Tietoa mainostajalle ›

Blog

Kymmenen minuutin elämänmuutos – Raparperipiirakka

Tarvitseeko viittäkymmentä erilaista raparperipiirakkareseptiä, jos joka vuosi leipoo korkeintaan kaksi? Pari erinomaista riittää, tässä on niistä toinen.

raparperipiirakka

On varmaan kohtuutonta arvioida tarvetta kirjalle, jota ei ole edes lukenut. Sormeni oli jo lähes tilaa-painikkeella tavarapaljouden ahdistaessa. Ikäänkuin Konmarissa olisi joku elämää suurempi viisaus.  Kunnes tajusin, etten tarvitse kirjaa. Olen aina tiennyt, että turhan hamstraaminen lähinnä tukkii mielen, eikä minulla ollut pienintäkään aikomusta alkaa ripustella lakanoita roikkumaan henkareihin. Olen sitäpaitsi niin hyvä vähentämään tavaraa, että taloudessa asuva mies lähes istuu tavaroidensa päällä, kun raivauspuuskani iskee. Siihen ei Konmaria tarvita.

Raivokkaiden puuskien välillä olen äärimmäisen hyvä aiheuttamaan kaaosta, vähän kuin puolihuolimattomasti se leviää ympärilleni. Samaan aikaan sisäinen minimalistini ja äärisiistin äidin kasvatti ahdistuu kaikesta irtotavarasta ja pienimmästäkin epäjärjestyksestä. Vielä tavallista enemmän se ahdistaa, kun viettää suuren osan päivästään kotona.

Siksi tein alkuvuodesta pienen päätöksen – kymmenen minuutin askeleen kohti parannusta. Jokaisen päivän päätteeksi järjestän kotiamme kymmenen minuuttia. Niissä minuuteissa ehtii hämmentävän paljon – päivän jäljet järjestykseen. Kun minuutteja kertyy päivä toisensa jälkeen, meillä on nykyään oikeastaan koko ajan perusjärjestys. Ei täydellisen putsplank, mutta riittävän siistiä, että olen (melkein) alkanut kestää jopa yllätysvieraita.

Olen taas karsinut ja vähentänyt – olen niin pitkällä, että puuska on yltänyt jo melkein pyhimpään. Kirjoihin ja lehtiin. Kannoin niitä läjäpäin kierrätykseen, mutta erityisesti lehtipinoissa on vielä karsimisen varaa. Ollaan ydinkysymyksen äärellä: Tarvitseeko ihminen lukemattomia raparperipiirakkareseptejä, kun vuodessa piirakoita syntyy korkeintaan kaksi. Viime vuodesta alkaen tämä on ollut niistä toinen: Aloitan raparperikauden joko tällä Helsingin Sanomista löytyneellä piirakalla tai britakakulla. Piirakka on tuhti ja mehevä ja se säilyy hyvänä useamman päivän.  Olen hiukan vähentänyt muruseoksen sokerin määrää, koska minusta alkuperäinen oli turhan makea.

Raparperipiirakka

Muruseos

100 g voita
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Piirakka

2 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
100 g suolaista voita
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
600 g raparperia paloina

1. Suojaa noin 25*35-senttinen vuoka leivinpaperilla. Kuumenna uuni 160 asteeseen (kiertoilma). Jos et käytä kiertoilmaa, nosta lämpötilaa noin 20 asteella.

2. Tee ensin muruseos. Nypi kaikki ainekset kulhossa nopeasti kokkareiseksi seokseksi. Nosta pakastimeen odottamaan siksi aikaa, kun valmistat piirakan muutoin.

3. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Kiehauta kattilassa maito, kerma ja voi niin, että voi sulaa. Kaada nauhana kananmuna-sokerivaahdon joukkoon samalla vatkaten.

5. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja siivilöi jauhot taikinaan. Sekoita varovasti nostellen.

6. Kaada taikina leivinpaperilla suojattuun vuokaan. Ripottele päälle ensin raparperit ja niiden päälle reilu kerros muruseosta.

7. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsää.

Miksi aidan takana on ruoho vihreämpää?

Sanotaan, että ensimmäisenä kesänä kannattaa vain istua rauhassa ja katsoa, mitä puutarhasta nousee. Vuotta viisaampana jouduin toteamaan, että juuri mitään kaunista ei noussut ja se vähäkin vihreä repsottaa aika tavalla. Nyt kahta vuotta viisaampana kiroan työn määrää. Naapurin puolella on huomattavasti vihreämpää. Kirjaimellisesti. 

Kaksi vuotta sitten oli ensimmäinen kesämme uudessa kodissa, ensimmäinen aikuisiällä pientalossa, ensimmäistä kertaa meillä oli oma piha. Haaveilin lämpimistä kesäpäivistä ja -illoista pihalla, joka kukkii kaikissa valkoisen sävyissä ja suunnittelin napsivani yrtit ja salaatit omalta kasvimaalta. Teoriassa uusi pihamme vaikutti helppohoitoiselta, pääosin terassiksi laudoitettu atriumpiha ja pieni puutarhapiha talon kyljessä.

Totuus on kuitenkin toinen: Piha on täysin retuperällä ja viime kesän selkävamma esti käytännössä ne vähäisetkin puutarhatyöt. Puutarhapihalla risukoituneita kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita kukaan ei ole leikannut vuosiin. Hedelmien on annettu pudota maahan ja mädäntyä sinne, joten maaperä on tuhdisti hummuksella. Nurmikko on käytännössä pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Se pitäisi kuoria kokonaan pois ja parantaa maaperää hiekalla. Pursuavaa kompostia ei ollut tyhjennetty, hoidettu tai muutenkaan käännelty vuosiin. Erinomainen kasvualusta nokkosille, joita pursuaa jokaisesta raosta – pihan tuotteliain hyötykasvi.

Vähitellen mieleen alkoi hiipiä epätoivo. Apua, meillä on puutarha, eikä minulla ole mitään aavistusta, mitä sen kanssa teen. Minne tahansa katsoinkin, näin vain tekemistä, mutta en tiennyt, mistä aloittaisin. Tekemisen määrä lamaannutti. Pelkäsin tappavani jotain väärällä hoidolla – todennäköisempää taitaa olla, että tapan jotain hoitamattomuudella.

Sitten tajusin, ettei puutarhassa ole kyse elämänmittaisista suhteista. Kaivoin ylös vanhat herukkapensaat, jotka eivät suvainneet tehdä marjan marjaa. Kävin ostamassa uudet taimet, mustaherukan ja karviaisen, koska juuri ne haluan omaan puutarhaani. Päätin olla pelkäämättä tappamista. Kukinnan jälkeen aion tarttua oksasahaan ja leikkaan luumu- ja kirsikkapuut sekä syreenin. Pelotta päin, eivät ne vähästä kuole. Jos kuolevat, niitä ei ollut tarkoitettu meidän puutarhaamme.

Päätin keskittyä yhteen kulmaan kerrallaan. Tein listan asioista ja tajusin, että kaikista tärkeintä minulle, että saan satoa. Ensimmäisenä työlistalla oli kuvassa oleva puutarhapihan kulma, johon saan pienen kasvimaan. Suljin silmäni kaikkien muiden alueiden rappiolta toistaiseksi. Keskityn siihen, että saan yhden nurkan kuntoon.

lähtötilanne

Viime kesänä kaivoimme maasta ja kannoimme  yli 350 kiloa vanhoja betonilaattoja pois kasvimaan alta, kuorin kerroksen maata – uusi alku, tyhjä kangas.

IMG_1120

Ostin kasan vanhoja kuormalavoja ja käsittelin ne mustiksi. Multaisen pihan päälle rakennettu lavakasvimaa kaipasi vielä siistejä polkuja. Kate olisi ollut kaunis, mutta työläs. Ympärillä on paljon puita, joten lehtisavottaa olisi riittänyt. Puutarhuriystäväni ehdottama hiekkasora taas ei miellyttänyt minua. Päädyin kiviin.

Lopullisen valinnan tein liuskekivien ja betonikivien välillä. Ihastuin Ruduksen mustiin Louhikiviin. Lopputulos on luonnollinen, mutta betonikivet ovat luonnonkiviä edullisempia ja niiden asennus on helppoa. Tähän saakka olen tarvinnut lähinnä lapiota, tasoituslautaa ja narua. Se ratkaisi valintani. Pystyn tekemään kiveyksen itse – iskin lapion maahan ja pian näette lopputuloksen. Esimakua voi kurkata Instagramista.

Ymmärrän, ettei tämä puutarha valmistu vielä tänä(kään) kesänä – mutta se on toivottavasti aimo askeleen pidemmälle. En ole ihan varma, miten minä kaikki-heti-tänne-ihminen sen hyväksyn. Epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden. Yritän kovasti. Ja aina kun tulee heikko hetki, avaan portin ja kurkistan kasvimaan puolelle. Siellä nimittäin kohta vihertää – ja jo nyt näyttää paljon kauniimmalta. Ei valmiilta, mutta pitkältä askeleelta oikeaan suuntaan.

Ehkä siitä onkin kyse. Koko ajan kaikki on vähän valmiimpaa, mutta valmiiksi ei koskaan tulekaan. Alan nähdä sävyjä, muitakin värejä kuin valkoista. Siitähän tässä on kyse, mieli muuttuu matkalla ja samalla muuttuu myös puutarhasuunnitelma. Matka zen-asenteeseen on kuitenkin vielä kesken – haaveilen sellaisesta minikaivurimiehestä, joka rouhaisisi kaiken pois ja käsissäni olisi tabula rasa.

Kyllä sillä nälkä lähtee – Maalaissalaatti

Salaatti ei ole (pelkkää) terveysruokaa. Se on parhaimmillaan ruokaisa ja maukas – ja toisin kuin merkittävä määrä miehistä luulee, sillä kyllä lähtee nälkä. Testaa vaikka tuhti maalaissalaatti.

Maalaissalaatti

Pilasin hetkellisesti suhteeni salaatteihin vuosituhannen alussa, kun salaattien osalta yhtä kuin -merkin saattoi vetää lähinnä jäävuorisalaattiin, tomaattiin, kurkkuun ja tomaatteihin. Hysteerisenä rasvanvälttelyajanjaksona tuo ei kovin maukas sekoitus vielä syötiin usein ilman kastiketta. Salaatin irvikuva, enemmän terveysintoilu kuin maku edellä. Tuossa yhdistelmässä ei ole juurikaan energiaa, ravintoaineita – eikä varsinkaan makua.

Ajat ovat onneksi muuttuneet, ylenmääräisen rasvanvälttelyn sijaan olemme löytäneet hyvät rasvat – kunnon kastike on itseasiassa terveellinen lisä salaattiin. Modernit salaatit hyödyntävät monipuolisesti erilaisia raaka-aineita – salaatin sijaan pohja voi syntyä vaikkapa juureksista, bulgurista tai kvinoasta. Hyvässä salaatissa on purutuntumaa, rapeita elementtejä ja sopivasti proteiinia pitämään nälkää.

Moderni ote on myös Jonna Vormalan Jäävuoren huippu -salaattikirjassa, joka on saanut aiheesta suitsutusta. Kekseliäitä, maukkaita ja ruokaisia salaatteja, jotka silataan kunnon kastikkeilla. Eikä yhdessäkään jäävuorisalaattia, kaikkien lounasbuffeteiden suurinta vitsausta, maamme myydyintä salaattia. Sen sijaan paahdettuja kasviksia, papuja, sieniä, juustoja ja täyskäsi erilaisia salaatteja vuonankaalista, radicchion kautta lehtikaaliin.

Myös tämä maalaissalaatti on poimittu kirjasta, lisäsin joukkoon puoli punttia parsaa, joka pyöri jääkaapin vihanneslokerossa ja suositellun kastikkeen sijaan sekoitin pikaisen sinappivinegretin. Jonna toteaa kirjassa, että maalais-etuliite antaa oikeuden odottaa laatua ja käsityöläisyyttä. Paista siis krutongit hyvästä leivästä ja kokoa salaatti kunnon raaka-aineista. Salaatin juju on marinoitu punasipuli – sitä kannattaa valmistaa vähän suurempi erä. Tein tuplasatsin ja käytin sitä myös fetasalaatissa ja nostelin lohileipien päälle.

vinkkiRapein pekoni paistuu maltillisella lämmöllä. Nosta ensimmäinen erä pekonia kylmälle pannulla, säädä liesi keskilämmölle ja paista pekonisiivut molemmilta puolilta. Kun rasva sulaa hitaasti pekonista, jäljelle jää rapea pekoni, joka ei ole kuiva. Nosta pekonit pannulta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Jos kaikki siivut eivät sovi pannulle, seuraavat voit nostaa lämpimälle pannulle. Paista nekin keskilämmöllä.

 

Maalaissalaatti

kahdelle

75 g pekonia
noin 50 g vahvaa, kovaa juustoa (esim. gruyère tai appenzeller)
2 kananmunaa
kourallinen pinaattia
1 kerä salaattia
1/2 punttia vihreää parsaa
kruntonkeja
pikkelöityä punasipulia

Krutongit

1 paksu siivu maalaisleipää
2 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi

Pikkelöity punasipuli

1 punasipuli
1/4 dl väkiviinaetikkaa
3/4 dl vettä
1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl sinapinsiemeniä

Nopea sinappivinegretti

1 osa valkoviinietikkaa (1/4 dl)
3 osaa oliiviöljyä (3/4 dl)
1 pieni valkosipulin kynsi
vajaa 1 tl dijonsinappia
noin 1/2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

1. Laita ensin punasipuli pikkelöitymään. Viipaloi punasipuli ohuiksi siivuiksi ja nosta siivut kulhoon. Laita kaikki liemen ainekset kattilaan, kiehauta ja sekoita kunnes sokeri on liuennut. Kaada liemi punasipulin päälle, jätä jäähtymään ja maustumaan.

2. Sekoita kastike: Yhdistä keskenään kaikki muut ainekset paitsi öljy ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

3. Keitä kananmunat pehmeiksi. Laita kananmunat kylmään veteen, kuumenna vesi kiehuvaksi, keitä kevyesti poreilevassa vedessä noin 6-6,5 minuuttia. Kaada vesi pois, odota hetki, että kosteus kuivuu kananmunan pinnalta ja upota munat kylmään veteen.

4. Valmista krutongit: Leikkaa leipä kuutioiksi. Kuori ja halkaise valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipulinkynnen puolikkaat ja leipäkuutiot. Paista keskilämmöllä kullanruskeiksi. Kaada lautaselle odottamaan.

5. Kuori parsa ja leikkaa se kahteen osaan. Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi ja keitä varsia kolme minuuttia, lisää kattilaan nuput ja keitä vielä kaksi minuuttia. Kaada vesi pois ja nosta parsa odottamaan.

6. Paista pekoni rapeaksi (ks. vinkki yllä).

7. Kokoa salaatti. Revi salaatti rouheiksi paloiksi, sekoita joukkoon pinaatti. Höylää juustosta reiluja palasia ja halkaise kananmunat. Leikkaa pekonisiivut halutessasi muutamaan osaan. Levitä salaatti ja pinaatti laakealle lautaselle ja kokoa muut ainekset salaattipedin päälle. Halutessasi voit sekoittaa kastikkeen salaatin joukkoon tai tarjota sen erikseen. Kastike ei mene kokonaan, mutta se säilyy hyvin jääkaapissa.