Blog

Arkimakujen metsästystä – mausteinen uunilohi

Vähän parempaa arkiruokaa. Enemmän makua, mutta todella vähän vaivaa. Arkiruoan evergreen, uunilohi, sai makua mm. inkivääristä, harissasta, limestä ja korianterista.

harissalohi

Acting basic. Olen niin epätrendikäs, että minun piti lukea Hesarista tavistelun olevan yksi tämän hetken trendeistä. Arjen ruokavalioni on viime aikojen härdellissä ollut näemmä erityisen trendikästä, juuri tavallisemmaksi ei nimittäin pääse. Siskonmakkarasoppaa, makaronilaatikkoa, munakkaita. Ruokia, jotka syntyvät ilman aivokapasiteettia – vaikka vasemmalla kädellä.

Juuri silloin kun on kiire, tarvitsisi oikeasti kuitenkin pienen hengähdystauon, tavallistakin parempaa arkiruokaa, aikaa vaihtaa pari sanaa miehen kanssa. Koska tiedättekö mitä, se mainos vaan oli oikeassa. Hyvästä ruoasta tulee parempi mieli. Myös arkena.

Siksi yritän taas murtaa kaavaa. Kokata välillä vähän erilaisiakin arkiruokia. Sellaisia kuin tämä harissalla ja inkiväärillä maustettu simppeli uunilohi. Muutama raaka-aine, joista suurin osa löytyy meillä aina kaapista, kipaisu kala- ja yrttitiskillä riittää. Aktiivista kokkausaikaa ei montaa minuuttia kulu ja alle puolessatunnissa koko komeus on pöydässä.

Lohen kypsyys jakaa mielipiteitä. Opin aikoinaan Ankerias Vipuselta, että Pekka Terävä kypsentää lohensa tarkalleen 42-asteiseksi. Osan mielestä se on silloin vielä ihan liian raaka. Kannattaa testata, 42-45-asteisena lohi jää jokseenkin täydellisen meheväksi. Mehevin lohi kypsyy kohtuullisen matalassa lämpötilassa. Jos haluan ruokaa nopeasti pöytään, paistan lohen 200 asteessa, silloin se kypsyy noin 20-25 minuutissa. Jos on aikaa, uuni 150 asteeseen ja lämpömittari loheen kiinni.

Yksinkertaisimmillaan keitän rinnalle riisiä ja broccolia tai vihreitä papuja. Mausteinen lohi toimii erinomaisesti myös salaatin kanssa. Harissalla maustetusta lohesta löydät versiot mm. Hannan soppa-, Chez Jasu-, Dilliä & piparjuurta- ja Truly Kira -blogeista. Heillä on myös hienoja ideoita lisukkeiksi.

Mausteinen uunilohi

kahdelle

noin 500 g lohifileetä
1 rkl merisuolaa
1 rkl harissatahnaa
noin 1 sentin pala tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna
1 tl korianterin siemeniä
1 rkl muscovadasokeria
noin 1 rkl limen mehua

Lisäksi tuoretta korianteria

1. Hiero suolaa kalan pintaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Hiero morttelissa korianterin siemenet hienoksi, raasta inkivääri hienoimmalla raastinterällä. Sekoita harissa, inkivääri, limen mehu, korianterin siemenet ja muscovada tasaiseksi tahnaksi ja levitä se lohen pinnalle.

3. Paista lohifileetä, kunnes sisälämpötila on noin 40 astetta. Paistoaikaan vaikuttaa paljon fileen paksuus. Pääpuolelta otettu pala kypsyy noin 20 minuutissa 40 asteeseen. Nosta uunin lämpötilaa ja käännä päälle grillivastus. Grillaa pintaa noin 2-3 minuuttia ja ota lohi uunista. Revi päälle tuoretta korianteria.

 *****

When I have a plethora of things running, I often fall into a habit of cooking same somewhat boring everyday dishes. On the lookout for new, easy and delicious midweek meals to break my habits I came up with a spicier version of the everyday evergreen. An oven-baked salmon with harissa, coriander seeds, lime and ginger.

Pohjoisen makuja – porolihapullat ja puolukka-konjakkikastike

Milloin viimeksi teit vanhan ajan makkarakastikkeen?, kysyi Hesarin kannen mainos minulta eräänä aamuna. Tunsin pienen piston. Vaikka meillä syödään paljon myös ihan perinteistä kotiruokaa, ruskea kastike ei kuulu bravuureihini. Makkarakastike on enemmänkin miehen heiniä. Tekee itse, kun riittävästi tekee mieli. Tein siitä puolukalla ja konjakilla kohotetun version.

porolihapullat

Mainos ei saanut minua ostoksille, mutta sain idean iltaruokaan. Suoraan poromieheltä ostamani porojauhelihan olin ottanut sulamaan jo edellisenä iltana, mutta idea viimeiseen silaukseen tuli kannen kysymyksestä. Ihan perinteistä ruskeaa kastiketta ei pannulta kuitenkaan tullut, vaan aikamoista luksusta arki-iltaan. Pohjoisen makuja lautasella eli jokseenkin täydelliset lihapullat porosta, puolukalla ja konjakilla paranneltu ruskeakastike ja kunnon muussi.

Ruskean kastikkeen juju on lähes karamellisoiduissa sipulissa ja puolukassa. Niitä haudutellaan pannulla sokerin, öljyn ja konjakin kera. Sain idean ainakin ruotsalaisissa resepteissä vastaantulevasta tavasta sekoittaa hilloa kastikkeen joukkoon. Halusin tehdä saman, mutta hillon sijaan pakastepuolukoista.

Poron jauheliha on vähärasvaista, joten lisäsin massan joukkoon pekonia, jotta pullista tulisi mahdollisimman mehevät. Saman asian ajaa myös porsaanjauheliha, mutta sitä harvoin saa suoraan tiskiltä, joten päädyin käyttämään pekonia, ettei huomenna tarvitse upottaa 300 grammaan porsaanjauhelihaa seuraavaan ruokaan. Lihapullataikinana pohjana käytin leipä-maitoseosta, koska se oli kätevä tapa hyödyntää viikonlopusta kuivahtanut leipä. Mausteina rosmariinia ja kapriksia.

Porolihapullat

noin 16 keskikokoista lihapullaa

500 g poron jauhelihaa
80 g pekonia
1 sipuli
2 oksaa rosmariinia
1-2 rkl kapriksia
1/2 tl maustepippuria (jauha mielellään morttelissa)
1-2 tl suolaa
2 viipaletta pari päiväää vanhaa leipää
1 dl maitoa
1 kananmuna

1. Laita uuni kuumenemaan 22o asteeseen. Poista leivästä kuoret. Leikkaa se krouveiksi paloiksi, laita kulhoon ja kaada maito päälle. Anna pehmentyä 10-15 minuuttia.

2. Silppua sipuli, kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuli pannulla. Nosta jäähtymään.

3. Silppua pekoni, kaprikset ja rosmarini.

4. Hienonna esimerkiksi haarukalla tai käsin maidon pehmentämä leipä, sekoita joukkoon kananmuna ja kaikki loput ainekset. Vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

5. Kuumenna öljyä paistinpannulla. Paista pieni nokare taikinaa ja maista vielä mausteet. Lisää tarvittaessa.

6. Pyörittele taikina lihapulliksi. Kuumenna öljyä pannulla, ruskista kevyesti ja nosta uuniin kypsymään (noin 10-15 minuutiksi riippuen, kuinka paljon ruskistit pullia ja kuinka suuria ne ovat).

7. Älä pese pannua ennen kastikkeen valmistamista, vaan hyödynnä pannulle jääneet maut kastikkeen pohjana.

Ruskea kastike puolukoilla ja konjakilla

noin 1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
1 dl puolukoita
1 rkl ruokosokeria tai vaaleaa muscovadosokeria
loraus konjakkia
öljyä
loraus riistafondia
noin 3-4 dl vettä
1/2 dl kuohukermaa

1. Tarvitset kaksi paistinpannua tai paistinpannun ja kattilan. Silppua sipuli, kuumenna paistinpannulla tai kattilassa loraus öljyä, kuullota sipuleita kunnes ne ruskistuvat hiukan. Lisää pannulle loraus konjakkia, puolukat ja sokeri. Anna kiehua maltillisella lämmöllä sen aikaa, kunnes ne lisätään kastikkeeseen.

2. Lisää paistinpannulle, jossa paistoit lihapullat nokare voita, ruskista hetki ja lisää jauhot. Ruskista jauhoja koko ajan puuhaarukalla pyöritellen, kunnes seos on kauniin maitokahvin väristä. Lisää vettä ja fondi. Lisää puolukka-sipuliseos ja kerma. Keitä vielä kymmenisen minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa, jos seoksesta uhkaa tulla liian paksua. Siivilöi kastike

3. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

 

*****

Outside northern countries Santa’s faithful sledge-puller might not always be a preferred choice on a plate. But here in Scandinavia reindeer meat is popular yet pricey ingredient and therefore a rather rare delicacy for most of us. 

I bought a half of a reindeer straight from a herder and have cooked it selectively for special occasions only. But just on an ordinary Tuesday night I made a traditional northern meal out of one of the last cuts from my freezer. Reindeer meatballs, mash and a gravy flavored with lingonberries and cognac.

Arkista naatiskelua – Gastronaatti, kotijuusto ja uunikuivatut tomaatit

Jos kuvaisin yhdellä sanalla Maku-lehden päätoimittajana työskentelevän Satu Koiviston juuri ilmestynyttä Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin -keittokirjaa, sana olisi arkinen. Se on kehuista kaunein. Maailma on nimittäin täynnä keittokirjoja täynnä tyrmääviä reseptejä niihin hetkiin, kun on aikaa kokata. Sadun kirjassa ratkotaan pääosin niitä viikon viittä muuta päivää.

paahdetut-tomaatit-ja-kotijuusto

Edullista, helppoa, perusterveellistä ruokaa, jossa raaka-aineet käytetään juuresta naattiin. Kasvikset ja juurekset ovat saaneet kirjassa ilahduttavan suuren roolin. Entinen kala-kasvissyöjä tuntee vihannesosastojen annin ja osaa hyödyntää niitä monipuolisesti. Navetan eteläpäädyn kasviksilla, isän kalastamalla kalalla, perunalla ja tankkimaidolla kasvatettu eteläsavolainen maatalontyttö on myös onnistunut säilyttämään hienon vanhanajan kunnioituksen raaka-aineita kohtaan.

Koivistojen perheessä syödään ilmeisen hyvin, se ei kuitenkaan tarkoita vaivalloista tai monimutkaista saatika kallista. Kirjan mukaan salaisuus on etukäteisvalmistelu. Kun seuraavan viikon ruokia valmistelee etukäteen viikonloppuna tai edellisenä iltana tai jatkaa ruokaa kekseliäästi seuraavana päivänä, itsetehty ruoka on nopeasti pöydässä myös arkena.

Poimin kirjasta muutaman ohjeen, joista koostin aterian kirjan hengen mukaisesti. Hyödynsin raaka-aineet kokonaan, valmistelin ruoat etukäteen ja tein samalla satsilla parin päivän ruoat. Ensimmäisenä päivänä salaatin, seuraavana päivänä pastaa. Kahden päivän arjen ruokapalapeli tuli ratkottua kerralla.

Laitoin edellisenä iltana kotijuuston valumaan ja maustoin sen oman pihan viimeisillä ruohosipuleilla, jotka ovat vielä onnistuneet vastustamaan syksyn kylmyyttä. Kotijuusto on omaan makuuni turhan mieto ilman yrttejä. Maustan sen aika tuhdisti yrteillä ja käytän terveyssuosituksia enemmän suolaa. Mielestäni mieto juusto kaipaa makua molemmista.

Yön yli kuivuivat uunissa myös tomaatit ja jääkaapissa kohosi sämpylätaikina, johon käytin juuston valmistamisesta ylijääneen heran ja tyhjentelin jauho- ja hiutalehyllyn jämät. Uunikuivatuissa tomaateissa maut tiivistyvät tuhdin tomaattisiksi. Kuivaaminen taikoo makua myös talven ankeisiin tomaatteihin. Yhdellä uuninlämmityksellä kannattaa kuivattaa tomaatteja vähän isompi erä, ne säilyvät jääkaapissa useamman päivän.

Seuraavana päivänä tuoreet sämpylät tuoksuivat tunnin kuluttua siitä, kun tulin töistä kotiin. Salaatti valmistui muutamassa minuutissa. Tunsin itseni poikkeuksellisen käteväksi emännäksi. Edullista arkiruokaa, josta kelpaa naatiskella. Kirjan nokkelan nimen kantasana on ollut juuri savolainen naatiskelu. Samalla Gastonaatin loppu viittaa kätevästi myös naatteihin, jotka päätyvät käyttöön kirjan resepteissä mm. porkkanan naateista valmistettavassa pestossa.

Tein kuvaan alkuruoka-annoksen, mutta ruoaksi tein lopulta vähän suuremmat salaattiannokset. Seuraavana päivänä pilkoin loput tomaatit kymmenen minuutin pastaan, jonka tein aglio, olio & peperoncino -luottoreseptillä. Mukana vain tällä kertaa myös uunikuivattua tomaattia. Kotijuustosta riitti myös leivän päälle.

Kenelle? Tavalliselle kotikokille. Kirjan reseptit ovat helppoja ja selkeitä, niissä oikaistaan huoletta. Tämä sopisi varmaan hyvin myös kotoa muuttavan kainaloon mukaan omaan ensimmäiseen omaan keittiöön, jos saaja pitää kasviksista. Kannustava kirja rohkaisee kokeilemaan ja luottamaan omaan makuun. Satun mutkaton rakkaus ruokaan on tarttuvaa sorttia.

Kotijuusto

kahdelle pariksi kerraksi

1 l täysmaitoa
vajaa 1/2 dl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
ruohosipulia tai muita yrttejä

1. Purista sitruunasta mehu.

2. Kiehauta maito nopeasti koko ajan sekoittaen, ettei se pala pohjaan.

3. Nosta hellalta, sekoita joukkoon sitruunamehu ja anna heran erottua noin 15 minuutin ajan. Nostele juustomassa siivilään reikäkauhalla. Jos neste on edelleen valkoista, hera ei ole kokonaan erottunut. Kiehauta nopeasti uudestaan ja toista sama. Heran tunnistat siitä, että se on hiukan vihertävää.

4. Mausta juustomassa suolalla ja tuoreilla yrteillä.

5. Kastele harso, nostele juustomassa harson sisään ja nosta se harson sisässä juustomuottiin tai siivilään.  Laita paino päälle ja nosta jääkaappiin valumaan mielellään yön yli.

6. Käytä juustonvalmistuksessa irronnut hera vaikka sämpylöiden nesteeksi.

 

Uunikuivatut tomaatit

kahdelle kahteen ruokaan

noin 8-10 tomaattia
timjamia
oliiviöljyä
suolaa

1. Halkaise tomaatit. Laita ne leivinpaperilla peitetylle pellille, valuta niiden päälle oliiviöljyä, ripottele tuoreen timjamin lehtiä ja ripottele suolaa.

2. Paahda uunissa 100 asteessa yön yli (noin 8 tuntia). Jätä uuninluukku hiukan raolleen, niin kosteus poistuu uunista ja tomaatit kuivuvat kunnolla.

 

Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin on saatu arvostelukappaleena.

*******

Just an ordinary weekday.  There are five of them in every week. At the residence of family Koivisto they are savored with great food. Nothing fancy, nothing expensive or really labor- or time-intensive. Gastronaatti, a newly-published cookbook by Satu Koivisto editor-in-chief of Finnish food magazine Maku, puts the pieces of midweek cooking puzzle together with good planning, advance preparations and utilizing the quality ingredients to the last bite.

There are only rare fares that come together on their own while the matron of the house is sleeping. A salad with home-made fresh cheese and oven-dried tomatoes requires only less than half an hour active cooking in the previous night before bedtime, the rest is happening on its own in the oven and fridge overnight. If willing to spend a little more time you should also take advantage of a whey that is separated from curds in cheese making. It can substitute other liquids in baking giving extra flavor to a bread. 

Mausta tinkimättä – yrttinen possunkylkirulla ja fregola

Jätän näpertämisen muille, minun keittiössäni kokataan ruokaa, joka ei vähästä hätkähdä. Sellaista, joka ei vaadi neljää kättä ja kemistin pikkutarkkuutta. 

possunkylkeä-ja-fregulaa

Mitä enemmän kokkaa, sitä kunnianhimoisemmaksi tulee. Haluaa ylittää itsensä, kokeilla uusia juttuja. Muutama kierros katastrofeiksi kääntyneitä petit fourseja sekä jokseenkin rumia leipomuksia ja tajusin, etten saa mitään tyydytystä täydellisten annosten näpertämisestä tai yltiökulinaarisista kokeiluista. Keskimäärin yritykset johtavat katastrofiin ja kiukkuun. Ne päättyisivät myös perheriitaan, ellen asuisi lehmänhermoisen miehen kanssa, joka ymmärtää, milloin viedä biojätteet sen enempää kommentoimatta.

Tunnustin tosiasiat ja ymmärsin, mikä tuo minulle iloa keittiössä. Voin mieluusti haudutella tuntikausia täydellisen mehevää ja mureaa possua ja maun osalta asetan riman korkealle. Rentouttavinta on kokata rehevää ja rustiikkia ruokaa. Sellaista, joka ei pienistä hätkähdä ja jonka onnistumista ei tarvitse turhia panikoida. Sen sijaan olen ihan liian laiska puurtamaan lautaselle hirveää määrää komponentteja, hifistelemään ylenmäärin asettelun kanssa tai näpertämään pikkutarkkoja koristeita leivonnaisiin. Kourallinen tuoreita yrttejä kaunistaa kyllä sitten vähän ronskimmankin annoksen.

Possunkylkirulla ja kasvisfregola on juuri sopivan suurpiirteistä ruokaa. Possunkylkirulla muhii itsekseen samalla, kun kokki syventyy sunnuntai-Hesariin, kylkiäisinä syntyy makuliemi fregolan pohjaksi ja tomaatit paahtuvat jälkilämmössä. Ei näpertelyä, eikä hifistelyä. Ruokaa, jonka jokainen meistä saa aikaan ilman kirosanoja. Mausta tinkimättä.

Fregola (tai fregula) on sardinialainen erikoisuus, paahdettu pienijyväinen pasta. Paahtamisen ansiosta siinä on vähän enemmän makua kuin peruspastassa. Sen voi keittää normaalisti tai valmistaa risoton tapaan. Tyypillisimmillään siitä tehdään patamainen pasta yhdessä simpukoiden kanssa (hyvä resepti löytyy esimerkiksi Soul Kitchen -blogista). Tässä ohjeessa se keitetään viittä vaille valmiiksi ja kypsennetään loppuun pannulla yhdessä kasvisten sekä possusta ja juureksista irronneen makuliemen kanssa.

Ihastuin fregolaan ravintola Tocassa, joka tarjosi sitä maukkaan tomaattisena yhdessä kalan kanssa. Ravintoloitsija kertoi kuljettaneensa pastan halki mantereen Italiasta, mutta onneksi sitä saa vähän lähempääkin. Ei tosin kovin laajalti, mutta ainakin Hella&Herkku pitää sitä vakiovalikoimassaan. Jos et löydä fregolaa, korvaa se orzolla tai jollain muulla pienijyväisellä pastalla.

possunkylki

 

Yrttimaustettu porsaankylkirulla

neljälle

noin 1 kg luutonta ja nahatonta porsaankylkeä
2-3 isoa oksaa rosmariinia
1/2 ruukkua timjamia
4-5 kynttä valkosipulia
suolaa
oliiviöljyä
porkkana
pala juuriselleriä
1 sipuli

lisäksi paistinarua, foliota

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa porsaankylki kirjamaiseksi eli keskeltä halki, mutta jätä se päästä kiinni. Vähän kuin se olisi avattu kirja.

2. Revi kulhoon tai sauvasekoittimen myllyyn lehdet rosmariinistä ja timjamista ja kuori valkosipulit. Aja ne pieneksi silpuksi. Lisää sen verran oliiviöljyä, että seoksesta tulee tahnamainen.

3. Hiero porsaan pintaan suolaa. Levitä porsaankylki levyksi samoin kuin avaisit kirjan ja levitä yrttitahna kyljen sisäpintaan. Pyöritä kylki napakaksi rullaksi, pyyhkäise käsiin tarttunut yrttitahna possun pintaan ja sido rulla paistinarulla useammasta kohdasta.

4. Nosta se korkeareunaiseen uunivuokaan. Laita uunivuokaan myös kuoritut juurekset isoina paloina, lisää vuoan pohjalle muutama sentti vettä ja peitä vuoka foliolla.

5. Nosta vuoka uuniin ja paista lihaa kolmisen tuntia. Ota vuoka pois uunista, nosta liha sivuun. Nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Siivilöi liemi talteen, puserra kevyesti juureksista makua liemeen.  Nosta tyhjään vuokaan liha ja laita se uuniin siksi aikaa, että se ruskistuu pinnasta.

6. Ota liha pois uunista, sammuta uuni ja hyödynnä jälkilämpö tomaattien paahtamisessa pastaa varten. Pyörittele kirsikkatomaatit kevyesti oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja revi tomaattien päälle vähän tuoretta timjamia ja nosta uuniin paahtumaan siksi aikaa, kun liha jäähtyy ja valmistat pastan.

7. Anna lihan jäähtyä. Poista sen jälkeen paistinarut ja leikkaa liha paksuiksi kiekoiksi. Laita liha kylmälle pannulle ilman rasvaa, kuumenna pannu ja paahda molemmille puolille kiekkoa kaunis paistopinta juuri ennen tarjoamista. Kylmälle pannulle laittamisen juju on siinä, että silloin osa rasvaisen palan rasvasta sulaa pannulle.

Fregola kasviksilla

kahdelle

2 dl fregolapastaa (tai muuta pieni jyväistä pastaa kuten orzoa)
8 kirsikkatomaattia
1 valkosipulin kynsi
puolikas kesäkurpitsa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
puolikkaan luomusitruunan kuori raastettuna
noin 40 g tuoretta pinaattia
tuoretta timjamia (tai basilikaa tai lehtipersiljaa)
porsaan paistolientä

1. Paahda kirsikkatomaatit yllä olevan ohjeen mukaan uunin jälkilämmössä.

2. Keitä pasta viittä vaille al denteksi hyvin suolatussa vedessä. Huuhtele se kylmällä vedellä lävikössä.

3. Pastan kypsyessä kuutioi kesäkurpitsa noin sentti*sentti kuutioiksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja laita pannulle myös valkosipulin kynsi (kokonaisena, mutta rakenne kevyesti rikki painettuna).

4. Kuullota öljyssä hetki kesäkurpitsaa, lisää joukkoon pasta ja kauhallinen kerrallaan porsaan paistolientä (korkeintaan muutama kauhallinen, ettei pastasta tule yltiörasvaista). Raasta joukkoon sitruunankuori (valkoinen osa), mausta suolalla ja pippurilla. Pyöräytä joukkoon myös tuoreet pinaatit. Kun ne ovat pehmenneet, kaada joukkoon kirsikkatomaatit uunista liemineen ja mausta pasta tuoreilla yrteillä.

 ******

I am not the one to conduct obscure culinary experiments or fine-tune every single detail on the plate to the perfection. More I cook, more I start to get satisfaction out of perfectly wonderful instead of perfect.

I have had my rounds of disastrous petit fours and all those ambitious forays that ended up to an organic waste bin. It is not about relinquishing my standards, but more about facing the facts. Hours of peculiar cake decoration is obviously not my cup of tea, I am more for rustic and tasty meals that do not require a pedantry of a chemist. I keep my bar high when it comes to taste. The rest is not worth a hassle.

Voimaruokaa – vihreä curry soijasta

Soijaruoat jatkuvat soijapaloista tehdyllä mausteisella vihreällä currylla. Syksyn voimaruoalla, jonka lämmittävä tulisuus on parasta vastalääkettä kylmyyteen ja koleuteen. 

Vihreä curryVoimaruokaa vai lohturuokaa. Comfort food -sanan käännöksillä on minulle semanttisesti iso ero. Karsastan aika paljon sanaa lohturuokaa. Se kuulostaa sohvannurkan kyyneleiseltä jäätelöpaketilta. Eikä maailmassa ole nähdäkseni sellaista sydänsurua, jonka ruoka parantaisi. Ei ainakaan kovin merkittävää. Mutta voimaa ruoasta voi saada. Energiaa. Lämpöä kylmään ja sateiseen syksyyn.

Syksyn sopivimmat voimaruoat ovat kuin sisäisiä villapaitoja, jotka suojaavat kostealta koleudelta. Ilmeisiä ovat tuhdit ja lämmittävät padat, mutta sopivasti tulinen vihreä curry ajaa vähintään saman asian. Tällä kertaa tein kasviscurryn soijasta, vihreistä pavuista, munakoisosta ja paksoista, mutta currytahna ja purkki kookosmaitoa toimii hyvänä pohjana melkein mille tahansa.

Vegesunin luomusoijapalat ovat olleet minulle mukavin uusi tuttavuus soijatuotteista. Ne käyvät melkein kanasta ja niiden rakenne on esimerkiksi soijarouhetta napakampi. Olennaista on valuttaa kypsennetty soija kunnolla (ylimääräistä vettä kannattaa painella pois valuttamisen aikana) ennen sen lisäämistä kastikkeeseen sekä laittaa jämäkästi makua ja mausteita ruokaan, koska soijassa ei itsessään ole kummoistakaan makua. Sen sijaan siinä on paljon proteiinia ja se on siten erinomainen lihankorvike. Tulinen kastike on oiva pari vähän mauttomalle soijalle. Keittämisen aikana se ehtii imeä sopivasti makua kastikkeesta.

vihreä-curry-raaka-aineet

Vihreä curry on yksi keittiöjumalatarruokiani. Muistan edelleen hetken, kun tein sitä ensimmäisen kerran. Kävin hakemassa postit sillä aikaa, kun se porisi liedellä. Kun avasin oven ja tulin sisään, vastaan tulvahti täydellinen yhdistelmä chiliä ja kaffirlimettiä. Kun maistoin lientä, en voinut tajuta millainen täydellinen makupommi räjähti suussani. Olin saanut sen ihan itse aikaan. Hetkellisesti tunsin itseni keittiöni valtiattareksi. Eikä kyse ole mistään muusta kuin hyvistä raaka-aineista.

Kunnon curry ei valitettavasti synny markettiaineksilla, vaan vaatii käynnin etnisessä kaupassa. Autenttiset raaka-aineet haen esimerkiksi Aseanic Tradingistä Kolmannelta linjalta. Tuoksu on koukuttava jo siinä vaiheessa, kun aineksia alkaa pilkkoa tahnaa varten ja se vain paranee matkalla. Sinnikäs jauhaa tahnan tasaiseksi morttelissa, mutta itse oikaisen mielellään ja surautan tahnan sauvasekoittimella, yleensä sen myllyssä. Lopputulema ei ole aivan yhtä tasainen kuin morttelissa, mutta morttelissa vääntäminen vaatii enemmän habaa ja kärsivällisyyttä kuin minulla on.

Jos haluat kokeilla currya, eikä lähellä ole etnistä kauppaa, suurimman osan aineksista voi vaihtaa sellaisiksi, jotka löytää isommasta peruskaupasta. Galangajuuren lähin vastine on inkivääri, korianterin juuren voi korvata käyttämällä enemmän korianteria, thaichilien sijaan voit käyttää vihreitä chilejä. Kaffirlimettiä löytää nykyisin suurimmista kaupoista kuivattuna, eikä siitä kannata tinkiä. Se on minulle juuri se ainesosa, josta tulee vihreän curryn huumaava tuoksu. Hankalin on katkaraputahna. Hirvittävän tuoksuinen tahna on curryn umamin salaisuus. Se syventää kaikkia makuja. Sitä on hankalaa korvata, mutta ei currya sen puuttumisen takia kannata jättää tekemättä.

Chilin määrän säätäminen on oma juttunsa. Se riippuu paljon myös chilien tulisuudesta. Tällä kertaa käyttämäni chilit olivat paketin mukaan keskivahvoja, siemenineen kymmenestä chilistä olisi tullut tyrmäävä tahna, mutta ilman siemeniä lopputulos oli juuri sopivasti nenän aukaiseva. Käyttämäni chilit olivat pieniä, kymmentä isoa chiliä ei kannata laittaa tahnaan. Hyvä puoli tahnassa on se, että lopullisen ruoan tulisuutta on helppo säätää matkan varrella. Laita ensin vain osa tahnasta ja lisää keittämisen aikana maun mukaan.

Raaka-ainelista on pitkä, mutta siihen tämän ruoan haastavuus jääkin. Tahna syntyy loppujen lopuksi aika nopeasti – jos luottaa konevoimaan – ja loppu on helppoa ja vaivatonta. Vähän vihannesten pilkkomista, eikä juuri muuta.

vihreä-curry1

 

Vihreä currytahna

10 pientä thaichiliä (siemenet poistettuina)
3-4 valkosipulin kynttä
1 salottisipuli
3 oksaa korianteria juurineen
muutama oksa thaibasilikaa
6 kaffirlimetin lehteä (pakastettuna)
1 rkl sitruunaruohoa
2 tl galangajuurta hienoksi raastettuna
1 tl korianterinsiemeniä paahdettuna
1/2 tl jeeraa
ripaus valkopippuria
1/2 tl suolaa
1 tl katkaraputahnaa
2 rkl kalakastiketta

1. Hiero yrtit suolan kanssa morttelissa tasaiseksi tahnaksi. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen myllyyn ja aja mahdollisimman tasaiseksi tahnaksi.

2. Jos tahna on liian kiinteää, voit laittaa nesteeksi esimerkiksi limen mehua

Vihreä kasviscurry soijasta

neljälle

2 dl luomusoijapaloja (Vegesun)
kasvislientä
1 sipuli
öljyä
pieni violetti munakoiso
200 g vihreitä papuja
1/2 paksoi
400 g kookosmaitoa (jos haluat liemimäisemmän, varaa kaksi purkkia ja lisää tarvittaessa)
vihreää currytahnaa
thaibasilikaa
(suolaa)

1. Keitä soijapalat kasvisliemessä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne huolellisesti. Painele ylimääräinen vesi esimerkiksi puulastalla soijapaloista. Siivuta sipuli, pilko munakoiso ja leikkaa pavuista päät. Leikkaa paksoi ronskeiksi paloiksi.

2. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli siivutettuna ja soijarouhe. Kuullota kunnes sipuli on pehmeää. Lisää munakoiso ja pavut kattilaan. Sekoita joukkoon currytahnaa (voit laittaa ensin osan tahnasta) ja kaada kattilaan kookosmaito.

3. Keitä noin 7 minuuttia tai kunnes munakoisot ja pavut ovat melkein kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä, jos neste uhkaa käydä vähiin. Maista matkalla myös mausteisuus ja lisää halutessasi loput currytahnasta.

4. Sekoita joukkoon paksoi, kuumenna muutama minuutti eli kunnes kaali hiukan antautuu. Tarjoa riisin ja thaibasilikan kanssa.

*****

With cold days approaching I start to don layers of knitwear and crave for something hearty and warm. I am not the only one, this is the time of the year you cannot open a food mag or blog without reams of paeans to comfort food. My green thai chili with soy and vegetables is yet another drop in this deluge of recipes.   

 

yhteistyössä

Olen kokematon soijankäyttäjä. Halusin opetella tekemään siitä hyvää ruokaa.
Elokuussa soijasta syntyi arkiruokaa, punajuurimakaronilaatikkoa, syyskuussa jauheliha korvattiin soijalla kasviskaalikääryleissä.
Syksyn mittaan ohjeita tulee yhteensä viisi.

Sarja on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.

Mitä välii mitä mieltä sä oot? – Ravintolakriitikistä ja sen oikeutuksesta

#fuckyougranny, Eat.fi:n arvioinnit pannaan ja ravintoloitsijan avautumiseksi kutsuma vastaus Facebookissa blogikirjoitukseen. Kritiikki sattuu. Jokainen meistä tietää sen kokemuksesta. Varsinkin kun asiaa tekee täysillä ja tosissaan, eikä se riitä asiakkaalle. Vaikkakin kyse olisi vain yhdestä asiakkaasta.

Eturivin ravintoloitsijat ovat lytänneet palautteen toisensa jälkeen. Yksi teki sen kokeneelle ruokakriitikolle, toinen perusteli eat.fi-palvelun arviointien estämisen sillä, että on kiinnostunut vain ruoan ammattilaisten mielipiteistä ja samaa asiantuntemusta peräsi aika moni myös Arto Rastaan avaamassa keskustelussa yksittäisessä blogissa annetusta palautteesta. Vain ammattilaisella ja gastronomisen sanaston osaavalla oli monen keskusteluun osallistuneen ammattilaisen näkemyksen mukaan oikeus ja osaaminen arvioida ravintoloita.

Suurin osa asiakkaista ei ole ravintola-alan ammattilaisia. Kuluneen sanonnan mukaisesti he kuitenkin maksavat koko homman. Palkat, vuokrat, sivukulut, raaka-aineet. Ravintoloita on arvioitu aina maallikoiden toimesta. Nyt se on vain näkyvämpää, mutta edelleen ihmisten suurimpia mielipidevaikuttajia ovat useimmiten omat tuttavat.

Ei ole olemassa absoluuttista totuutta hyvästä ruoasta. Muutoinhan vaikkapa Michelin-tähdet olisivat erehtymättömän täsmällinen paremmuusjärjestys ravintoloille. Niitä jakavat ravintola-arviointien ammattilaiset, jotka syövät työkseen. Kuitenkin heidänkin arvioinneistaan ollaan montaa mieltä ja vaikkapa Helsinki on täynnä erinomaisia ravintoloita, jotka eivät sovi Michelin-muottiin.

En anna ravintolaa valitessani painoa blogikirjoitukselle, jossa ainoa mielipide on, että ravintola oli ihan hyvä, mutta jotain jää puuttumaan. Enkä kirjoitukselle, jossa perätään sitä kuuluisaa wow-efektiä tai joka haisee fanitukselta. Yhtä merkityksetön oman valintani kannalta olisi myös kirjoitus, joka tuntuisi pahantahtoiselta lyttäämiseltä tai tärkeilevältä knoppailulta ilman kunnollisia perusteluja. Samaan laariin menisi myös nimimerkin Rekkakuski ”Liian pienet annokset, nälkä ei lähtenyt”-palaute. Toimistotyöläisen nälkä on rekkakuskin nälkää pienempi, eikä määrä ei ole minulle ravintolan valitsemisperuste. Mutta jos systemaattinen palaute olisi, että annokset ovat niin pieniä, ettei edes nälkä lähtenyt, saattaisin jättää menemättä.

Olen löytänyt blogeista ja muualta sosiaalisesta mediasta monia uusia, erinomaisia ravintoloita, joista en muutoin olisi koskaan kuullutkaan. Olen lukenut useita erinomaisia, hyvin kirjoitettuja blogikirjoituksia ravintoloista. Perusteltuja ja argumentoituja, vaikka niissä ei gastronomista sanastoa käytettäisikään. Mutta olen lukenut myös sellaisia, joille ei ole minkäänlaista merkitystä valintani kannalta. Kirjoituksia, joista olen eri mieltä. Toisaalta ajatuksia, joita komppaan täysillä. Arvosteluja Tripadvisorista, josta näen suoraan, että tuskin jaan tuon henkilön näkemystä ravintolasta. Olipa näkemys kehu tai haukku.

Harjoitan siis lähdekriitiikkiä. Samaa kriittistä lukemista harjoittaa suurin osa muistakin lukijoista. Yksittäinen kritiikki ei ravintolaa kaada, varsinkaan yksittäinen maallikon antama kritiikki tuskin kaataa muuta kuin ravintoloitsijan mielenrauhan. New York Timesin ruokakriitikko voi jonkun kaataakin. Suurin osa meistä etsii itsensä kaltaisia ihmisiä ja luottaa heidän näkemyksiinsä ja suosituksiinsa. Mitä paremmin henkilön tuntee, sen luotettavampana mielipidettä pidetään. Ei vanha totuus ole muuksi muuttunut.

En kirjoita itse ravintolakritiikkejä niiden perinteisessä muodossa. Kirjoitan kyllä ravintolakokemuksista esimerkiksi matkoilla tai vinkkaan kivoista ravintoloista kotikaupungissani, joiden toivon muidenkin löytävän. En arvioi annoksia pilkuntarkasti, vaikka kerronkin, mikä erityisesti maistui. Menen ravintolaan nauttimaan en arvioimaan. En myöskään kirjoita huonoista kokemuksista. Hyviä ravintoloita on niin paljon, että huonon kokemuksen jälkeen ravintola ei saa minulta toista mahdollisuutta. Yhden kerran perusteella olisi kuitenkin kohtuutonta kirjoittaa huonosta käynnistä blogiin. Huono päivä voi sattua jokaiselle. Samaa periaatetta vaikuttaa noudattavan aika monikin bloggaaja. Blogihiljaisuus on minulle myös yksi viesti ravintolan tasosta. Joko kyseessä on ravintola, jota ei vielä ole löydetty tai sitten niin yhdentekevä tai huono ettei siitä juuri jakseta kirjoittaa.

Ystävien kanssa vaihdan myös huonoja kokemuksia. Tämä palaute jää kokonaan ravintoloitsijoiden korvien ulottumattomiin. Suurin osa muidenkin ihmisten  palautteesta jää, koska kaikki keskustelevat kokemuksistaan ja jakavat suosituksia. Yksittäisen blogikirjoituksen näkee toki useampi, mutta Suomessa ei ole yhtään sellaista ruokajumalaa, jota koko ravintolakansa seuraisi laumana perässä. Usein kriittinen kirjoitus ennemminkin saa myös puolustajat liikkeelle – jos ravintolalla sellaisia on. Jos ei ole, omistajalla on peiliinkatsomisen paikka. #kattilagaten jälkeen Kattilaan tullee monta uteliasta testaamaan, kumpi keskustelussa on oikeassa. Paras tapa näyttää kattilan paikka on kokata pirun hyvää ruokaa.

Ymmärrän kyllä myös alan ammattilaisten näkemyksen asiaan. Ennenkaikkea ymmärrän sen tunteen, miltä tuntuu, kun omaa ”lasta” arvostellaan. Paikkaa, jonka eteen on tullut tehtyä töitä vereslihalla ja hommaa tehdään koko sydämellä. Suomessa tähtikokitkin painavat ympäripyöreää päivää saadakseen elantonsa, eikä hommalla silti usein rikastu. Tilinpäätöstietojen mukaan montaa ravintolaa pyöritetään rakkaudesta lajiin. Sitten joku ”kuka tahansa itseään asiantuntijana pitävä” tulee huutelemaan omia mielipiteitään puskista ja vetelee elämäntyötä avokämmenellä. Ihan varmasti sattuu, pirusti.

Suurin osa ravintoloiden saamasta palautteesta on kuitenkin keskimäärin positiivista. Jos katsotaan esimerkiksi maailmanlaajuisesti TripAdvisorin tilastoja yli 90 % annetuista arvioinneista on yli 3 (asteikolla 1-5) ja yli 80 % antaa arvosanaksi 4 tai 5. Tripadvisorin tarra ei ole harvinainen näky ravintolan ovenpielessä, se liimataan oven pieleen kertomaan, että meistä tykätään. Monet ravintolat jakavat innolla blogien postauksia, joissa ravintolaa kehutaan. Viisi tähteä Nytissä räjäytti sekä Sinnen että Tocan varauskirjat, Lyoniin ei perjantain arvostelun jälkeen taida saada enää pöytää vähään aikaan. 40-vuotias klassikko saanee tähdistä uuden nosteen. Se tuntuu myös kassakoneessa. Tavallisen ihmisen, bloggaajan tai ruokakriitikon mielipide onkin siis oikea ja arvostettava, jos se on positiivinen ja sitä kautta hyödyllinen ravintolalle.

Kritiikkikeskusteluun osallistuneiden ravintoloitsijoiden tavoitteena tuskin oli nostaa kynnystä palautteen antamiseen. Mutta niin siinä väistämättä käy. Kynnys on jo valmiiksi melko korkea. Nyt ravintoloitsijoiden suulla sanotaan, ettei tavallinen asiakas ole riittävän osaava arvioimaan heidän ruokaansa. Se kuulostaa tavallisen maksavan asiakkaan korvaan ylimieliseltä. Kritiikkiä omasta työstä on aina vaikeaa kuunnella. Joskus palaute on kohtuutonta ja joskus on vaan niin, että asiakkaan kannattaa valita erilainen ravintola. Mutta aika usein myös kriittisessä palautteessa on totuuden siemen. Parhaimmillaan se antaa tilaisuuden korjata kurssia, ennenkuin sen pakottaa tekemään harvemmin avautuva ulko-ovi. Jos olisin ravintolan omistaja haluaisin kuulla töykeästä hovimestarista tai epäonnistuneesta annoksesta mieluummin asiakkaalta kuin arvailla hidastuvan ovipumpun syitä itsekseni.

Ravintoloitsijat kannustavat asiakkaita antamaan palautteen paikan päällä, kun tilanne on vielä mahdollista korjata. Heitän pallon takaisin heille. Aika harvoin on ollut syytä valittamiseen, mutta silloin kuin on ollut, muistan vain yksittäisiä kertoja, jossa se on hoidettu niin hyvin, että luultavasti meillä kaikilla oli tilanteen jälkeen hyvä mieli, sekä asiakkailla että henkilökunnalla. Useimmiten henkilökunnalla ei ole ollut joko osaamista tai eväitä hoitaa tilannetta. Ilmainen kuppi kahvia ei korvaa palanutta kalaa, eikä saa minua palaamaan. Keskimäärin palautteen antaminen on turha vaiva, pahimmillaan se pilaa illan. Näyttäkää minulle tarjoilija, joka osaa hoitaa homman kotiin, kun ruoka ei maistu. Olen tavannut vain muutaman.

Söimme kuukausi sitten yhdessä ystävieni kanssa suitsutetussä helsinkiläisessä ravintolassa juhlapäivän kunniaksi pitkän kaavan mukaan. Toisin kuin aiemmilla käyntikerroilla ruoka oli mautonta, osin jopa pahaa – tällaisen tavallisen asiakkaan mielestä. Lähdimme pettyneinä ja monta sataa euroa köyhempinä. Kukaan meistä ei maininnut asiasta henkilökunnalle, mutta tarkkasilmäinen olisi saattanut innostuksen puutteen huomatakin. Harkitsin noin viikon palautteen lähettämistä ravintolalle. Samaan aikaan alkoi tämä keskustelu, jossa ammattilaiset antoivat ymmärtää vain toisten ammattilaisten olevan kykeneviä arvioimaan heidän ruokaansa. Mukana keskustelussa ei tosin ollut kyseisen ravintolan omistaja, se tehtäköön selväksi, ettei synny vääriä käsityksiä ravintolasta.

Alan ammattilaisten kommenttien jälkeen en tuntenut osaavani perustella riittävän hyvin, miksi ruoka oli pahaa. Osaa annoksista nieleskelin alas veden avulla ja raakaa, suolatonta puolikasta ahventa ja kitkerää suklaavaahtoa nieleskellessä tuntui kuin elämäni olisi muuttunut kohtaukseksi Keisarin uudet vaatteet -sadusta. Meitä oli 15. Kukaan ei todennäköisesti enää paikkaan palaa. Kerrommeko ystävillemme? Epäilemättä. Ravintola ei pettymyksestä edelleenkään tiedä. Mutta ehkä sillä ei ole väliä. Emmehän ole ravintola-alan ammattilaisia, emmekä siis riittävän osaavia arvioimaan ruokaa. Maksavan asiakkaan mielipiteellä ei ole väliä. Senkö viestin ravintolat tosiaan tässä keskustelussa haluavat välittää?

Ei ota kaaliin – äidin kaalikääryleet

Ennen tätä syksyä en ollut koskaan tehnyt kaalikääryleitä. Tänä syksynä olen tehnyt jo kolmenlaisia erilaisia, osan niistä jo tuplasti. Mutta nyt on kaalit kääritty, seuraavaan sesonkiin saakka. Viimeisenä äidin perinteinen resepti.

äidin-kaalikääryleet

En ole ryhtynyt. Ei kai siihen sen kummempaa syytä ole ollut, mutta ennen tätä syksyä en ollut ajatellutkaan ryhtyväni käärimään kääryleitä. Minut uuvutti jo se ehkä joka toinen vuosi toistuva kaalilaatikkorumba.

Lista tekosyistä on ollut lyhyt, mutta tavallaan kattava: En omista yhtään riittävän suurta kattilaa kaalin keittämiseen kokonaisena. Suurempi kaali vaatii vähintään viiden litran kattilan, kymmenen litraakaan ei ole liioittelua. Kahden hengen taloudessa pataljoonakattiloille ei ole muutoin tarvetta.

Luin jostain, että kaalin voi kypsentää kylki kerrallaan ja siitä lähti kaalikääryleinnostus. Alku pienessä kattilassa on aikamoista savottaa ja kiehuvan kuuman veden kanssa saa olla varuillaan, mutta lehti lehdeltä homma helpottuu. Muutaman lehden poistamisen jälkeen neljän litran kattilani jo vetää kaalin.

Äidin reseptien tallentaminen  kirjalliseen muotoon on haastava tehtävä. Kaikki perustuu maistamiseen ja kaiken maailman epämääräisiin mittoihin, jotka ovat vähän sinnepäin. Mutta siihen tiivistyy oikeastaan ruoanlaiton koko olemus. Maista. Ruoanlaiton syvimmän olemuksen voisi tiivistää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Maista joka välissä, niin ei ota kaaliin lopussa.

Olipa resepti, kuinka tarkka tahansa makuaistia lyömättömämpää mittaa ei ole. Maistan ruokaa kaikissa mahdollisissa väleissä. Myös pullataikinaa. Kerran se pelasti minut tekemästä litran taikinaa vähän vanhalle maistuneeseen kananmunaan. Laadunvalvontaa. Tosin oikeasti maistan pullataikinaa siksi, että se on niin hyvää.

Perinteiset kaalikäärylereseptit eroavat lähinnä kahdessa asiassa. Riisiä vai ohraa, kermaa vai ei. Meidän perheessämme ei kerman kanssa lotrata, kun kyse on kaalikääryleistä ja vannomme riisin nimeen. Makuasioita kumpikin. Mausteita ei ole montaa erilaista, maku kääryleisiin tulee pitkästä hauduttamista ja hyvästä paistopinnasta. Ja tietenkin tuhdista annoksesta siirappia.

Tämän syksyn kaikki kääryleet: Punajuurikaalikääryleet ja kasviskaalikääryleet soijalla.

Äidin kaalikääryleet

noin 15-20 kappaletta

1 iso keräkaali
500 g jauhelihaa (äiti käyttää sika-nauta, myös nauta-sika käy)
1 iso sipuli

2 valkosipulin kynttä
1 1/2 dl puuroriisiä
noin 1 1/4 dl tummaa siirappia
kaalin keitinlientä

1 tl suolaa
valkopippuria
meiramia
timjamia
voita
rypsiöljyä

1. Keitä kaalia mahdollisimman isossa kattilassa ja irrota lehdet yksi kerrallaan, kun ne ovat riittävän pehmeitä käärittäväksi rullalle. Lehdet saa parhaiten irti, kun viillät terävällä veitsellä lehden irti kaalinkannan vierestä. Leikkaa kunnes jäljellä on vain keski-osa, jossa lehdet eivät enää ole riittävän suuria käärittäväksi. Keitä keskiosaa vielä muutama minuutti tai kunnes se on pehmentynyt ja silppua se sen jälkeen suhteellisen pieniksi suikaleiksi sekoitettavaksi täytteeseen.

2. Keitä puuroriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti.

3. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulia ja valkosipulia miedolla lämmöllä kunnes ne ovat  läpikuultavia ja pehmeitä.

4. Lisää jauheliha ja ruskista.

5. Sekoita jauhelihan joukkoon kypsät puuroriisit ja kaalisilppu. Mausta suolalla, valkopippurilla, yrteillä ja siirapilla. Laita siirappia ensin noin 1/2 dl ja maista ja lisää tarvittaessa.

6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele vuoka.

7. Levitä kaalinlehdet yksi kerrallaan leikkuulaudalle. Ohenna lehtiruoti terävällä veitsellä, jotta lehti rullautuu hyvin. Nosta pari ruokalusikallista täytettä lehden alakulmaan, taita alakulma täytteen päälle, taita sivut keskellepäin (ei tarvitse yltää päällekkäin) ja rullaa napakaksi kääröksi. Nosta vuokaan saumakohta alaspäin.

8. Kun olet saanut kaikki kääryleet vuokaan, voitele ne kaalin keitinliemellä ohennetulla siirapilla. Nosta nokare voita jokaisen kääryleen päälle ja nosta vuoka uuniin. Paista noin puolisen tuntia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla väriä. Ota vuoka uunista, käännä kääryleet ja voitele ne taas siirappiliemellä ja nosta nokare voita kunkin kääryleen päälle. Paista taas puolisen tuntia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla ruskeaa myös toiselle puolelle. Ota vuoka uunista, laske lämpö 175 asteeseen. käännä kääryleet ja voitele ne vielä joko siirappiliemellä tai vuokaan valunneella paistoliemellä. Hauduta vielä vähintään tunti, käännä välillä.

******

Trust your senses. That is the lesson I have learned from my mom in the kitchen. There is never exact measurements in her recipes. A handful or a pinch would already be an accurate amount. Hence everything comes down to tasting. She has instilled also in me a confidence in my own senses in cooking. No matter how precisely measurements have been given in a recipe, there is no better recipe than to taste and trust your own tastebuds. More you taste, more your tastebuds are upping their game.  

Sitä parempi soppa – Punastuneet punajuurikaalikääryleet

Sitä parempi soppa on Jotain maukasta -blogia kirjoittavan Mari Moilasen uunituore esikoiskirja. Kansien väliin on päässyt Marin ruokafilosofia ja blogistakin tuttu kekseliäs reseptiikka.

punajuurikaalikääryleet

Vehnän ja valkoisen sokerin hylänneen Marin resepteissä hyödynnetään runsaasti mm. kvinoaa, kasviksia, spelttiä ja intiaanisokeria. Kvinoa taipuu sekä suolaisen lisäksi mm. suklaaseen ja uuniomenoiden sisään, risotto tehdään speltistä, pasta kesäkurpitsasta ja pizzapohja kukkakaalista eikä sokerin ja vehnäjauhojen hylkääminen ole tarkoittanut leipomisesta luopumista.

Glorian Ruoka & Viini -lehdessä arvioitiin kirjan antavan hyvän kuvan siitä, mitä syötiin vuonna 2014. Sanoisin sen ennemminkin antavan hyvän kuvan nousussa olleista ruokatrendeistä. Ehkä keskivertokotitalous ei täytä näillä raaka-aineilla kärryään tavallisesti, mutta niiden myynti on varmasti kasvanut huimasti muutaman viimeisen vuoden aikana.

Viime vuosien ruokatrendeistä ei voi puhua mainitsematta lehtikaalia. Muutama vuosi sitten kukaan ei ollut kaalista kuullutkaan, viime viikonloppuna se oli vakiokauppani vihannestiskin paraatipaikalla isona röykkiönä. Itsestäänselvästi se on päässyt myös kirjaan mm. ruskean sokerin, suklaan, lakritsin, bataatin, punajuuren ja jogurtin kanssa.

Laaja kattaus on jaettu vinkeästi väreittäin, kunkin värin alle on valittu muutama kirjailijan lempiraaka-aine. Aluksi se teki hahmottamisen hiukan hankalasti. Iloisesti sekaisin ovat niin suolaiset kuin makeatkin. Toisaalta rakenne on toimiva. Jos kaapissa on kukkakaali, kaikki sille sopivat reseptit löytää helposti. Lopuksi kaikki reseptit on listattu myös teemoittain eli sieltä voi poimia esimerkiksi jälkiruoan päättämään päivällisen.

Bloggaaja, ruokakuvaaja, ruoka-alan yrittäjä ja nyt myös esikoiskirjailija Mari on oivallinen esikuva kaikille alanvaihdosta haaveileville. Kahden lapsen äiti irtisanoutui päivätyöstä, antoi itselleen vuoden aikaan ja teki sen aikana lujasti töitä oppiakseen uusia taitoja ja saadakseen siipensä kantamaan uudella alalla. Rohkelikko teki ruoasta ja sen kuvaamisesta itselleen ammatin. Jos kovasti haluaa, kaikki on mahdollista saavuttaa, kun sen eteen tekee määrätietoisesti ja sinnikkästi töitä. Maria määrätietoisempaa tekijää olen harvoin tavannut. Kirja on oiva muistutus siitä. Iso hatunnosto unelman toteuttamisesta.

Kenelle: Kotikokille, joka haluaa kokeilla uusia raaka-aineita tai on jo innostunut esimerkiksi speltistä ja kvinoasta. Kirjan idean mukaisesti jokaiseen reseptiin on myös merkitty vaiheet, jotka voi tehdä lapsi tai muutoin vähemmän kokenut kotikokki. Kirja haluaa innostaa koko perheen keittiöön. 

Olin etukäteen päättänyt, että testaan kirjasta jonkin omalle keittiölleni epätyypillisen reseptin. Käytän nimittäin aika vähän kvinoaa ja vaikka sokereita löytyy kaapeista värisuora, intiaanisokeri on uusi tuttavuus. Kerta toisensa jälkeen sivu kääntyi kuitenkin punajuurella täytettyihin kaalikääryleisiin. Siihen tartuin ensimmäiseksi, mutta seuraavan kerran haastan itseäni jollain uudemmalla tuttavuudella. Intiaanisokerista valmistettua kinuskikastiketta on ainakin keiteltävä.

Reseptin kanssa kävi niinkuin minulla usein käy, se muuttui matkalla. Marin alkuperäisen omaa versiotani lihaisemman reseptin löydät kirjasta tai blogista. Se toimi pohjana omalle versiolleni. Lisäsin joukkoon spelttiriisiä ja yrttejä. Muokkasin reseptin myös sellaiseksi, että kaali tulee käytettyä kokonaan. Kaalin loppu sekoitetaan täytteen joukkoon. Silloin reseptistä riittää pariksi päiväksi, eikä jääkaappiin jää pyörimään kaalinjämiä. Kääryleissä on sen verran hommaa, että samalla pyöräyttää mieluusti useamman päivän ruoan.

Punastuneet punajuurikaalikääryleet

noin 15-18 kpl

1 iso keräkaali
500 g nauta-sikajauhelihaa
3 raakaa punajuurta
1-2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 dl keittämätöntä spelttiriisiä (tai ohraa tai täysjyväriisiä)
noin 2-3 dl kasvislientä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 iso rosmariinin oksa tai kuivattua rosmariinia
1/2 dl silputtua persiljaa
muutama oksa tuoretta timjamia tai kuivattua timjamia
1-2 rkl hunajaa
rypsiöljyä
noin 1/2 dl siirappia
muutama ruokalusikallinen kaalin keitinvettä
voita

1. Keitä keräkaalia suuressa kattilassa ja irrottele siitä lehtiä yksi kerrallaan sitä mukaa, kun ne pehmenevät. Kun kaalinlehdet ovat niin pieniä, ettei niistä enää saa kunnolla kääryleitä, keitä kaalia vielä hetki ja leikkele kypsä kaali pienehkoiksi paloiksi.

2. Keitä spelttiriisi vahvassa kasvisliemessä kypsäksi paketin ohjeen mukaan.

3. Voitele vuoka voilla.

4. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta punajuuri raastimen pienimmällä terällä.

5. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita ja valkosipulia miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää punajuuriraaste ja paista vielä viitisen minuuttia. Lisää kypsä spelttiriisi ja kaalisilppu. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, hunajalla ja yrteillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Ohenna kaalinlehdistä terävällä veitsellä lehtiruotia sen verran, että kaalinlehti taipuu hyvin kääryleeksi. Levitä lehti auki, nosta sen päälle noin kaksi ruokalusikallista täytettä ja taita ensin kaalinlehden alaosa täytteen päälle ja sen jälkeen molemmat sivut keskelle ja rullaa lehti napakaksi kääryleeksi. Nosta vuokaan saumakohta alaspäin.

7. Ohenna siirappia hiukan kaalin keitinliemellä, voitele kääryleet siirappi-keitinliemiseoksella ja nosta pieni nokare voita kunkin kääryleen päälle.

8. Paista 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kun kääryleet alkavat saada väriä. Käännä kääryleet ympäri, voitele siirappiliemellä, laita vielä nokareet voita päälle ja paista taas kunnes pinta alkaa ruskistua (noin puoli tuntia). Laske lämpötila 175 asteeseen ja hauduta vielä vähintään tunti. Kääntele välillä ja valele siirappiliemellä ja vuoan pohjalla olevalla nesteellä.

*****

Stepping away from a career ladder and resigning was the decision that opened the window of opportunity to Mari Moilanen, blogger at Finnish food blog Jotain maukasta (Something Tasty). Today she is a professional blogger, food photographer, entrepreneur and now also a published cookbook author, having her first cookbook out roughly a month ago. 

If looking back later her new book is a great collection what was hip and trendy ingredient-wise in 2014. After ditching white wheat and sugar ingredients like quinoa, spelt and natural cane sugar have become staples of her kitchen. Her inventive recipes often jostle me out of my comfort zone and encourage me to experiment with taste combinations and ingredients. In just a couple of years Mari has managed to create a very distinctive one-of-a-kind handprint. For that I take my hat off to her. 

 

Sitä parempi soppa -kirja on saatu arvostelukappaleena.

Laiskan viljelijän sadonkorjuu – Juustopiirakka

Saatan olla maailman aikaansaamattomin tomaatinkasvattaja. Laiskin ja välinpitämättömin. Lopputuloksena odotin jokseenkin kuivaa satovuotta, mutta sinnikkäät taimeni palkitsivat minut ruhtinaallisesti.

juustopiirakka-marinoidut-tomaatit

En saanut aikaiseksi tukea taimiani hyvissä ajoin, joten niistä ehti kasvaa hiukan epämääräiset läjät. Kaiken härdellin keskellä unohdin kastella paljon vettä kaipaavia tomaatteja säännöllisesti. Loppukesästä ne muuttuivat kellertäviksi läjiksi.  Varkaiden poisto. Kyllä minä ne taisin kerran poistaa tänä kesänä, ehkä jopa kahdesti. Tästä kaikesta kaltoinkohtelusta huolimatta nuo sinnikkäät taimet palkitsivat minut isolla kopallisella maailman makeimpia ja kauneimpia pisaratomaatteja ja kirsikkatomaatteja.

Sadon salaisuuden on pakko olla varhainen hellä hoiva, jota ne olivat vastaanottaneet intohimoiselta taimikasvattajalta Kivistössä-Marilta, ennen kuin ne päätyivät tänne karaistavaksi. Eikä tässä karaisemissa ollut kyse viiden minuutin pikku-ulkoilusta. Täällä ne joutuivat elämän kovien tosiasioiden eteen, mutta selviytyivät silti. Nuo urheat pikkutaimet saattavat huolettoman hoitoni häpeään.

tomaattisato

Oman terassin tomaatit ovat niin kallisarvoisia, että ne eivät ikinä päädy kypsennettäväksi. Haluan syödä makeat tomaatit sellaisenaan. Sen verran lipsuin periaatteistani, että marinoin niitä hiukan juusto-timjamipiirakan päälle. Vain paras oliiviöljyni kelpasi niiden kylkeen.

Juustopiirakkaan voi hyvin raastaa juustonjämät jääkaapista. Oltermannit ja muut miedot juustot kannattaa jättää väliin ja valita joku mieleinen vahva juusto. Piirakka nojaa juustoon, vahvaan sellaiseen. Itse tein piirakan mustaleimaemmentalista.

Juustopiirakka ja marinoidut tomaatit

1 iso piirakkavuoka

Marinoidut tomaatit

400 g kirsikkatomaatteja
1 1/2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria
2-3 oksaa tuoretta timjamia
ripaus suolaa

Pohja

100 g voita
2 rkl mustaleimaemmentalia tai muuta vahvaa juustoa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
1 oksa tuoretta timjamia
pieni ripaus suolaa

Täyte

1 dl maitoa
1 dl kermaa
100-130 g mustaleimaemmentalia tai muuta vahvaa juustoa
nippu tuoretta timjamia
ripaus suolaa
mustapippuria
2 kananmunaa

Lisäksi nokare voita vuoan voiteluun

1. Laita ensin tomaatit maustumaan siksi aikaa, kun valmistat piirakan muutoin. Halkaise kirsikkatomaatit kahtia, silppua valkosipuli mahdollisimman pieneksi, poista timjamista varret. Sekoita kaikki marinoitujen tomaattien ainekset kulhossa ja jätä maustumaan lämpimään.

2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele vuoka voilla. Tee pohjataikina. Kuutioi voi ja nypi voi, suola, timjami, juustoraaste ja vehnäjauhot tasaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Painele taikina ohuesti vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjataikinaa noin 10 minuuttia. Jos haluat, voit laittaa kuivattuja herneitä pohjan päälle, niin se pysyy paremmin muodossaan. Herneet eivät kuitenkaan ole välttämättömiä.

4. Sekoita kaikki täytteen ainekset. Kaada täyte pohjan sisään ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Jos pinta alkaa tummua liikaa, suojaa se leivinpaperilla.

5. Anna jäähtyä hetki ja nostele marinoidut tomaatit piirakan päälle juuri ennen tarjoilua. Marinointi irrottaa tomaateista paljon nestettä, älä laita nestettä piirakan päälle, se vetistää piirakan.

*****

Despite of all ignorance and negligence my tough little tomatoes had to go through during the growing season they managed to survive. And not only survive, they namely delighted me with a big bowl of the sweetest of cherry tomatoes.  

Secret behind my crop must be a loving and devoted ”early childhood care” they got as seedlings from a passionate gardener who donated them to me. After first months I got lazy and must have broken all the golden rules possible. Irregular watering and lazy removing of suckers do not normally pave a road to success in tomato growing. 

Even though there was not much hard work involved in growing them I still happily embrace the sweet little treats. Whizzing them into a soup would be an insult. So I just gently marinated a small batch in my best olive oil, vinegar and fresh thyme and served the marinated tomatoes on top of a savory emmenthaler pie.

Omien makujensa varassa – kasviskaalikääryleet soijasta

Jauhelihan korvaaminen soijalla on niin helppoa, että netti pursuaa hyviä ohjeita chili sin carneen, soijabologneseen ja muihin jauhelihaklassikoihin. Soijasta syntyy kuitenkin myös erinomaiset kaalikääryleet. Ei kopioita lihaversiosta, vaan omien makujensa varassa seisovat maukkaat kasviskääryleet.

soijakaalikääryleet

Lihansyönnin vähentämisella on ilmeiset ekologiset vaikutukset. Hiilijalanjäljellä on meitä kaikkia lyöty päähän jo jokusen vuoden ajan, muista ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Kun esimerkiksi eräältä Itämeri-tutkijalta kysyttiin, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä Itämeren eteen. ”Luopua lihasta” oli hänen yksiselitteinen vastauksensa. MTT:n mukaan pelkästään syömällä nykyisen ravintosuosituksen mukainen määrä lihaa ravinnekuormitus tippuisi nykyisestä 7 prosenttia.

Useissa tutkimuksissa on todettu, etteivät ekologiset syyt saa ihmisiä suuressa mittakaavassa muuttamaan ruokailutottumuksiaan. Omien kieltäytymysten vaikutus tuntuu merkityksettömältä maailman mittakaavassa. Naapuri grillaa kuitenkin pihviä, joten miksi minun valinnoillani olisi mitään merkitystä, kulkee ajatuksenjuoksu.

Minustakaan ei taitaisi olla luopumaan lihasta kokonaan. Hyvän ja maukkaan kasvisruoan tekeminen on kuitenkin paras tapa vähentää omaa lihankulutustaan. Se ei tunnu luopumiselta. Milloinpa hyvän ruoan syöminen tuntuisi.

Sillä periaatteella halusin tehdä myös kasviskaalikääryleet soijasta. Ei vain suoraa kopiota lihasta tehdyistä kaalikääryleistä. Huono kopio ei yllä alkuperäisen tasolle ja silloin se tuntuu luopumiselta. Päätin tehdä kasviskaalikääryleet, jotka seisovat omien makujensa varassa.  Juureksia, spelttiriisiä, belugalinssejä ja soijarouhetta.

Mausteissa on myös perinteisiä kaalikäärylemausteita. Minusta meirami on ihan ehdoton kaaliruokien maustaja, ja kääryleet kaipaavat makeutta siirapista.  Meirami  on ainoa yrtti, josta pidän kuivattuna enemmän kuin tuoreena. Tuoreena siinä on omaan nenääni jotenkin deodoranttimainen tuoksu. Meiramia kaivoin siis kääryleisiin maustekaapista, mutta timjami oli tuoretta, mutta senkin voit huoletta ottaa purkista.

Viljariisiä valmistetaan mm. speltistä ja emmeristä. Olen ostanut sitä itse Liike 51:stä Helsingin Tapanilasta, mutta sen voi korvata esimerkiksi täysjyväriisillä tai ohralla. Muutenkin resepti on joustava: Valitse lempijuureksesi, linsseiksi käyvät yhtä hyvin myös vihreät linssit, soijarouheena voi käyttää vaaleaa tai tummaa ja kaalin voit valita omien mieltymystesi mukaan, joko savoijinkaalia tai valkokaalia.

VegeSunin soijarouheista paremmin kauppojen valikoimissa on tummaa. Ainoa ero vaalean ja tumman välillä on väri, tumma käy visuaalisesti helpommin jauhelihasta. Väri tehdään sokerikulöörillä, joka on yleisesti elintarviketeollisuudessa käytettävä, sokerista valmistettava väriaine. Näissä kääryleissä ei ole edes värillä väliä, koska soija piiloutuu kääryleiden sisään ja täytteen joukkoon.

Jos haluat valmistaa kääryleille myös kastikkeen, kaada vuokaan enemmän kermaa. Reseptin pieni tilkka lähinnä mehevöittää kääryleet. Jos et halua laittaa kermaa, laita loraus vaikka kasvislientä. Koska kasvistäytteestä ei irtoa nestettä kuten lihatäytteestä, kaipaavat kääryleet hiukan nestettä vuoan pohjalle.

Tällä reseptillä todistin itselleni, etteivät kääryleet ole ollenkaan mahdoton ruoka. Hiukan työläitä, mutta eivät vaikeita. Ihan ensimmäiset ilman äitiä hoitamassa lähes kaiken työn. Jos minä pystyin, pystyt sinäkin.

Kummatko sitten maistuivat paremmalta? Siinähän se juju onkin, ne maistuvat niin erilaisilta, ettei niitä voi edes verrata. Pidän molemmista ja aion valmistaa sekä perinteisiä lihalla täytettyjä kaalikääryleitä että näitä kasvisversioita myös tulevina syksyinä.

Kasviskaalikääryleet

noin 16-20 käärylettä

1 suurehko valkokaali tai suuri savoijinkaali
noin 200 g juureksia pieniksi kuutioiksi pilkottuna (esim. 2 pientä porkkanaa, pala lanttua ja pala palsternakkaa)
2 dl spelttiriisiä (tai muuta viljariisiä tai täysjyväriisiä)
1 1/2 dl Vegesun vaaleaa (tai tummaa) soijarouhetta
1 dl belugalinssejä
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
timjamia
meiramia
noin 1 dl tummaa siirappia
suolaa
valkopippuria
voita
kasvisliemijauhetta tai -kuutio
noin 1 dl kuohukermaa

1. Aloita kaalin keittämisestä, jotta voit hyödyntää kaalin keitinlientä. Laita kaali niin isoon kattilaan, että saat sen veden alle kokonaisuudessaan. Jos et omista riittävän suurta kattilaa, kaalin voi keittää aluksi kylki kerrallaan. Voit leikata kannan pois tai vaihtoehtoisesti irrotella lehdet sitä mukaa, kun ne pehmenevät.

2. Kypsennä kaalia suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä, irrottele lehti kerrallaan sitä mukaa, kun ne antautuvat eli ovat riittävän pehmeitä rullalle käärittäväksi. Niiden ei tarvitse olla kypsiä, kääryleitä kypsennetään pari tuntia uunissa. Irrottele lehtiä yksi kerrallaan, kunnes jäljellä on keskiosa, jonka lehdet eivät ole riittävän suuria kääryleiksi. Pilko keskiosa täytteeseen.

3. Valmista täyte: Keitä spelttiriisi kasvisliemijauheella tai -kuutiolla maustetussa kaalin keitinliemessä. Kypsennä belugalinssit vedessä. Kypsennä soijarouhe kasvisliemijauheella tai -kuutiolla maustetussa kaalin keitinliemessä.

4. Leikkaa juurekset mahdollisimman pieniksi kuutioiksi, silppua sipuli ja valkosipulin kynnet.

5. Lorauta reilusti öljyä pannulle, kuullota sipuleita ja valkosipulia maltillisella lämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää pannulle juureskuutiot ja kuullottele vielä viitisen minuuttia. Lisää pannulle soijarouhe, spelttiriisi, belugalinssit ja pilkottu kaali. Mausta meiramilla, timjamilla, suolalla, valkopippurilla ja reilulla lorauksella siirappia. Mausta mausteet ja lisää tarvittaessa.  Varsinkin yrttejä kannattaa laittaa todella reilusti.

6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele vuoka voilla. Ohenna kaalinlehdistä lehtiruoto ohueksi, jotta saat lehden rullattua napakasti rullalle.  Nosta kaalinlehdelle kaksi ruokalusikallista täytettä.  Taita reunat ja täytteen päälle ja rullaa kääryle napakaksi rullaksi. Asettele kääryleet tiukasti vuokaan.

7. Ohenna siirappia hiukan vedellä ja voitele kääryleet siirappi-vesiseoksella ja nostele voinokareita kääryleiden päälle.

8. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla väriä. Käännä kääryleet, voitele ne toiselta puolelta siirappi-vesiseoksella, kaada kermaa  ja nostele uudestaan voinokareita kääryleiden päälle. Paista noin 30 minuuttia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla ruskeaa  väriä.

9. Käännä kääryleet uudestaan, voitele siirappi-vesiseoksella, laske lämpö 175 asteeseen ja paista vielä noin tunti. Valele välillä vuoan pohjalla olevalla nesteellä ja siirappi-vesiseoksella.

*****

It is easy for me to agree with an often scientifically proven argument that cutting down on meat is a sustainable choice to make. But ditching meat totally for vegetarian options feels like a huge step to take. A carrot or a stick? I go for a carrot compelling enough: Cooking delicious vegetarian food is a gentle method for decreasing the intake of meat. 

I have gradually been learning to use soy in cooking. It would be easy just to imitate meat dishes and substitute meat with soy, but quite often they taste like – well, like substitutes and not quite like the real thing you expect to have.  My method is therefore to put together dishes that have only a limited resemblance with ones using meat.

There are surely cabbage rolls stuffed with meat, but these cabbage rolls do not try to taste the same, but just to taste great. I filled them with root vegetables, spelt rice, beluga lentils and soy granules. And which version tastes better you might ask. But the thing is that they are so different that they are not even comparable. Both will stay in my kitchen. Small steps, you see. 

 

yhteistyössä

Olen kokematon soijankäyttäjä. Halusin opetella tekemään siitä hyvää ruokaa.
Elokuussa soijasta syntyi arkiruokaa, punajuurimakaronilaatikkoa. Syksyn mittaan ohjeita tulee yhteensä viisi.

Sarja on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.