainen kehui myös mehukkaan porkkanakakun, jonka välissä oli appelsiinimarmeladia.

Kahvila Suvanto, Suvannontie 18, avoinna ti-su.

Maukasta ja terveellistä soijasta – punajuurimakaronilaatikko

Punajuurimakaronilaatikko

En syö ruokaa vain siksi, että se on terveellistä. Sen sijaan syön usein ja erittäin mielellään ruokaa, joka on hyvää ja terveellistä. Juuri sellaista kuin tämä punajuurimakaronilaatikko. Siinä on paljon vitamiineja, tuhdisti proteiinia. Eikä yhtään lihaa. Ja maku? Sen on hyväksynyt sekä leikki-ikäinen että lihaasyövä mies.

punajuurimakaronilaatikko-soijastaKun VegeSun pyysi minua kehittämään viisi reseptiä soijasta – yhden kuukaudessa tästä jouluun saakka, innostuin samantien. Lihansyönnin vähentämisessä en ole nimittäin kertaakaan käynyt ”korvikkeiden” puolella. Olen pyrkinyt lisäämään esimerkiksi papuja ruoankäytössä, mutta jotenkin jättänyt soijapavut kokonaan huomiotta. Ennen kesäkuun testipakettia se ei ollut löytänyt tietä keittiööni.

Halusin oppia tekemään soijasta hyvää, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa, en pelkästään ravitsevaa ja terveellistä. Kovin hankalaa se ei ole, mutta pari asiaa olen toistaiseksi oppinut.

Ensinnäkin soija on juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen maustaa. Toisekseen soijassa ei ole juuri ollenkaan rasvaa, josta ruoka saisi makua tai mehevyyttä. Maku ja mehevyys on siis rakennettava ruokaan sen muista raaka-aineista.

Soija on itsessään melko mautonta, mutta siihen on helppo saada makua. Kun esimerkiksi soijarouheen keittää vahvassa kasvis- tai lihaliemessä ja maustaa reilulla kädellä, se on hyvää. Juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen on maustanut. Ensimmäisillä kerroilla olin mausteiden kanssa turhan varovainen. Soija tarvitsee kunnolla yrttejä ja mausteita tuekseen. Myös runsas kasvisten käyttäminen palkitsee. Muuten ruoasta tulee helposti vähän mitäänsanomatonta.

Naudan jauhelihassa rasvaa on 10-17 %, sitä korvaamaan usein käytettävässä tummassa soijarouheessa on 0,5 %. Käytännössä se on siis lähes rasvatonta. Soijasta tehtäessä ruoka on vähärasvaista, vaikka paistaessa lorauttaisi vähän reilumminkin öljyä. Esimerkiksi punajuurimakaronilaatikossa kannattaa kuullottaa sipuli reilussa lorauksessa öljyä, käyttää vähintään kevytmaitoa, eikä täysmaitokaan ole liioittelua. Rasva on olennainen osa ruoanlaittoa, koska se saa maut esille ja mehevöittää ruoan.

Halusin tehdä soijasta helposti lähestyttävän arkiruoan. Siksi valitsin lähtökohdaksi useimpien lapsiperheiden arkiklassikon, makaronilaatikon. Sen tekemiseen kykenee jokainen, joka osaa pilkkoa sipulin ja keittää makaronit. Sen suurempia taitoja ei tarvita.

Punajuurimakaronilaatikko on saanut innoituksensa ravintola Juuren Taste of Helsingissä tarjoamasta maukkaasta laatikosta. Tämä on kuitenkin paljon arkisempi versio. Terveellinen ja maistuva arkiruoka, jossa on paljon makua punajuuren ja vuohenjuuston ansiosta. Vuohenjuuston voi hyvin korvata myös muulla juustolla, jos sen maku ei miellytä.

En ole niin arjesta vieraantunut, etten ymmärtäisi, ettei arjessa käytetä kahta tuntia ruoanvalmistamiseen. En minäkään käytä. Punajuuret voi kypsentää edellisenä iltana. Ne kypsyvät uunissa itsekseen tunnissa. Seuraavana päivänä aikaa kuluu ruoanlaiton aloittamisesta 20 minuuttia siihen, kun laatikko on uunissa. Sen jälkeen loppu on odottelua.

Ruoka on 2 1/2-vuotiaan kummipojan hyväksymä. Totesi syödessään: ”Hyvää”. Söi lautasen tyhjäksi ja pyysi pakkaamaan vielä mukaan kotiinkin. Lapsi on tosin ilahduttavan kaikkiruokainen, maistaa ennakkoluulottomasti ja rakastaa punajuurta. Myös perheen mies antoi hyväksynnän: ”Siis mitä ei ole lihaa? Täähän on aika jees”. Se on kehu.

Punajuurimakaronilaatikko

noin kahdeksalle-kymmenelle

reilu 600 g raakoja punajuuria
300 g makaronia
2 dl tummaa soijarouhetta (VegeSun)
4 dl vahvaa kasvislientä (kuutiosta tai jauheesta)
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 oksaa rosmariinia
nippu timjamia
3 kananmunaa
3-4 dl kevyt- tai täysmaitoa
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä
noin 75 g kovaa vuohenjuustoa (esim. kuttucheddaria)
noin 75 g emmentalia

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita punajuuret kuorineen paistopussiin ja kypsennä niitä uunissa noin tunti tai kunnes ne ovat pehmeitä. Anna jäähtyä hetki, kuori ja raasta ne hienolla terällä mahdollisimman pieneksi raasteeksi. Tämän voit hyvin tehdä jo edellisenä iltana. Voit myös kypsentää punajuuret illalla, sammuttaa uunin tunnin jälkeen ja jättää ne uuniin muhimaan yön yli.

2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja öljyä vuoka esimerkiksi rypsiöljyllä.

3. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi suolatussa vedessä (tai kasvisliemessä).

4. Keitä soijarouhetta vahvassa kasvisliemessä reilu viisi minuuttia, tai kunnes neste on haihtunut melkein kokonaan, mutta rouhe on edelleen kosteaa.

5. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia, kunnes se pehmeää ja läpikuultavaa. Lisää pannulle muutamaksi minuutiksi valkosipuli. Sekoita soijarouhe kuullotetun sipuliseoksen joukkoon. Silppua joukkoon reilusti rosmariinia ja revi timjaminlehtiä. Mausta mustapippurilla.

5. Sekoita makaronit, sipuli-soijarouheseos ja raastetut punajuuret tasaiseksi seokseksi. Mausta mausteet, lisää tarvittaessa. Tarkista myös suola ja kaada seos voideltuun vuokaan.

6. Sekoita kananmunat noin kolmeen desiin maitoa ja raasta joukkoon muutama ruokalusikallinen (tai halutessasi reilummin) vuohenjuustoa. Kaada muna-maito-juustoseos vuokaan. Sekoita hiukan, jotta juusto ei jää laatikon pinnalle. Lisää tarvittaessa maitoa. Laatikossa on sopiva määrä nestettä, kun näet maidon nousevan näkyviin toiselta laidalta, kun kevyesti kallistelet vuokaa. Sopiva maidon määrä riippuu mm. siitä, kuinka kosteaksi jätit soijan.

7. Paista laatikkoa 200 asteessa noin 50-60 minuuttia. Raasta laatikon pinnalle juustoraastetta emmentalista ja vuohenjuustoa.  Laita laatikko takaisin uuniin ja paista kunnes juustopinta on sulanut ja kauniisti paistunut.

 

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.
VegeSunin tuotteet valmistetaan eurooppalaisesta, geenimuuntelemattomasta soijasta.

Paluu mummolaan – ruokahaasteen äänestys

banneri-mummola

Heinäkuussa ruokabloggaajien kuukausittaista ruokahaastetta käynnistäessäni toivoin, että saisimme kattauksen suomalaista ruokakulttuuria blogeihin, niitä parhaita lapsuuden makuja kaikkialta Suomesta.

Saimme paljon enemmän, kuin uskalsin edes toivoa. Perinneruokia ympäri Suomea, kyllä. Mutta sen lisäksi postauksia täynnä ihania ja lämpimiä lapsuusmuistoja. Olkoon kisan sato siis omistettu kaikille mummoille, mammoille, mummuille ja mummeille. Luulen, että monella heistä olisi tippa silmäkulmassa näitä tekstejä lukiessa – ilosta ja liikutuksesta.

Nyt on taas aika äänestää, että saadaan vuodesta 2007 kiertänyt viestikapula seuraavalle. Suosittelen lukemaan myös postaukset blogeista. Annos nostalgiaa, suomalaista ruokakulttuuria ja muutama voimato, olkaa hyvä:

Kookos-chilikorianterisilakat – Andalusian auringossa

”Mummolassa syötiin kalaa – PALJON kalaa. Ruokittavana kun oli kuitenkin ollut 12 suuta. Eikä se kala mitään lohta ollut, vaan sitä halvinta sorttia: omasta joesta verkoilla pyydettyä ahventa. Muikkua ja silakkaa.

Sitä kalaa syötiinkin siinä määrin, ettei isäni vieläkään siihen koske. etenkään silakkaan. Niinpä itse löysin sen vasta aikuisiällä ja voi, mitä rakkautta se onkaan ollut!”

asianchiliherring

Mummolan maitoperunat – Kaikki äitini reseptit

”Maitoperunat, ressu, keisarin keitto, lätyt mahakipuun, paistetut sianläskisiivut, ruskia kaste, verileipämaito, talkkuna, fiilipunkki, ruispualukkapuuro ja sisusklasukeitto. Siinon teille eksotiikkaa, straight from Oravan kylä. Ehkä viälä piimävelli.

Mamman maitoperunat

Kesäkeitto – VaniljaVilla

”Vanhassa, kuluneessa, lommoilla olevassa kattilassa, puuhellalla keitetty kasviskeitto. Ahhh! Silloin lautasen reunalle nypittiin kaikki pavut (luvan kanssa), jonka jälkeen päästiin syömään.

Nykyään pavut saa jäädä.”

kesäkeitto

Kesäkeitto 2.014 – Epätrendikäs ruokablogi

”Muokkasin tämän kovin perinteiseltä maistuvan keiton reseptiä vähän paremmin 2000-luvun ruokamakuihin sopivaksi. Kuka on sanonut, että mummo asuu pienessä punaisessa tuvassa 15 km Vaarinkankaalta itään ja viljelee siellä pientä kasvimaata? Tämän päivän mummola voi olla ihan missä vain, Helsingissä, Portugalissa, tai vaikka Patagoniassa.”

IMG_6200[1]

Muikkukukko – Maukasta minimibudjetilla

”Musta on jännä, miten kalakukko liitetään niin voimakkaasti Savoon ja erityisesti Kuopioon. Koillismaalla isovanhempien luona oli todella usein muikkukukkoa tarjolla ja minusta muikkukukko istuu siihen ympäristöön kuin nenä päähän.”

muikkukukko

Viilipytty – Hälften spydde, resten dog

”Maito lypsettiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.”

Valmis3

Mummon sipulikurkut – Skorpionin keittiössä

”Siskon kanssa pistettiin vielä viisaat päämme yhteen ja kaivettiin makumuistiemme sopukoista yksi erityinen mummolaherkku, nimittäin mummon sipulikurkut. Voi taivas, ne ovat hyviä. Sillä sekunnilla, kun siskoni sanoi sen ääneen, tiesin, että niitä on tehtävä.”

DSC_8415e

Kotijuusto – Nautiskellen

”Juuri mummon kanssa olen oppinut sienestämään ja arvostamaan itse kotona tehtyä ruokaa. Kaikista mummon ruoista on aina kuitenkin ollut yksi ylitse muiden: kotijuusto. Vaikka minäkin olen nykyään oppinut aika hyväksi kotijuuston tekijäksi, ei mikään voita mummon tekemää versiota.”

Kotijuusto-11

Kardemummapulla – Meri’s cups and cakes

”Resepti on omistettu kaikille pullantuoksuisille mummoille.”

blogger-image-213339097

Mustikkapiirakka – Kivistössä

”Mutta mummon mustikkapiirakka, se se vasta olikin jotain. Uunipellille leivottu pehmeä ja paksu piirakka, jossa ei mustikkatäytteellä kitsasteltu. Piirakka tarjottiin aina isosta Tupperware-rasiasta, jonka piirakkakerrokset oli siististi eroteltu voipaperilla. Marjat piirakkaan käytiin keräämässä serkusten, setien ja tätien voimalla Nuuksion metsistä.

mustikkapiirakka1

Sillikaviaari – Dilliä ja piparjuurta

”Lapsuudessani Mummu paistoi maailman parhaat lätyt, kaalilaatikot ja lihapullat, pikkuleivistä puhumattakaan! Syyskesällä keitettiin hilloa ja säilöttiin purkkikaupalla kurkkurelissiä. Mummulla oli perinteikkäät bravuurinsa, mutta hän oli myös ennakkoluuloton kokki, joka kokeili Paappani innostamana uusia reseptejä ja tutustui keittiössään eri ruokakulttuureihin.”

IMG_1693

Leipäjuustoa, lakkoja ja kinuskia – Pastanjauhantaa

”Minulla oli mahdollisuus tutustua ainoastaan toiseen isoäideistäni, Kuusamon-mummoon, josta kaikkein ensimmäisenä muistuivat mieleeni lakritsipiiput ja nuotiolla pannussa keitetty kahvi. Ihan en kehdannut lähteä ruokahaasteeseen lakritsipiipun voimin, joten kaivelin muistiani vähän lisää.”
DSC_7014

 

Kuka saa viestikapulan seuraavaksi? Äänestä suosikkisi alla 29.8 mennessä. Sen jälkeen äänestys sulkeutuu ja voittaja saa kunnian järjestää syyskuun ruokahaasteen.

ÄÄNESTYS ON SULKEUTUNUT. TULOKSET:

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Total Votes: 143

99 senttiä per kilo – pizza bianca kesäkurpitsalla ja pestolla

pizza-bianca-kesäkurpitsalla

pizza-bianca-kesäkurpitsalla

Jokunen viikko sitten alkoi sosiaalisessa mediassa perinteinen kesäkurpitsareseptien huhuilu. Kesäkurpitsa on valtavan satoisa ja sato kypsyy aika lyhyen ajan sisällä.

Kaksi kesää putkeen onnistuin saamaan kesäkurpitsoihin kurkkumädän. Ennen kuin kurpitsa on kasvanut täyteen mittaansa, se alkaa mädäntyä toisesta päästä. Satona oli parhaimpanakin vuonna kaksi kesäkurpitsaa kahdesta taimesta. Luovutin.

Tänä vuonna olin kaupan vihannesosaston varassa. Pääsato taitaa olla kypsynyt – kotimaista kesäkurpitsaa saa jopa alle euron kilohintaan. Kesäkurpitsa on parhaimmillaan suhteellisen pienenä ja napakkana. Sellaisena sitä saa lähinnä näin kotimaisen sadon aikaan.

Tähän pizzaan voi alkaa upottaa kesäkurpitsaa, jos sitä on kertynyt riesaksi asti. Ellei sitä kypsy pihalla tai parvekkeella, ei hyvän suomalaisen raaka-aineen hankkiminen ole ainakaan hinnasta kiinni.

Pizza on perinteinen pizza bianca. Tomaattikastikkeen korvaa sipaisu ranskankermaa, juustona käytin hiukan raastettua mozzarellaa ja paljon ihanaa buffalomozzarellaa. Oliiviöljyllä sivellyt kesäkurpitsaviipaleet käyvät parilapannun (tai grillin) kautta ennen pizzan päälle päätymistään.

Homman viimeinen silaus on kuitenkin pesto. Oikeastaan kaikki muu pizzassa on aika miedonmakuista, tuhdin valkosipulinen ja basilikainen pesto  tekee kokonaisuudesta koukuttavan hyvää.

Kesäkurpitsa on minusta kukkaa lukuunottamatta useimmiten aika yhdentekevä raaka-aine, mutta tämä pizza oli ehdottomasti koko kesän paras pizza. Käännytin jopa miehen, joka suhtautui hippipuppupizzaan asiaankuuluvalla epäluulolla.

Täältä löydät ohjeen täydelliseen pizzapohjaan.

Jos kesäkurpitsaa on enemmänkin, kannattaa kokeilla myös toinen oiva resepti. Ottolenghin innoittamat kesäkurpitsa-broileripihvit ovat yksi meidän arkiruokasuosikeista.

Pizza bianca kesäkurpitsalla, buffalomozzarella ja pestolla

neljä pientä pizzaa

Pohjataikina

3 dl haaleaa vettä
vajaa 1/4 tuorehiivaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 350 g 00-pizzajauhoja

1. Tee ensin taikina. Sekoita veteen hiiva, sokeri, suola ja öljy.

2. Lisää vähitellen vaivaten jauhot. Arvioi sopiva jauhojen määrä vaivatessasi. Varo, ettei taikinasta tule liian kovaa eli laita ensin vain osa jauhoista ja lisää sen jälkeen vain sen verran kuin on välttämätöntä. Tämä annos on niin pieni, että se on melkein pakko tehdä käsin, mutta jos teet tupla-annoksen kannattaa käyttää yleiskonetta. Vaivaa niin kauan kuin haba kestää. Mielellään parikymmentä minuuttia.

3. Anna kohota liinan alla mielellään vähintään kaksi-kolme tuntia.

Pesto

reilu 1/2 ruukku basilikaa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl pinjansiemeniä kevyesti paahdettuna
1 1/2 rkl parmesania
1 1/2 rkl pecorinoa
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus merisuolaa

1. Paahda kevyesti pinjansiemenet.

2. Valmista pesto huhmareessa tai sauvasekoittimella. Laita kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta astiaan ja hiero tai surauta tasaiseksi. Lisää öljy ohuena nauhana.

3. Anna vetäytyä jääkaapissa parisen tuntia (tai saman ajan, kun taikina kohoaa).

Täyte

1-2 pienehköä kesäkurpitsaa
noin 4 rkl ranskankermaa
2 buffalomozzarellaa
150 g juustoa raastettuna (tai pala parmesania raastettuna)
mustapippuria
oliiviöljyä

1. Laita uuni kuumenemaan 225-250 asteeseen. Jos omistat mandoliinin, siivuta sillä kesäkurpitsa pitkittäin. Ellet, tee sama juustohöylällä. Jos kesäkurpitsa on iso, leikkaa se juustohöylällä poikittain. Pääasia, että saat siitä ohuita siivuja.

2. Sivele ne molemminpuolin oliiviöljyllä. Paista parilapannulla tai grillissä molemminpuolin grilliraidat.

3. Raasta juusto.

4. Kokoa pizza. Jaa taikina neljään osaan ja kaulitse pohjat ohuen ohueksi. Levitä ohut kerros ranskankermaa. Ripottele sen päälle juustoraastetta ja revi buffalomozzarella. Asettele kaiken päälle kesäkurpitsasiivut. Paista pizza kypsäksi 225-250 asteessa mielellään pizzakiven päällä.

5. Uunista ottamisen jälkeen rouhi päälle mustapippuria ja valuta reilusti pestoa.

******

Pizza bianca with grilled zucchini, buffalo mozzarella and home-made pesto turned out to be the season’s most positive surprise. Without pesto it might taste rather bland, but fresh pesto with generous amount of garlic and basil is the secret behind the addictiveness.

Even though buffalo mozzarella is on the pricier side this dish is really kind to one’s pocket. Rest of the ingredients can namely be bought on a shoestring. 

Ihminen tarvitsee kuittien lajittelua – toscanalainen ragu

Ragu alla Toscana

Ragu alla toscana
Viikonlopun ruokasuunnitelma syntyi lehtikoria siivotessa. Perinteinen pitkään haudutettu lihakastike ja tuhti pasta lämmittää, kun sade kääntää mieltä syksyyn.

ragu-alla-toscana

Kirsi Piha on oppinut isoisältään, että ihmisen elämässä pitää olla sopiva annos kuittien lajittelua. Minä tarvitsen säännöllisesti lehtikorin siivousta. Tarkoitus on sama. Riittävän rutiininomaista, jotta aivot saavat lepoa. Tyydytys konkreettisesta lopputuloksesta.

Se on vähintään yhden illan projekti, jota ei kuulu suorittaa. Selailen vielä kerran parhaat jutut. Repäisen talteen kiinnostavat reseptit, pinnaan hotelli- ja matkavinkit Pinterestiin.

Ajattelen asioita, joita muuten en ehdi. Tai sitten en ajattele mitään. Selailen vaan ja tunnen suunnatonta nautintoa paperinkeräykseen lähtevästä pinosta ja siististä lehtikorista. Yleensä sieltä löytyy myös pari jo unohtunutta aarretta ja prosessi synnyttää pari ideaa muhimaan. Jos ei muusta, niin perjantai-illan päivällisestä.

Toscanalainen ragu on myös lehtikorista kaivettu resepti hiukan muokattuna. Se on englantilaistuneen toscanalaisravintoloitsija Giancarlo Caldesin sukuperintö, jonka poimin yhdestä vakiolehdistäni eli Jamie Oliverin Jamie-lehdestä. Resepti ajaa vähän saman asian kuin lehtikorin siivoaminen. Ruoan valmistaa aika lailla rutiinilla, aivojen tyhjennyskokkausta siis. Haudutuksen aikana voi vaikka siivota lehtikorin tai lajitella kuitit. Kahden tunnin aivolepo.

Hella & Herkun Annalta opin, että toscanalaisen ja bolognalaisen erottaa tomaatista. Alkuperäiseen bologneseen sitä ei käytetä, toscanalainen taas laittaa tomaattia lähes kaikkeen. Toinen ero on pasta: Toscanalainen tarjoaa omansa usein picin, paksun spagetinmuotoisen pastan kanssa, bolognalainen luottaa tagliatelleen. Rajat ovat liudentuneet ja monessa reseptissä myös bolognesessa käytetään tomaattia. Jokaisella nonnalla on varmaan tästä oma mielipiteensä oikeasta koostumuksesta ja siitä ainoasta oikeasta pastalaadusta. En lähtisi kiistelemään asiasta yhdenkään italialaisen kanssa.

Ragu alla toscana – toscanalainen jauhelihakastike

neljälle

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
2 porkkanaa
1-2 varsisellerin vartta
1 iso rosmariinin oksa
1 laakerinlehti
3-4 oksaa timjamia
400-500 g nauta-sikajauhelihaa (noin 50/50)
1 1/2 dl punaviiniä
1 prk säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
vettä
3 tl tomaattipyreetä
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria

1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutioi porkkana ja selleri pieniksi kuutioiksi. Silppua rosmariini ja riivi timjamin lehdet

2. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja kuullota ensin viitisen minuuttia sipulia ja valkosipulia maltillisella lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää pannulle kuutioidut porkkanat ja sellerit sekä yrtit. Kuullota säännöllisesti sekoitellen 15-20 minuuttia.

3. Lisää pannulle jauheliha, ruskista kunnes liha on saanut väriä ja siitä mahdollistunut irronnut neste on haihtunut pannulta – noin 10-15 minuuttia.

4. Lisää lämpöä ja kaada pannulle punaviini. Keitä kovalla lämmöllä noin viisi minuuttia.

5. Lisää pannulle säilötyt tomaatit, täytä purkki vedellä ja kaada se pannulle. Lisää ripaus sokeria ja tomaattipyre. Laske lämpöä ja hauduta kastiketta noin tunti, kunnes kastike on paksua ja tummaa. Lisää tarvittaessa välillä vettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

******

There are allegedly two main differences between the Tuscan and Bolognian ragu recipes. The nonnas of Tuscany add always tomatoes to their ragu and serve it often with pici, a hand-rolled pasta that has the form of a thick spaghetti. In the tradizionale bolognese recipe tomatoes are not added and the sauce is preferably served with tagliatelle.

I would never engage in an argument about this with an Italian. Each and everyone of them has surely THE one and only authentic recipe running in the family. I tried a family recipe of restaurateur Giancarlo Caldini from Jamie Magazine. The recipe has passed down through three generations and now to my kitchen. It requires almost two hours frying and simmering, but its rich taste and texture reward for the time consumed.

Ihan Amerikkaa – caesarsalaatti

Caesarsalaatti

Caesarsalaatti 
Vaikuttava kirja Amerikan haastavasta viimeisestä vuosikymmenestä pakotti pysähtymään tiedon äärelle. Kirja-arvosteluihin – niihin harvoihin – olen yleensä kokannut jotain kirjan teemaan sopivaan. Caesarsalaatti on saanut alkunsa yritteliään siirtolaisen keittiössä. Niinkuin moni muukin asia maassa, johon monet haluavat tavoittelemaan amerikkalaista unelmaa.

caesarsalaatti

Milloin kirjoista on tullut kertakäyttötavaraa? Parin vuoden takaiset kirjat ovat jo varmuudella päätyneet alekoriin. Sieltä alekorista löysin tämänkin aarteen, ihan liian vähälle huomiolle jääneen HS:n entisen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen kirjan Amerikka – hiekkaan valuneita unelmia. Kirjan, jota lukiessani oli pakko yhtyä Donneriin: Lukeminen kannattaa aina. Kirja ei ole viihdyttävä. Sen sijaan se on valtavan sivistävä, avartava ja ajatuksia herättävä. Luin sitä lähes kuukauden: Siinä on edettävä pienissä erissä, jotta pystyy sisäistämään sen sisältämän suunnattoman määrän tietoa.

Se on kuvaus siitä, miten maailman johtava supervalta on onnistunut hukkaamaan asemansa aasialaisten tiikerien ja uusien talousalueiden puristuksessa. Maasta, jolla vielä pari presidenttiä sitten oli aikaa miettiä ja puida valtakunnanoikeutta myöten, mitä Monican mekossa oli. Se tuntuu nyt varsin kaukaiselta, kun katsoo millaisten ongelmien kanssa nykyinen presidentti painii. Kirja kuvaa viimeistä vuosikymmentä, jota Mykkänen kutsuu hukatuksi vuosikymmeneksi, sekä laajemmassa kontekstissä että yksittäisten ihmisten kohtaloiden kautta.

Sitten vuoden syyskuun 2001 Yhdysvallat on kirjan mukaan tehnyt mahalaskua sekä taloudellisesti että moraalisesti ja menettänyt liudan liittolaisia sekä maailman sympatian nuoremman Bushin kauden mielivaltaisuudella. Maailman poliisina toimiminen ei ole myöskään ilmaista. Yhdysvaltain puolustusmenot kattavat lähes puolet maailman puolustusmenoista. Se on enemmän kuin 20 seuraavan maan puolustusmenot yhteensä.

Kirja on kuvaus maailman rikkaimmasta ja monella tapaa myös vaikutusvaltaisimmasta mutta kahtiajakautuneesta maasta, jossa monet vähävaraiset menettivät kotinsa holtittoman luotonannon ja kohtuuttomien lainaehtojen kurimuksessa. Maasta, jossa nuorista mustista miehistä joka kolmas joutuu elämänsä aikana vankilaan ja mustien kotitalouksien tulot ovat keskimäärin 58 prosenttia valkoisten tuloista.

Maasta jossa voi ilman sairasvakuutusta kuolla hammasmätään, jonka hoitaminen maksaisi 80 euroa. Samaan aikaan noin 30 000 amerikkalaista kuolee  vuosittain ylihoitamiseen turhien hoitojen seurauksena. Jos Yhdysvallat lappaa rahaa puolustusmenoihin, yhtä lailla kallis on myös sen terveydenhuolto. Järjestelmä maksaa asukasta kohti yli kaksi kertaa enemmän kuin suomalainen järjestelmä.

Yhdysvaltojen kansalaiset ovat saaneet yli 300 Nobel-palkintoa, keksineet sekä Googlen että iPadin ja siellä on maailman parhaat yliopistot. Viime vuosien huonojen uutisten tulvassa on helppo unohtaa saavutukset, joihin tuskin mikään muu maa on pystynyt. Siksi se näyttäytyy kangastuksen kaltaisena paratiisina etelärajan toisella puolella asuville meksikolaisille ja monille muille parempaa elämää etsiville.

Minulle osa Amerikasta tiivistyy kahteen samasta yliopistosta vaihtoon tulleeseen opiskelukaveriini, joiden kanssa opiskelin yhdessä Wienissä lukuvuoden. Toinen lensi paikan päälle tietämättä, missä Wien sijaitsee. Kuinka selittää ihmiselle, missä sijaitsee Suomi, jos Euroopan kartta ei ole tuttu edes Venäjän vertaa ja kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan on hyvin rajallinen? Toinen puolestaan tiesi Euroopan historiasta, taiteesta ja kulttuurista niin paljon, että minä suomalaisen hyvinvointivaltion varsin tasokkaan koulutusjärjestelmän kasvatti tunsin itseni kovin sivistymättömäksi.

Molempien koulutukseen heidän vanhempansa olivat investoineet merkittävän rahasumman. Nykyhinnoilla heidän yliopistonsa vuosimaksu olisi noin 40 000-50 000 dollaria. Neljännesvuosisadassa maksut ovat kallistuneet 439 %, samaan aikaan tulot ovat kirjan mukaan kasvaneet vain 147 %. Koulutus on karannut yhä useamman ulottumattomiin. Mutta niille, joilla on varaa maksaa, on tarjolla parempaa koulutusta kuin missään muualla.

Pysäyttävä, ajatuksia herättävä kirja. Suosittelen käyntiä kirjastossa tai kirjakaupassa. Omani luen vielä toiseen kertaan. Ja se on aika harvinaista.

******

Mietin pitkään, mikä olisi aidointa Amerikkaa lautasella. Maailman suurimpaan sulatusuuniin mahtuvat maailman kaikki keittiöt, kun siirtolaiset ovat tuoneet vaikutteita kotikeittiöistään. Sitten tajusin, että ehkä juuri se onkin leimallisinta Amerikalle. Siirtolaisuus ja yritteliäät maahanmuuttajat ovat aina olleet merkittävässä roolissa sen suuruuden rakentajina.

Caesarsalaatin kehittäjä, amerikanitalialainen Caesar Cardini tuskin arvasi salaattia tehdessään, että siitä tulisi myöhemmin hänen monialayrityksensä menestyksen pohja. Lago Maggioren poika löysi oman amerikkalaisen unelmansa rakennuspalikat kiireisenä heinäkuun 4. päivänä, kun muut raaka-aineet olivat päässeet loppumaan. Klassikko on kestänyt aikaa jo lähes 90 vuotta.

Siitä, että caesarsalaatti on levinnyt oikeastaan kaikkialle maailmaan on osin kiittäminen Wallis Simpsonia. Hän pääsi maistamaan alkuperäistä salaattia – ei tosin suostunut syömään sitä sormin, kuten Cardini oli sen suunnitellut – ja suostutteli sen jälkeen useat eurooppalaiset keittiömestarit ottamaan sen listoilleen. Wallis, oman aikansa kulinaristi, jakaa kanssani kaksi suosikkia klubileivän ja caesarsalaatin.

Mitä caesarsalaattiin tulee, olen sen suhteen puristi. Kun raaka-aineita on vain muutamia, niiden pitää olla hyviä ja niitä aitoja. Romainesalaattia, ei mitään muita aineksia kuten tomaattia tai punasipulia, joita salaattiin on pahimmillaan sotkettu. Ravintolassa toivon, että krutongit on tehty itse eikä kaadettu salaattiin paketista. Kastiketta ei saa olla liikaa, jotta salaatti säilyttää rapeutensa. Ja parmesan. Sen kuuluu olla lastuina, ohuina suurina lastuina. Harvan ruuan suhteen olen nipo, mutta tässä olen. Caesarsalaatti on hyvä mittari ravintolalle. Parhaimmillaan jumalaista, pahimmillaan todella pahaa.

Salaatin voi valmistella hyvissä ajoin, mutta kastike kannattaa sekoittaa salaatin joukkoon vasta juuri ennen tarjoamista, jotta salaatti pysyy rapsakkana ja säilyttää rakenteensa.

Caesarsalaatti

kahdeksalle osana piknikiä, neljälle-viidelle pääruokana

3 ruukkua romainesalaattia
2 viipaletta maalaisleipää
öljyä
pari oksaa timjamia
noin 1 dl parmesanlastuja

Kastike

1 kananmuna
2 tl dijonsinappia
2 -2 1/2 dl rypsiöljyä
1-2 sardelli (tai anjovisfileetä)
1 pieni valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

1. Valmista kastike: Laita korkeaan kulhoon kananmunan, sinappi ja sardelli. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää öljy ohuena nauhana ja vatkaa kunnes aineksista on muodostunut majoneesimainen rakenne. Lisää valkosipuli pienen pieneksi silputtuna, sitruunamehu, viinietikka, suola ja mustapippuri. Surauta tasaiseksi, maista ja lisää tarvittaessa happoja. Jos haluat kastikkeesta juoksevampaa, ohenna sitä kylmällä vedellä lusikallinen kerrallaan.

2. Valmista krutongit: Leikkaa leipä kuutioiksi. Laita paistinpannulle öljyä, pari kokonaista valkosipulin kynttä ja pari oksaa tuoretta timjamia. Kuumenna öljy kuumaksi ja lisää leipäkuutiot. Paista kullanruskeiksi. Nosta jäähtymään.

3. Kokoa salaatti: Revi salaatti krouvisti. Sekoita joukkoon kastiketta. Reseptin kastikemäärä on turhan reilu annokselle, mutta pienempää annosta on hankalaa tehdä. Sekoita joukkoon krutongit ja parmesania.

 ******

Caesar Cardini could surely not anticipate that he was creating a basis for his own conglomerate when he invented caesar salad from what was left after a hectic 4th of July celebration.

Wallis Simpson was too royal to eat the salad with hands as Cardini meant it to be eaten. But as soon as she was given a fork she was so pleased that she persuaded the chefs of several grand European hotels to take it to their menu. And it has stayed on menus for almost 90 years. 

I am a purist when it comes to the caesar salad. Only the original ingredients. Nothing more, nothing less. There are certainly several recipes which claim to be the original. This is the one I have sticked with – even though not quite like the original since I like mine without Worcherster sauce. Romaine hearts, mature parmesan, home-made croutons and sauce. When there are only so few ingredients, it pays off to be picky. 

Full English breakfast – Aamiainen Lontoossa

la-fromagerie

”To eat well in Britain, you should have breakfast three times a day.”
- W. SOMERSET MAUGHAM

Englantilainen ruoka ei ole enää huonon maineensa kaltaista, mutta edelleen W. Somerset Maughamin sanonnassa on vinha perä. Juuri missään ei saa niin hyvää aamiaista kuin Lontoossa. All day dining on kalliiden vuokrien kaupungissa varmasti osin myös keino laittaa ravintola tuottamaan riittävästi. Niinpä kahviloista, useista etnisistä ja paremmistakin ravintoloista löytyy usein oma aamiaislista. Kananmunaa kaikissa muodoissa, mutta yhtä lailla listalta löytyvät lähes poikkeuksetta myös granola, mysli ja puuro. Puuro tosin makeana versiona.

Selitys tuhtiin englantilaiseen aamiaiseen löytyy satojen vuosien takaa. Kautta aikojen vaurauden merkki on ollut se, että voinut syödä niin paljon lihaa kuin haluaa. Teollistuminen mahdollisti sen myös muille kuin aatelisille ja keskiluokkakin alkoi kattaa pekonia pöytään. Aamiaiselle keskiluokan lihankaipuu osui, koska brittien ruokailurytmissä syötiin kevyesti iltaisin ja aamulla nälkä kurni. Maissa, joissa syöminen keskittyy iltaan, kuitataan aamiainen vähällä.

Englantilaisen aamiaisen leviämiseen maailman hotellien buffetpöytiin ovat syyllisiä siirtomaihin muuttaneet brittiläisen imperiumin kansalaiset. Englantilainen aamiainen oli nimittäin saarivaltiosta poismuuttaneiden karjalanpiirakka ja Jamppa Tuominen. Nostalginen osa vanhaa kotimaata. Siirtomaissa katettiin tuhti aamiaisbuffet, sopi se uuden kotimaan sääoloihin tai ei.

Meidän aamiaisemme keskittyivät Maryleboniin, kivenheiton sisälle hotellistamme. Välillä leivät mukaan ranskalaisesta laatuleipomoketju Paulista tai Apostrophesta ja puistoon nauttimaan auringosta. Useimpina aamuina rauhassa pöydän ääressä. Tässä pari suosikkiani kulmilta. Toisin kuin Suomessa niin aamiainen kuin brunssikin tilataan useimmiten listalta ja valmistetaan jokaiselle erikseen.

Fischer’s

50 Marylebone High Street

fisher's london

Lontoon harmaahapsisten kultasormien Jeremy Kingin ja Chris Corbinin uusin ravintola oli matkamme aikaan (juhannuksena) avattu vain muutama viikko aiemmin. Ensimmäisten viikkojen aikana siellä on nähty mm. Nigella Lawson, Nigel Slater ja Salman Rushdie.  33 vuoden ajan duo on pyörittänyt Lontoon seurapiirien suosimia ravintoloitaan (Le Caprice, The Ivy, The Wolseley, The Delaunay). Niitä ovat suosineet mm. prinsessa Diana ja nykyajan kuninkaallinen perhe eli Beckhamit. Kantavana ajatuksena kaksikolla on nostalgia ja vanhan ajan palvelu. Fisher’s on uusin lisä ketjuun. Sen ruokalista ja sisustus kumartaa vuosisadan alun wieniläiskahviloihin, mutta on huomattavasti sliipatumpi versio alkuperäisistä vastineistaan.

Me emme menneet ravintolaan high societyn tai A-listan perässä vaan munakkaan. Fischer’sin sisarravintolan The Delaunayn kehutaan laajalti tarjoavan kaupungin parhaan munakkaan. Päättelimme, ettei homma voi pahasti mennä pieleen sisarellakaan. Paikassa on porvarillista charmia, pidättyväinen mutta ystävällinen palvelu ja hyvä aamiainen listalta. Munakokkeli oli juuri niin mehevän kosteaa kuin kuuluukin ja tuhti jogurtti tarjoiltiin tuoreiden marjojen kera. Annokset ovat melko kalliita, mutta suuria. Esimerkiksi jogurtti oli niin tuhtia, että siitä riitti helposti kahdelle. Annoksia kannattaa jakaa seuralaisen kanssa.

Aamiainen kahdelle noin 35 puntaa.

La Fromagerie

2-6 Moxon Street, toinen liike Highbury Parkissa

la-fromagerie

Kotoisa ja tyylikäs juustokauppa, jonka sanotaan olevan yksi Englannin parhaista. Juustojen lisäksi kaupan on mm. tuoretta leipää, hedelmiä ja vihanneksia, sekä laadukkaita öljyjä ja kuivatuotteita mm. erinomaista mysliä.

Kaupan yhteydessä on myös pieni ravintola, johon sopii alle 20 henkeä. Joka päivä aamiaista, viikonloppuisin brunssi, arkisin lounasta ja iltaisin mm. leikkele- ja juustolautasia. Suppeahko lista ja yksinkertaista ruokaa hyvistä raaka-aineista valmistettuna. Valintoja tehdessä ei kannata ohittaa juustoja. Ainakin viikonloppuisin ovella grillattiin mahtavia juustoleipiä. Tuoksumarkkinointia tehokkaimmillaan.

Kevyt aamiainen kahdelle noin 20 puntaa.

******

”To eat well in Britain, you should have breakfast three times a day.”, said W. Somerset Maugham and had it quite right. It may not be true in its original sense. You surely get great food in Britain also outside breakfast hours.  Having breakfast in London is however a pleasure only few cities can outweight. All day dining is provided by the vast majority of restaurants. Astronomical rents might have contributed to a wide selection.  Revenue needs to be generated in all possible hours in order to survive.

We were enchanted by the bourgeois charm of Marylebone where we overnighted. Two favorites from the neighborhood: 

Fischer’s

50 Marylebone High Street

Jeremy King and Chris Corbin are the legendary goldfingers of the London restaurant scene. Fisher’s is the newest addition to their chain of restaurants  (e.g. Le Caprice, The Ivy, The Wolseley, The Delaunay) loved by the A-list and high society.  As all the King & Corbin spots Fisher’s, a polished version of a Viennoise coffee house in the early years of 20th century, builds on a nostalgia and old-fashioned service. 

Excellent, but a bit pricey breakfast, £35 for two. Perfect scrambled eggs.

La Fromagerie

2-6 Moxon Street (also location in Highbury Park)

La Fromagerie is famous for its selection of cheeses but both locations have also a on-site kitchen and a small and cozy tasting café. Limited breakfast list during the weekdays, a popular brunch on weekends and tasting plates in the evening. Just follow your nose, the aroma of their superb grilled cheese sandwiches will lead your way.

A light breakfast for two £20.

Vielä on kesää jäljellä – papu-fetasalaatti

Papu-fetasalaatti***

Alkukesän ihmisen mielestä juhannuksesta alkaa alamäki, loppukesän ihminen ei ole juhannukseen mennessä huomannut kunnolla kesän edes alkaneen. 

papu-fetasalaatti

Olen jälkimmäistä tyyppiä. Koen ohimeneviä kesän pilkahduksia, kun tuomet alkavat tuoksua ja syreenit kukkia. Kunnolla tajuntaan se ei kuitenkaan uppoa. Lomakin tupsahtaa eteen aina vähän puolihuolimattomasti. En ehdi kunnolla aloittaa aamujen laskemista, kun mieli ei ole vielä laskeutunut kesään.

Nyt pitkän ja helteisen loman jälkeen olen kesätunnelmissa. Onneksi loppukesän ihmiselle kesää on vielä jäljellä. Melkein parasta koko kesässä ovat nimittäin elokuun pimeät mutta lämpimät illat, kun voi istua vähän liian pitkään ulkona. Parhaimmillaan hyvässä seurassa ja roseelasillisen kera.

Paluu arkeen on toki alkanut tänäkin vuonna, mutta aion ottaa kesäilloista kaiken irti. Jos ennustuksiin on uskominen tänä kesänä on luvassa paljon lämpimiä elokuun iltoja. Ja jos kalenteriini on uskominen, luvassa on myös paljon roseeviiniä. Elämä on palannut kaupunkiin.

Kesän sato alkaa kunnolla kypsyä. Alkukesästä kuvittelee kaipaavansa parsaa, kun sen sesonki on ohi, mutta loppukesän sato vie kaiken huomion. Mullasta pukkaa koko ajan kaikkea maukasta. Kuten vaikkapa vihreitä papuja, vihdoin niitä kotimaisia, täydellisen napakan vihreitä eikä ruskeapilkkuisia kenialaisia, jotka oikeastaan useimmiten kannattaa jättää ostamatta.

Tässä salaatissa on papujen ystävälle purtavaa. Vihreiden papujen lisäksi myös purkillinen papusekoitusta. Viitseliäs ja ennakoiva kokki liottaisi ne, mutta aina ei ehdi. Purkistakin saa. Kannattaa valita papusekoitus, jossa on ainakin kikkerneitä ja paria muuta lajiketta. Napakat kikherneet sopivat salaattiin hyvin sekä makunsa että rakenteensa puolesta.

Idea reseptiin on Soppa365 -lehdestä, johon Sanomien ruokatoimittajat ovat yhdistäneet voimansa – mukana myös ikisuosikkini Hanna Jensen. En ole vielä päässyt oikein verkkopalveluun kiinni, mutta kesän lehdestä poimin monta vinkkiä kotikeittiöön. Salaatti ei taaskaan säilynyt muuttumattomana alla olevaan reseptiin saakka. Sitä on tehty meillä pariin otteeseen ja tässä versio, josta taidan pitää kiinni.

Papu-fetasalaatti

kahdelle

100 g vihreitä papuja
1 kesäsipuli varsineen
1 pieni (noin 200 g) purkki papusekoitusta
100 g fetaa
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
pari kourallista rukolaa
3 oksaa timjamia
1 pieni oksa rosmariinia
mustapippuria
suolaa

1. Poista vihreistä pavuista päät. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia tai kunnes ne kypsiä, mutta edelleen napakoita. Kaada vesi pois ja huuhtele pavut nopeasti kylmällä vedellä.

2. Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi, valuta säilykepavuista neste. Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta ja yrteistä marinointiliemi. Mausta se suolalla ja pippurilla. Laita säilykepavut ja sipuli kulhoon, kaada päälle marinointiliemi ja anna maustua kymmenisen minuuttia.

3. Kokoa salaatti lautaselle. Jos salaatti joutuu  odottamaan sekoita kaikki muut ainekset kulhossa, mutta lisää rukola ja feta vasta juuri ennen tarjoilua.

*******

In the early summer I go all mad about new potatoes and asparagus, but actually first as late as August the selection of seasonal vegetables can truly be embraced. Finally it is time  for e.g. green beans. Man, I have been waiting for those slim beauties. 

Herne nenässä – hernesosekeitto

Hernesosekeitto

Hernesosekeitto tuoreista herneistä
Minulla on ollut hernekeiton suhteen herne todella syvällä nenässä. Inhokkini sai kuitenkin raikkaan kesäisen muodon ja pääsee meillä pöytään jatkossakin.

hernesosekeitto

Lapsuuden inhokki. Jos yksi pitäisi nimetä se olisi ehdottomasti hernekeitto.  Katoliselta ajalta peräisin oleva tapa syödä hernekeittoa torstaisin ennen perjantain paastopäivää on  säilynyt satojen vuosien ajan sinnikkäästi Suomessa ja Ruotsissa. Harmikseni.

Minulle liikaa oli pitkään pelkkä haju, jota kai kuuluisi kutsua tuoksuksi. Takana on siis monta nälkäistä torstaita ja yksi nuoruuden uintileiri pelkän näkkileivän voimin.

Harva maku kuitenkaan voittaa kesän tuoreita, makeita herneitä. Sellaisia sopivan pieniä ja mehukkaita, jotka eivät ole vielä ennättäneet pulllistua kuivakan puolelle. Sen takia lähestyin hernettä nenässä hernesosekeiton kautta. Se pääsee meillä pöytään jatkossakin.

herneet

Kolme litraa tuoreita herneitä, nippu kesäsipuleita, uusia perunoita ja muutama multaporkkana Kuopion torilta, kauppahallista paksu siivu savustettua pekonia. Siinä ainekset kuukauden raaka-aineesta keittämääni toiseen reseptiin, Creme Ninon -henkiseen hernesosekeittoon, jossa kuohuviinin sijaan soppaan lorautetaan valkoviiniä.

Hernesesongin ulkopuolella keiton voi keittää yhtä hyvin myös pakasteherneistä. Kaikista kasviksista juuri herne sietää parhaiten pakkasta makunsa puolesta.

Kuukausi sitten suosikkinne heinäkuun raaka-aineeksi oli herne, josta tein hernerisoton ja hernekeiton. Kaupan päälle vielä viime kesän hernepyree ahventen kanssa. Kun kokeilin reseptejä, olennaisin oppi oli, että herneen makeus kaipaa vastapariksi suolaisuutta. Seuraavaksi haluaisin testata sitä suolaisten juustojen kanssa. Näin helteessä kokkaaminen on vaan jäänyt aika vähälle. Saa nähdä, ehtiikö vielä tämän sesongin aikana.

Nyt kyselen toiveitanne elokuun raaka-aineen suhteen. Satokausi alkaa olla silloin parhaimmillaan, joten valinnanvaraa riittää. Mistä raaka-aineesta toivoisitte muutamaa reseptiä elokuussa?

Hernesosekeitto

neljälle

1 pienehkö peruna
1 pienehkö porkkana
400-500 g tuoreita herneitä silvottuna (noin 3 litraa palkoineen)
2 kesäsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 dl valkoviiniä
6 1/2 dl kasvislientä (tai vettä ja kasvisliemikuutio)
1 oksa minttua
1 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
öljyä

Lisäksi

noin 100 g savukylkeä, pancettaa tai pekonia
muutama mintunlehti
kesäsipulin varsia

1. Silvo herneet, silppua sipuli ja valkosipuli, Kuori peruna ja porkkana ja kuutioi ne noin sentin kantiltaan oleviksi kuutioiksi.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä kattilassa, lisää sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä viitisen minuuttia, mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää kattilaan peruna- ja porkkanakuutiot ja kuullota vielä kymmenisen minuuttia.

3. Nosta lämpötilaa ja lisää kattilaan valkoviini. Kiehuta viini pois ja lisää sen jälkeen kasvisliemi.

4. Kun liemi kiehuu, lisää herneet ja keitä vielä vartti tai kunnes herneet ovat kypsiä ja pehmeitä.

5. Soseuta keitto sauvasekoittimella samettiseksi. Voit halutessasi siivilöidä sen.

6. Nosta kattila takaisin levylle. Hiero morttelissa mintunlehdet ja ripaus suolaa tasaiseksi tahnaksi. Lisää kattilaan minttutahna ja kerma. Ohenna tarvittaessa vedellä. Mausta valkopipurilla. Mausta suola ja mausteet ja lisää tarvittaessa.

7. Paahda savukylki pannulla kullanruskeaksi. Tarjoa keitto savukyljen, muutama tuoreen mintunlehden ja silputun kesäsipulin varren kanssa. Voit myös lorauttaa osan kermasta vasta lautasella keiton joukkoon.

******

Traditional Finnish pea soup is made from dried peas. A whole new take on my childhood’s dislike number one required three litres of fresh peas in their pods, couple of summer onions, carrots, new potatoes and a thick slice of smoked bacon from the market place. If only would they have served pea soup made from the fresh peas at school, pea soup Thursday might not have been a pet peeve of my youth. 

 

facebookissa-lätkä